1. Onko perisynti sanan varsinaisessa merkityksessä, mitään eroa tekemättä, ihmisen turmeltunut luonto, substanssi ja olemus tai jopa hänen olemuksensa tärkein ja paras osa, järjellinen sielu ylevimmillään ja kyvykkäimmillään? Vai onko vielä lankeemuksen jälkeenkin olemassa ero toisaalta perisynnin, toisaalta ihmisen substanssin, luonnon, olemuksen, ruumiin ja sielun välillä, niin että luonto ei ole yhtä kuin perisynti, joka on turmeltuneeseen luontoon piintyneenä ja joka turmelee luonnon?
Affirmativa
Edellä olevan ohjeen ja opin summan mukainen puhdas oppi, usko ja tunnustus
1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että on olemassa ero ihmisluonnon ja perisynnin välillä. Tämä ei koske ainoastaan ihmisluontoa sellaisena kuin se alussa oli Jumalan luomana, puhtaana, pyhänä ja synnittömänä, vaan myös meidän nykyistä luontoamme lankeemuksen jälkeen, sillä luonto pysyy lankeemuksen jälkeenkin Jumalan luomuksena. Tämä ero on niin suuri kuin Jumalan ja Perkeleen teon välinen ero aina on.
2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme niin ikään, että tämä ero on hyvin huolellisesti säilytettävä. Sellainen opetus, jonka mukaan turmeltuneen ihmisluonnon ja perisynnin välillä ei ole mitään eroa, ei sovi yhteen kristillisen uskomme pääkohtien kanssa vaan sotii niitä vastaan; näitä ovat luomisesta, lunastuksesta, pyhityksestä ja ruumiin ylösnousemuksesta puhuvat uskonkohdat.
Jumala ei nimittäin luonut vain Aadamin ja Eevan ruumista ja sielua - ennen lankeemusta - vaan hän luo meidänkin ruumiimme ja sielumme, lankeemuksen jälkeen. Vaikka ne ovat turmeltuneet, Jumala tunnustaa ne yhä luomikseen, niin kuin kirjoitettu on, Job 10:8: "Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet, kaiken, mitä ikinä minä olen."
Jumalan Poika on persoonansa ykseyteen omaksunut saman ihmisluonnon, mutta synnittömänä. Hän ei omaksunut mitään vierasta lihaa, vaan meidän lihamme; siten hänestä tuli meidän todellinen veljemme. Hepr. 2:14, 17: "Koska siis lapsilla on liha ja veri, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi." "Sillä hän ei ota huomaansa enkeleitä, vaan Abrahamin siemenen hän ottaa huomaansa; sen tähden hänen piti kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi", syntiä lukuunottamatta. (Hepr. 4:15) Omana luomuksenaan Kristus on sen myös lunastanut; omana luomuksenaan hän sen pyhittää, herättää kuolleista ja kirkastaa. Perisyntiä hän sitä vastoin ei ole luonut, ei omaksunut, lunastanut eikä pyhittänyt. Valituilla olevaa perisyntiä hän ei herätä kuolleista, ei kirkasta eikä tee autuaaksi, vaan ylösnousemuksessa se tuhotaan lopullisesti.
Näin on helppo havaita se ero, joka on olemassa toisaalta turmeltuneen luonnon ja toisaalta sen luonnossa piintyneenä olevan turmeluksen välillä, joka on luonnon turmellut.
3. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme toiselta puolen, että perisynti ei ole turmellut ihmisluontoa vain vähässä määrin vaan niin syvältä, että ihmisen ruumiiseen ja sieluun, sisäisiin ja ulkoisiin kykyihin ei ole jäänyt mitään tervettä eikä turmeltumatonta. Oikein veisaa kirkko: "On turmeltunut ihminen jo Aadamista asti." Tämä vamma on sanoin kuvaamaton, sitä ei voida käsittää järjen vaan ainoastaan Jumalan sanan valossa. Yksin Jumala voi myös erottaa luonnon siinä olevasta turmeluksesta; hän tekee sen täydellisesti kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Tämä nykyinen luontomme on nouseva elämään iankaikkisesti, mutta vailla perisyntiä, siitä täydellisesti erillään ja vapaana. Jobin kirjassa, Job 19:26 s., on kirjoitettuna: "Tämä nahkani on oleva ympärilläni, lihassani olen näkevän Jumalan. Hänet minä olen näkevä, ja silmäni saanut häntä katsella."
Negativa
Väärän edellä sanottua vastaan sovitan opin hylkääminen
1. Edellä sanotun mukaisesti me hylkäämme ja torjumme sellaisen opetuksen, että perisynti on pelkästään jonkun toisen teosta johtuva syyllisyys (reatus), johon ei liity luontomme turmeltumista.
2. Samoin sen käsityksen, että pahat himot eivät ole syntiä vaan luontoon luomisen perusteella olemuksellisesti kuuluvia ominaisuuksia. Mainittu puutos tai vaurio ei muka todella olisikaan sellainen synti, jonka vuoksi ilman Kristusta oleva ihminen on vihan lapsi.
