Status controversiae
Mistä meidän ehtoollisoppimme ja sakramentin halveksijoiden opin välisessä kiistassa on kysymys
Jotkut sakramentin halveksijat koettavat parhaansa mukaan käyttää kutakuinkin samoja sanontoja ja ilmauksia kuin Augsburgin tunnustus ja siinä pysyvät kirkot. He tunnustavat, että uskovat saavat pyhässä ehtoollisessa todella Kristuksen ruumiin. Jos heidät kuitenkin saa ilmaisemaan varsinaisen mielipiteensä vilpittömästi ja selvästi, he selittävät yksimielisinä, että Kristuksen tosi, olemuksellinen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa siunatusta leivästä ja viinistä yhtä kaukana kuin ylin taivas on maasta. Näin kuuluvat heidän omat sanansa: Abesse Christi corpus et sanguinem a signis tanto intervallo docimus, quanto abest terra ab altissimis coelis. "Me sanomme, että Kristuksen ruumis ja veri ovat merkeistä yhtä kaukana kuin maa on kaikkein ylimmistä taivaista." Läsnäololla he eivät siis tarkoita Kristuksen ruumiin olemista maan päällä, vaan sana ymmärretään respectu fidei. Se tarkoittaa: näkyvät merkit aivan samoin kuin saarnattu sanakin ovat muistutuksena ja innoittajana uskollemme, joka sitten nousee, kohoaa yli kaikkien taivaiden, ottaa siellä vastaan ja nauttii taivaassa läsnäolevan Kristuksen ruumiin eli Kristuksen itsensä ja kaikki hänen hyvät tekonsa. Tämä tapahtuu todellisesti ja olemuksellisesti, mutta siitä huolimatta ainoastaan hengellisesti. Leipä ja viinihän ovat maan päällä, eivät taivaassa; samoin Kristuksen ruumiskin on nyt taivaassa, ei enää maan päällä. Ehtoollisessa ei siis suulla vastaanoteta mitään muuta kuin leipää ja viiniä.
Alun perin heikäläiset edustivat sitä käsitystä, että Herran ehtoollinen on pelkkä ulkonainen merkki, josta kristityt tunnistetaan; siinä ojennetaan leipä ja viini Kristuksen poissaolevan ruumiin tyhjinä merkkeinä. Kun tämä ei ilmeisestikään pitänyt paikkaansa, he tunnustivat, että Herra Kristus on todella läsnä ehtoollisessaan, mutta per communicationem idiomatum eli yksin jumalallisen luontonsa puolesta, ei ruumiissa ja veressään.
Kun heidät sitten Kristuksen sanoja toistamalla pakotettiin myöntämään, että Kristuksen ruumis on ehtoollisessa läsnä, he tulkitsivat tämän yksinomaan hengellisesti: Kristuksen voima, vaikutus ja hyvät teot ovat uskon nautittavissa, koska kaikkialla läsnäoleva Kristuksen henki yhdistää meidän ruumiimme, joissa hän täällä maan päällä asuu, Kristuksen ruumiiseen, joka on taivaassa.
Näillä ihanilla, ylevillä puheilla on onnistuttu pettämään myös monia ylhäisiä herroja. Ovathan selittäjät olevinaan juuri sitä mieltä, että Herra Kristus on ehtoollisessaan läsnä todellisesti, olemuksellisesti ja elävänä. Kuitenkin he tarkoittavat tällä kaikella vain hänen jumalallista luontoaan, koska hänen ruumiinsa ja verensä nyt ovat yksinomaan taivaassa, eivät missään muualla. Kun Kristus leivän ja viinin kanssa antaa todellisen ruumiinsa ja verensä meille syötäväksi, se tarkoittaa yksinomaan hengellistä, uskon kautta tapahtuvaa syömistä, ei ruumiillista, suulla tapahtuvaa.
