edellinen luku, Neljäs Mooseksen kirja


Vettä Meriban kalliosta

1 Kun israelilaiset vuoden ensimmäisessä kuussa saapuivat Sinin autiomaahan, he asettuivat joksikin aikaa Kadesiin. Siellä Mirjam kuoli, ja hänet haudattiin sinne.

2 Mutta israelilaisilla ei ollut vettä, ja siksi he ryhtyivät vastustamaan Moosesta ja Aaronia. 3 He syyttelivät Moosesta ja sanoivat: "Kunpa mekin olisimme saaneet kuolla samalla kertaa kuin ne veljemme, joiden Herra antoi kuolla! 4 Miksi te toitte Jumalan kansan tähän autiomaahan? Tänne me nyt kuolemme karjoinemme kaikkinemme! 5 Miksi te toitte meidät Egyptistä tähän kurjaan paikkaan? Eihän täällä kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenoita. Täällä ei ole edes vettä mitä juoda!"

6 Mooses ja Aaron menivät kansanjoukon luota pyhäkköteltan ovelle ja painoivat kasvonsa maahan. Silloin Herran kirkkaus näyttäytyi heille. 7 Herra sanoi Moosekselle: 8 "Ota sauva ja kutsu sitten veljesi Aaronin kanssa kaikki israelilaiset koolle. Puhukaa kansan nähden kalliolle ja käskekää sen antaa vettä. Näin saat veden pulppuamaan kalliosta ja juotat sekä ihmiset että karjan."

9 Mooses otti Herran käskyn mukaisesti sauvan, joka oli pyhäkköteltassa Herran edessä. 10 Sitten hän ja Aaron kutsuivat kansan koolle kallion luo. Mooses sanoi kansalle: "Kuulkaa nyt, kapinoijat! Tästä kalliostako meidän muka pitäisi saada teille vettä?" 11 Mooses kohotti sauvan ja iski kahdesti kalliota, ja siitä alkoi juosta vettä, niin että kaikki israelilaiset ja heidän karjansa saivat juoda kyllikseen.

12 Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: "Te ette uskoneet minuun, ette pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä. Sen tähden te ette saa johtaa tätä kansaa siihen maahan, jonka minä sille annan." 13 [i] Tämä vesipaikka sai nimekseen Meriba, koska israelilaiset siellä kapinoivat Herraa vastaan.* Siellä Herra osoitti pyhyytensä heidän keskuudessaan.

Edomilaiset kieltävät israelilaisia kulkemasta maansa halki

14 Mooses lähetti Kadesista sananviejiä Edomin kuninkaan luo ja käski heidän sanoa: "Näin sanoo veljesi Israel: Sinä tiedät, minkälaisia vaikeuksia olemme joutuneet kokemaan, 15 kuinka esi-isämme muuttivat Egyptiin, kuinka asuimme siellä pitkän aikaa ja kuinka egyptiläiset sortivat meitä ja isiämme. 16 Silloin me huusimme Herraa avuksemme, ja hän kuuli huutomme ja lähetti enkelinsä johtamaan meidät pois Egyptistä. Nyt olemme Kadesissa, sinun maasi rajalla, 17 [i] ja haluaisimme kulkea maasi kautta. Emme aio kulkea peltojen tai viinitarhojen poikki emmekä juoda vettä teidän kaivoistanne. Kuljemme vain Kuninkaan valtatietä* emmekä poikkea sivuun, niin kauan kuin olemme sinun alueellasi."

18 Mutta edomilaiset vastasivat: "Te ette saa kulkea meidän maamme kautta. Jos tulette maahamme, me käymme miekka kädessä teitä vastaan." 19 Israelilaiset sanoivat: "Kulkisimme vain valtatietä pitkin, ja jos me juomme tai karjamme juo vettä teidän kaivoistanne, maksamme siitä täyden korvauksen. Emme pyydä muuta kuin saada kulkea maanne halki." 20 Mutta edomilaiset sanoivat: "Ei, te ette saa kulkea meidän maamme kautta." Ja he lähettivät suuren ja vahvasti aseistetun sotajoukon israelilaisia vastaan. 21 Koska edomilaiset eivät antaneet lupaa kulkea alueensa halki, israelilaiset kääntyivät toiseen suuntaan.

Aaronin kuolema

22 Lähdettyään liikkeelle Kadesista israelilaiset saapuivat yhtenä joukkona Horinvuoren luo. 23 Horinvuorella, lähellä Edomin maan rajaa, Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: 24 "Aaron otetaan pian isiensä luo. Hän ei pääse siihen maahan, jonka minä annan israelilaisille, koska te ette tinkimättä täyttäneet minun käskyäni Meriban vesipaikalla. 25 Vie Aaron ja hänen poikansa Eleasar Horinvuorelle. 26 Riisu sitten Aaronilta hänen papinvaatteensa ja pue ne Eleasarin ylle. Aaron kuolee siellä, ja hänet otetaan isiensä luo."

27 Mooses noudatti Herran käskyä, ja he nousivat Horinvuorelle koko kansan nähden. 28 Siellä Mooses riisui Aaronilta hänen papinvaatteensa ja puki ne hänen poikansa Eleasarin ylle. Aaron kuoli vuoren laella, ja Mooses ja Eleasar laskeutuivat vuorelta. 29 Nähtyään, että Aaron oli kuollut, israelilaiset itkivät häntä kolmekymmentä päivää.


seuraava luku
20:1
4. Moos. 13:26
20:3
4. Moos. 11:33, 16:33,35
20:5
2. Moos. 14:11
20:6
4. Moos. 14:10, 16:19
20:11
2. Moos. 17:6
20:12
4. Moos. 27:13,14; 5. Moos. 1:37, 34:4
20:13
2. Moos. 17:7; Ps. 106:32
20:14
Tuom. 11:17,18
20:16
2. Moos. 14:19
20:22
4. Moos. 33:37
20:26
2. Moos. 28:2
20:28
5. Moos. 10:6, 32:50

20:13
Nimi Meriba merkitsee 'riita'.
20:17
Kuninkaan valtatie on ikivanha kulkureitti Akabanlahdelta Damaskokseen.