3. Samoin hylkäämme sen pelagiolaisten harhan, että ihmisluonto muka on yhä lankeemuksen jälkeenkin turmeltumaton ja erityisesti hengellisissä asioissa perin hyvä ja puhdas luonnollisilta kyvyiltään (in naturalibus.)
4. Samoin hylkäämme sen käsityksen, että perisynti on pelkkä ulkopuolelta roiskahtanut vähäinen likapilkku tai tarttunut tahra, josta huolimatta luonto on säilyttänyt hyvät kykynsä myös hengellisissä asioissa.
5. Samoin hylkäämme sen käsityksen, että perisynti ei ole hyvien hengellisten kykyjen menettämistä eikä puutetta, vaan ainoastaan ulkoinen este niiden toiminnalle, niin kuin ei magneettikaan menetä luonnollista voimaansa vaan ainoastaan estyy vaikuttamasta, jos sitä sivellään kynsilaukan mehulla. Perisynnin tahra voidaan muka helposti pyyhkiä pois niin kuin likapilkku kasvoista tai maalitäplä seinästä.
6. Samoin hylkäämme sen käsityksen, ettei ihmisen luonto ja olemus ole tyyten turmeltunut, vaan hänellä on itsessään jotain hengellistäkin hyvää, nimittäin kyky, taito, pystyvyys ja kelpoisuus panna jotain hengellistä alulle, vaikuttaa tai ainakin myötävaikuttaa siinä.
7. Toiselta puolen me hylkäämme myös manikeolaisten väärän opin. He opettavat, että perisynti on jotakin olemuksellista ja itsenäistä, jota Saatana vuodattaa ja sotkee luontoon, niin kuin myrkkyä sekoitetaan viiniin.
8. Edelleen he opettavat, ettei syntiä tee luonnollinen ihminen vaan jokin toinen, vieras tekijä ihmisessä. Siksi ei syytetä luontoa vaan ainoastaan luonnossa olevaa perisyntiä.
9. Manikeolaisena harhana me hylkäämme ja torjumme myös sellaisen opetuksen, että perisynti ja turmeltuneen ihmisen substanssi, luonto ja olemus ovat täysin sama asia, ilman mitään eroa, niin että lankeemuksen jälkeen ei edes ajatuksissa voida millään tavalla erottaa turmeltunutta luontoa ja perisyntiä toisistaan.
10. Luther kyllä kutsuu perisyntiä luonnonsynniksi, persoonansynniksi ja olemukselliseksi synniksi. Hän ei sillä kuitenkaan tarkoita, että ihmisen luonto, persoona ja olemus sinänsä olisivat täysin yhteneviä perisynnin kanssa, vaan sellaisilla sanonnoilla hän tuo ilmi eron ihmisluontoon piintyneen perisynnin ja muiden, ns. tekosyntien välillä.
11. Perisyntiä ihminen ei siis tee vaan se on piintyneenä hänen luontoonsa, substanssiinsa ja olemukseensa. Vaikkei turmeltunut ihminen ikinä ajattelisi sydämessään yhtään pahaa ajatusta, vaikkei hän lausuisi yhtään tyhjänpäiväistä sanaa tai tekisi ainoatakaan pahaa tekoa, hänen luontonsa olisi silti perisynnin turmelema. Syntisen siemenen myötä saatu synnynnäinen perisynti on tekosyntien eli pahojen ajatusten, sanojen ja tekojen lähde, niin kuin on kirjoitettu: (Matt. 15:19) "Sydämestä lähtevät pahat ajatukset" ja: (1 Moos. 8:21,1 Moos. 6:5) "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka."
12. On tarkoin huomattava, että sanalla "luonto" on eri merkityksiä, joiden avulla manikeolaiset peittelevät harhaansa ja johtavat monia yksinkertaisia ihmisiä harhaa. Toisinaan se tarkoittaa ihmisen olemusta, esim. lauseessa: "Jumala on luonut ihmisluonnon." Toisinaan se kuitenkin tarkoittaa luontoon piintynyttä hyvää tai pahaa luonnetta, esim. lauseissa: "Pistäminen on käärmeen luonto", ja: "Synti ja sen harjoittaminen on ihmisen luonto." Silloin ei tarkoiteta ihmisen substanssia vaan jotakin hänen luontoonsa eli substanssiinsa piintynyttä.
13. Koska latinankieliset sanat substantia ja accidens eivät ole Pyhän Raamatun käyttämiä ja koska tavalliset seurakuntalaiset eivät niitä tunne, niitä ei saa käyttää tavalliselle, oppimattomalle kansalle saarnattaessa, vaan yksinkertaista kansaa on niiltä säästettävä.
Mutta kouluissa ja oppineiden kesken niitä on hyvä käyttää perisyntioppia käsiteltäessä. Tällöin ne ovat tuttuja eikä niitä ymmärretä väärin, vaan niiden avulla voidaan olion olemus erottaa siihen satunnaisesti liittyneestä.
Siten voidaan siis myös selvästi osoittaa, mikä ero on Jumalan ja Perkeleen tekojen välillä: Perkele ei pysty luomaan yhtään substanssia vaan ainoastaan Jumalan sallimuksesta turmelemaan Jumalan luoman substanssin.