Kirkoissamme tunnustetaan yksimielisesti Jumalan sanan perusteella ja Augsburgin tunnustuksen mukaisesti, että me kurjat syntiset tulemme Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastumme ainoastaan uskomalla Kristukseen. Vanhurskautenamme on siis yksin Kristus. Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, koska jumalallinen ja inhimillinen luonto ovat hänessä persoonallisesti yhdistyneet, (Jer. 23:6 1 Kor. 1:30 2 Kor. 5:21) Kun tältä pohjalta on kysytty, kumman luontonsa puolesta Kristus on meidän vanhurskautemme, on joihinkin kirkkoihin päässyt leviämään kaksi keskenään ristiriitaista harhaa.
Toiset ovat olleet sitä mieltä, että Kristus on vanhurskautemme ainoastaan jumaluutensa puolesta, kun hän uskon kautta asuu meissä. Tähän meissä uskon kautta asuvaan jumaluuteen verrattuna kaikkien ihmisten synti on kuin pisara mereen verrattuna. Toiset taas ovat ajatelleet, että Kristus on ainoastaan ihmisluontonsa puolesta meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä.
Affirmativa
Kristillisen kirkon puhdas, kumpaakin edellä mainittua harhaa vastustava oppi1. Kumpaakin mainittua harhaa vastustaen me uskomme, opetamme ja tunnustamme yksimielisesti, että Kristus on meidän vanhurskautemme molempine luontoineen, ei siis ainoastaan jumalallisen tai inhimillisen luonnon puolesta. Hän on kokonainen Kristus, joka on vanhurskautemme yksin sen kuuliaisuuden tähden, jota hän Jumalana ja ihmisenä on osoittanut Isälleen aina kuolemaan asti. Näin hän on ansainnut meille syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän, niin kuin on kirjoitettu: "Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden ihmisen kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi" (Room. 5:19).
2. Näin ollen me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että meidän Jumalalle kelpaava vanhurskautemme tarkoittaa sitä, että Jumala sulasta armosta antaa meille synnin anteeksi vaatimatta meiltä mitään edeltävää, samanaikaista tai myöhempää suoritusta, ansiota tai arvollisuutta. Jumala lahjoittaa meille ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, joka on yhtä kuin hänen kuuliaisuutensa. Sen vanhurskauden perusteella Jumala ottaa meidät armollisen suosionsa piiriin ja pitää meitä vanhurskaina.
3. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että usko on ainoa keino ja väline, jolla tartumme Kristukseen ja Kristuksessa siihen "vanhurskauteen, joka kelpaa Jumalalle". Kristuksen tähden se "usko luetaan vanhurskaudeksi" meille (Room. 4:5).
4. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että tämä usko ei ole pelkkää Kristuksen historian tuntemista vaan se on Jumalan lahja, jolla me evankeliumin sanasta opimme oikein tuntemaan Kristuksen lunastajanamme ja luottamaan häneen, opimme uskomaan, että meillä armosta, yksin hänen kuuliaisuutensa tähden on syntien anteeksiantamus, niin että Isä Jumala pitää meitä hurskaina ja vanhurskaina ja me tulemme ikuisesti autuaiksi.
5. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Raamatun kielenkäytön mukaan sana "vanhurskauttaminen" merkitsee tässä yhteydessä samaa kuin absoluutio, synneistä vapaaksi julistaminen. Sananl. 17:15: "Se joka vanhurskauttaa jumalattoman ja tuomitsee vanhurskaan, on Herralle kauhistus." Room. 8:33: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa." Jos sen asemesta käytetään sanoja regeneratio 'uudesti syntyminen' ja vivificatio 'eläväksi tekeminen', kuten Puolustuksessa tehdään, annettakoon niillekin sama merkitys; muutoinhan vm. käsitteet pidetään erillään uskon kautta tapahtuvasta vanhurskauttamisesta ja niillä tarkoitetaan ihmisen uudistumista.
6. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme vielä seuraavan: Vaikka oikein uskovilla ja todella uudestisyntyneillä vielä on paljon heikkoutta ja vajavuutta aina hautaan asti, heidän ei silti pidä epäillä heidän omakseen uskon kautta luettua vanhurskautta eikä sielujensa pelastumista, vaan heidän on oltava varmoja siitä, että Jumala on heille armollinen Kristuksen tähden, lupauksen ja pyhän evankeliumin sanan perusteella.
7. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Jos on määrä säilyttää puhdas oppi Jumalalle kelpaavasta uskonvanhurskaudesta, on tarkasti säilytettävä ne sanat, joilla pyhä apostoli Paavali sulkee meidän omat tekomme kokonaan ulkopuolelle ja erottaa ne Kristuksen ansiosta. Näin kunnia annetaan yksin Kristukselle. Sellaisia sanontoja, particulae exclusivae, ovat: armosta, ilman ansiota, ilman lakia, ilman tekoja, ei tekojen perusteella. Kaikki nämä sanonnat korostavat sitä, että me tulemme vanhurskaiksi ja autuaiksi "yksin uskosta", yksinomaan uskomalla Kristukseen.
8. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Edeltävä katumus ja sittemmin tehtävät hyvät teot eivät tosin kuulu Jumalalle kelpaavaa uskonvanhurskautta käsittelevää opinkohtaa, mutta silti ei pidä kuvitella, että on olemassa sellaista uskoa, joka esiintyy ja säilyy rinnallaan paha aikomus tehdä syntiä ja toimia vastoin omaatuntoa. Päinvastoin, samalla kun ihminen on vanhurskautettu uskon kautta, hänellä on todellinen, elävä, "rakkauden kautta vaikuttava usko" (Gal. 5:6). Vanhurskauttavaa uskoa seuraavat siis aina hyvät teot, niiden varmasti huomataan liittyvän siihen, yhtä varmasti kuin tämä usko on todellinen ja elävä. Usko ei milloinkaan ole yksin, vaan sen seurassa ovat alati rakkaus ja toivo.
Antithesis eli Negativa
Päinvastaisen opin hylkääminenNäin ollen me hylkäämme ja torjumme kaikki nyt lueteltavat harhat:
1. Kristus on vanhurskautemme yksinomaan jumalallisen luontonsa puolesta.
2. Kristus on vanhurskautemme yksinomaan inhimillisen luontonsa puolesta.
3. Profeetat ja apostolit eivät uskonvanhurskaudesta puhuessaan käytä sanoja "vanhurskauttaa" ja "tulla vanhurskautetuksi" merkityksessä 'julistaa vapaaksi synnistä' ja 'tulla vapaaksi julistetuksi' eli 'saada synnit anteeksi', vaan he tarkoittavat sellaista tosiasiallista vanhurskaaksi tekemistä, jossa Pyhä Henki vuodattaa ihmiseen rakkauden ja hyveitä ja nämä saavat aikaan tekoja.
4. Usko ei katsele yksin Kristuksen kuuliaisuutta vaan tarkkailee lisäksi sitä, kuinka Kristuksen jumalallinen luonto asuu ja vaikuttaa meissä ja kuinka tämä asuminen peittää meidän syntimme.
5. Usko on sellaista luottamusta Kristuksen kuuliaisuuteen, joka voi olla ja säilyä ihmisessä, vaikka tämä ei tee tosi parannusta ja vaikka ei mitään rakkautta ilmenekään uskon seurauksena, vaan ihminen pysyy synneissään vastoin omaatuntoaan.
6. Uskovissa ei asu Jumala itse vaan ainoastaan Jumalan lahjat.
7. Usko pelastaa sen tähden, että se panee meissä alulle uudistumisen, joka saa aikaan rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.
8. Uskolla on tosin vanhurskauttamisessa suurin merkitys, mutta Jumalalle kelpaavaan vanhurskauteemme kuuluvat myös uudistus ja rakkaus. Ne eivät kylläkään ole vanhurskautemme tärkeimpänä perusteena, mutta ilman uudistusta ja rakkautta ei vanhurskautemme ole Jumalan silmissä ehyt eikä täydellinen.
9. Uskovat tulevat Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastuvat sekä heidän hyväkseen luetun Kristuksen vanhurskauden että heissä alkaneen uuden kuuliaisuuden perusteella tai myös osaksi Kristuksen vanhurskauden hyväksilukemisen, osaksi taas alulle pannun uuden kuuliaisuuden perusteella.
10. Luvattu armo tulee omaksemme osaksi siten, että sydämessä uskomme lupauksen, osaksi siten, että tunnustamme Kristusta suullamme ja harjoitamme muita hyveitä.
11. Usko ei vanhurskauta ilman hyviä tekoja. Hyviä tekoja vaaditaan ehdottomasti vanhurskauttamisen edellytyksenä; ihmistä ei siis voida vanhurskauttaa, ellei hänellä ole hyviä tekoja.