Toiset ovat olleet sitä mieltä,90 että vastustajien vaatimuksesta ja painostuksesta voidaan omaatuntoa loukkaamatta ottaa uudestaan käyttöön joitakin pois jääneistä seremonioita, jotka sinänsä ovat ehdonvallan asioita eli joista Jumala ei ole antanut käskyä eikä kieltoa. He katsovat, että näin voidaan menetellä myös vainon aikana ja tunnustuksen ollessa kysymyksessä. Siitä huolimatta että pyhän evankeliumin viholliset eivät suostu sovintoon meidän kanssamme opista, voitaisiin siis heidän kanssaan päästä sopimukseen ehdonvallan asioista (adiafora).
Toiset sitä vastoin ovat väittäneet,91 että omaatuntoa loukkaamatta ja jumalallista totuutta vahingoittamatta ei ehdonvallan asioista saa missään tapauksessa sopia vainon aikana, kun tunnustus on kysymyksessä. Erityisen tuhoisaa sellainen olisi, milloin vastustajat pyrkivät joko pakolla ja väkivalloin tai kavalasti tuhoamaan kirkostamme oikean opin ja vähä vähältä ujuttamaan siihen takaisin oman väärän oppinsa.
Tämän kiistan selvittääksemme ja saadaksemme sen Jumalan armon avulla vihdoinkin loppumaan me esitämme kristilliselle lukijalle seuraavan yksinkertaisen selostuksen.
Joskus sanotaan ulkonaiseksi ehdonvallan asiaksi sellaista, mikä maalin alta paljastuu Jumalan sanaa vastaan sotivaksi. Sellaista ei saa pitää vapaana ja yhdentekevänä, vaan sitä on vältettävä niin kuin kaikkea, minkä Jumala on kieltänyt. Niinpä jäävät aitojen, vapaiden ehdonvallan asioiden piirin ulkopuolelle sellaiset seremoniat, jotka saavat tai joiden on vainon välttämiseksi määräkin saada meidän uskontomme näyttämään paavilaisuutta muistuttavalta tai paavilaisuus meille siedettävältä. Sellaiset seremoniat on tarkoitettu sovittamaan yhteen nuo toisilleen vastakkaiset uskonnot. Niitä vaaditaan ja niihin suostutaan, jotta uskonnot kasvaisivat kuin yhdeksi ruumiiksi tai jotta palattaisiin paavikunnan helmaan sekä luovuttaisiin evankeliumin puhtaasta opista ja tosi uskonnosta. Tämän on ainakin määrä olla ajan mittaan tuloksena.
Tähän kysymykseen on sovellettava Paavalin sanaa 2 Kor. 6:14, 17: "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä (...) mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? (...) Sen tähden lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra" jne.
Aitoja ehdonvallan asioita eivät ole myöskään hyödyttömät temppuilut ja näytelmät, jotka eivät edistä kirkon hyvää järjestystä, kristillistä tapaa eivätkä evankelista hurskautta.
Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että aidot adiaforaseremoniat, sen mukaan kuin käsite on yllä rajattu, eivät sinänsä ole jumalanpalvelusta, vaan ne on siitä tarkoin erotettava. Onhan kirjoitettu: "Turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä" (Matt. 15).
Niinpä me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Jumalan seurakunnalla on aina ja kaikkialla tilanteen vaatiessa täysi oikeus ja valta muuttaa, lisätä tai vähentää kyseessä olevia menoja, kunhan se tapahtuu harkitusti, pahennusta herättämättä ja säädetyssä järjestyksessä. Tällöin on pidettävä silmällä sitä, mikä missäkin tilanteessa parhaiten hyödyttää ja edistää hyvää järjestystä, kristillistä kurinalaisuutta, evankelista hurskautta ja kirkon rakentumista. Ulkonaisissa adiaforakysymyksissä on mahdollista omaatuntoa loukkaamatta myös antaa periksi uskossaan heikoille, niin kuin Paavali opettaa (Room. 14) ja osoittaa omalla esimerkillään (Ap.t. 16:3; Ap.t. 21:26, 1 Kor. 9:19).
Uskomme, opetamme ja tunnustamme niin ikään, että tunnustustilanteessa, kun Jumalan sanan viholliset pyrkivät kukistamaan pyhän evankeliumin puhtaan opin, me olemme velvolliset avoimesti ja julkisesti, sekä sanoin että myös teoin ja käyttäytymisellämme Jumalan sanan perusteella tunnustamaan oppia ja kaikkea mitä uskontoon kuuluu. Velvoitus koskee koko Jumalan seurakuntaa, joka ainoaa kristittyä, mutta erityisesti sananpalvelijoita, koska he ovat Jumalan seurakunnan johtajia. Sellaisessa tilanteessa ei vastustajille ole annettava periksi edes ehdonvallan asioissa. Ei ole sallittava, että he väkisin tai kavalasti saavat meidät noudattamaan sellaisia tapoja, koska heidän päämääränään on heikentää oikeaa jumalanpalvelusta ja istuttaa sekä vahvistaa epäjumalanpalvelusta. On kirjoitettu: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen" (Gal. 5:1). "Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi meidän keskuudessamme" (Gal. 2:4 s.). Samassa yhteydessä Paavali puhuu ympärileikkauksesta, joka siihen aikaan oli vapaa ehdonvallan asia (1 Kor. 7:18 s.) ja jonka Paavalikin hengellisen vapauden perusteella toimitti toisessa yhteydessä (Ap.t. 16:3). Koska kuitenkin väärät apostolit vaativat ja käyttivät ympärileikkausta sen väärän oppinsa tukemiseksi että lain määräämät toet ovat välttämättömät vanhurskauden ja pelastuksen saavuttamiseen, ei Paavali kertomansa (Gal. 2:5) mukaan tahtonut hetkeksikään antaa myöten, jotta evankeliumin totuus pysyisi voimassa.
Heikoille Paavali siis antaa myöten, kun kyseessä ovat ruuat ja ajat eli päivät (Room. 14). Mutta väärille apostoleille, jotka tahtovat velvoittaa omattunnot sellaisiin sääntöihin, hän ei suostu antamaan periksi edes sinänsä vapaissa ja yhdentekevissä asioissa; Kol. 2:16: "Älköön kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan johdosta." Ja kun Pietari ja Barnabas sellaisessa tapauksessa antoivat hiukan myöten, Paavali nuhteli heitä julkisesti, he kun "eivät vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan" (Gal. 2:11 ss.).
Asiat eivät nimittäin enää olleet ulkonaisia ehdonvallan asioita, jotka luontonsa ja olemuksensa mukaisesti aina ovat sinänsä vapaita ja joita siis ei voi koskea mikään käsky eikä kielto. Tässä on ensiksikin kysymys kristillisen uskomme keskeisestä kohdasta, kuten apostoli todistaa." -- että evankeliumin totuus säilyisi." Pakko jo käsky pimittäisivät ja vääristäisivät evankeliumin totuuden, koska vastustajat joko julkisesti vaativat tai ainakin pyrkivät käyttämään niitä väärän opin, taikauskon ja epäjumalanpalveluksen tukemiseksi sekä puhtaan opin ja kristillisen vapauden kukistamiseksi.
Samoin tässä on kysymys kristillisestä vapaudesta, jonka säilyttämiseen Pyhä Henki on vakavasti velvoittanut kirkkonsa, kuten vastikään pyhän apostolin sanasta kuulimme. Niin pian kuin vapaus vähenee ja kirkot pakotetaan noudattamaan ihmisten käskyjä siinä mielessä, että niiden noudattamatta jättäminen muka on vääryys ja synti, on tie avoin epäjumalanpalvelukselle. Sitten annetaan taas käsky käskyn päälle; ihmisten käskyjen noudattamista pidetään Jumalan palvelemisena, jopa paljon parempana kuin Jumalan käskyjen noudattamista.
Jos siten myöten antamalla pyritään sopuun ulkonaisissa asioissa, vaikka ei ole vielä päästy kristilliseen yksimielisyyteen opista, seurauksena on myös, että epäjumalanpalvelijat vain vahvistuvat tilassaan, mutta oikein uskovat tulevat murheellisiksi, kompastelevat ja heikkenevät uskossaan. Kumpaakin seurausta on jokaisen kristityn sielunsa pelastuksen ja autuuden tähden vältettävä. On kirjoitettu: "Voi maailma viettelysten tähden." (Matt. 18:7, 6) "Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllykivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Erityisesti on pidettävä mielessä Kristuksen sana: "Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minä tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa" (Matt. 10:32).
Seuraavat vuosina 1537 ja 1540 laadituista ja allekirjoitetuista Schmalkaldenin opinkohdista poimitut todistukset osoittavat, että tärkeimpien Augsburgin tunnustuksen opettajien ehdonvallan asioita koskeva usko ja tunnustus on aina ollut sama. Heidän jälkiään me seuraamme ja heidän tunnustuksessaan me aiomme Jumalan armon avulla pysyä.
Schmalkaldenin opinkohdat vuodelta 1537 lausuvat puheena olevasta asiasta seuraavan.92 (Kirkko) "Me emme suostu myöntämään, että he (paavilaiset piispat) olisivat kirkko, sillä sitä he eivät ole. Me emme ota kuuleviin korviimme, mitä he kirkon nimissä käskevät tai kieltävät. Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja 'ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen.'"
Vähän ylempänä (Vihkimys ja virkaan kutsuminen): "Jos piispat tahtoisivat olla oikeita piispoja ja pitää huolta kirkosta ja evankeliumin julistamisesta, niin voitaisiin rakkauden ja yksimielisyyden tähden, vaikka asia ei välttämätön olekaan, suostua siihen, että he vihkisivät ja vahvistaisivat meidät ja saarnaajamme virkaan, jos he nimittäin tekisivät sen ilman pakanalliseen menoon ja prameiluun kuuluvia tyhjiä seremonioita. Mutta nyt he eivät ole eivätkä tahdokaan olla oikeita piispoja vaan ovat maallisia herroja ja ruhtinaita. He eivät saarnaa, opeta, kasta, toimita ehtoollista eivätkä hoida ainoatakaan tehtävää tai virkaa kirkossa, vaan he jopa vainoavat ja tuomitsevat niitä, jotka kutsuttuina hoitavat sellaista virkaa. Mutta heidän tähtensä ei kirkkoa saa jättää ilman palvelijoista"
Paavin valtaa käsittelevässä kohdassa Schmalkaldenin opinkohdat lausuvat seuraavan:93 "Näin ollen, yhtä vähän kuin me pysymme palvomaan Perkelettä itseään herrana tai jumalana, yhtä vähän me siedämme päänä tai herrana hänen apostoliaan paavia eli Antikristusta, kun tämä käyttää valtaansa. Sillä hänen paavillinen vallankäyttönsä on itse asiassa valehtelemista ja murhaamista, ruumiin ja sielun syöksemistä iankaikkiseen turmioon."
Kirjoitelma Paavin herruus ja ylivalta, joka on Schmalkaldenin opinkohtien liitteenä ja jonka silloin läsnä olleet teologit niin ikään omakätisesti allekirjoittivat, sisältää nämä sanat:94 "Älköön kukaan rasittako seurakuntaa omilla säädöksillään, vaan tässä pätee se sääntö, että kenenkään arvovalta ei ohita Jumalan sanan arvovaltaa."
Ja vähän myöhemmin: "Kun totuus on tämä, pysykööt kaikki kristityt tarkoin erillään paavin jumalattomasta opista, rienauksesta ja rikollisesta julmuudesta. Heidän tulee sanoutua jyrkästi irti paavista ja hänen joukkokunnastaan kuten ainakin Antikristuksen valtakunnasta ja kirota se. Kristushan käskee: (Matt. 7:15) "Kavahtakaa vääriä profeettoja." Ja Paavali käskee karttamaan valheen saarnaajia iljetyksenä ja kiroamaan heidät. Vielä hän sanoo (2 Kor. 6:14): "Älkää vetäkö vierasta iestä yhdessä epäuskoisten kanssa, sillä mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?"
Ei ole kyllä helppoa poiketa niin monen kansan ja yksilön yhteisestä opista, mutta Jumalan käsky velvoittaa meitä: meidän jokaisen on varottava liittymistä niihin, jotka opettavat väärää oppia tai koettavat puolustaa sitä julmuudella."
Myös tohtori Luther on tähdentänyt Jumalan kirkolle sitä, mitä on ajateltava seremonioista yleensä ja ehdonvallan asioista erityisesti. Näin hän tekee eräässä lausunnoissaan (v.1528), tomus 3. Jena, fol. 523, sekä myös v. 1530, Tomus 5, Jena, saksaksi.95
Tästä selvityksestä voi kuka tahansa päästä perille siitä, mitä kristillinen seurakunta, jokainen kristitty ja erityisesti saarnaaja voi varsinkin tunnustustilanteessa omaatuntoa loukkaamatta ehdonvallan asioissa tehdä, mitä taas on jätettävä tekemättä, jottei vihastutettaisi Jumalaa, loukattaisi rakkautta, lujitettaisi Jumalan sanan vihollisten asemaa eikä vieteltäisi heikkouskoisia lankeemukseen.
Niinpä me hylkäämme ja torjumme vääränä seuraavanlaisen menettelyn:
1. Ihmisten käskyjen mukaista käytäntöä pidetään sellaisenaan
jumalanpalveluksena tai sen osana.
2. Sellaisia käskyjä tyrkytetään Jumalan seurakunnalle väkipakolla, muka välttämättöminä.
3. Jotkut ajattelevat, että vainon aikana voidaan pyhän evankeliumin vihollisille antaa ehdonvallan asioissa myöten tai päästä sopimukseen heidän kanssaan. Sellainen koituu kuitenkin totuudelle turmioksi.
4. - Samoin me pidämme rangaistuksen ansaitsevana syntinä sitä, että vainon aikana ehdonvallan asioissa, opissa tai yleensä jossakin uskontoon kuuluvassa asiassa evankeliumin vihollisille mieliksi tehdään ja toimitetaan jotakin sellaista, mikä on vastoin kristillistä tunnustusta.
5. Me hylkäämme ja torjumme niin ikään se, että ehdonvallan asioita poistetaan siinä mielessä, ettei Jumalan seurakunnan olisikaan lupa noudattaa kristillisen vapauden perusteella jotakin sellaista tapaa tai muutamia, niin kuin kirkon etu kulloinkin ja kussakin tilanteessa vaatii.
Näin ollen kirkot eivät saa tuomita toisiaan seremonioiden eroavuuden perusteella, milloin jollakin kirkolla kristillisen vapauden vuoksi on niitä vähemmän tai enemmän. Olennaista on, että pidetään yhtä opissa, sen joka kohdassa, sekä myös pyhien sakramenttien oikeassa käytössä. Näinhän kuuluu tuttu lause: Dissonantia ieiunii non dissolvit consonantiam fidei. "Paaston erilaisuus ei riko uskon ykseyttä."