Heikäläiset eivät näet ymmärrä ehtoollisen asetussanoja: "Syökää, tämä on minun ruumiini" niiden normaalin, kirjaimellisen merkityksen mukaisesti, vaan ymmärtävät ne kuvaannollisesti (figurate). Sen mukaan Kristuksen ruumiin syöminen tarkoittaisi pelkästään uskomista ja ruumis olisi pelkkä symboli, Kristuksen ruumiin merkki tai kuva. Itse ruumis on yksinomaan taivaassa, se ei ole maan päällä nautittavassa ehtoollisessa. He tulkitsevat sanan ON sacramentaliter seu modo significativo, ne quis rem cum signis ita putet copulari, ut Christi quoque caro nunc in terris adsit modo quodam invisibili et incomprehensibili. Tämä merkitsee: Kristuksen ruumis on yhdistynyt leipään sakramentillisesti eli merkityksen puolesta. Siitä seuraa, että yhtä varmasti kuin hurskaat, uskovat kristityt suullaan syövät leivän, yhtä varmasti he nauttivat uskolla hengellisesti Kristuksen ruumiin, joka on taivaassa.
Sitä vastoin heikäläisillä on tapana kirota ja hirvittävänä jumalanpilkkana tuomita se oppi, jonka mukaan Kristuksen ruumis on myös maan päällä ehtoollisessa läsnä, tosin näkymättömänä ja käsittämättömällä tavalla mutta siitä huolimatta todellisesti ja olemuksellisesti, niin että myös kristittyä teeskentelevät ottavat hänet siunatussa leivässä suullansa vastaan.
Augsburgin tunnustus opettaa vastoin tätä käsitystä Jumalan sanan perusteella, että pyhässä ehtoollisessa "Kristuksen todellinen ruumis ja veri ovat todellisesti leivän ja viini muodossa läsnä, siinä jaetaan ja nautitaan". 60 Tämän kanssa ristiriitainen oppi hylätään, nimittäin niiden sakramentin halveksijoiden oppi, jotka samaan aikaan ojensivat keisarille Augsburgissa oman tunnustuksensa. Siinä he väittävät, että Kristuksen ruumis ei taivaaseen noustuaan ole todellisesti ja olemuksellisesti täällä maan päällä, sakramentissa.
Vähässä katekismuksessa tohtori Luther tuo julki saman käsityksen selkeästi näillä sanoilla:61 Alttarin sakramentti on "leipään ja viiniin sisältyvä Herramme Jeesuksen Kristuksen todellinen ruumis ja veri. Hän on sen itse asettanut meidän kristittyjen syötäväksi ja juotavaksi."
Puolustus selittää asian vielä selvemmin62 ja perustelee sitä apostoli Paavalin sanalla (1 Kor. 10:16) ja myös Kyrilloksen todistuksella: "Kymmenes uskonkohta hyväksytään. Siinä me tunnustamme, että Herran ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesti ja olemuksellisesti läsnä ja että ne todella jaetaan näkyvien aineiden, leivän ja viinin myötä niille, jotka ottavat sakramentin vastaan. Sanoohan Paavali: 'Leipä, jonka murramme, on osallisuus Kristuksen ruumiiseen' jne. Mutta jos ehtoollisessa olisi todella läsnä ainoastaan Pyhä Henki eikä Kristuksen ruumis, siitä seuraisi, että leipä olisi osallisuus Kristuksen henkeen eikä hänen ruumiiseensa. Tiedämme myös, ettei Kristuksen ruumiillista läsnäoloa pyhässä ehtoollisessa opeta ainoastaan Rooman vaan myös Kreikan kirkko." Sitten lainataan Kyrilloksen lausumaa, jonka mukaan Kristus tulee ehtoollisessa meihin myös ruumiillisesti asumaan, antamalla meille lihansa syötäväksi.
Kun sitten ne, jotka olivat Augsburgissa esittäneet tästä uskonkohdasta oman tunnustuksensa, näyttivät haluavan yhtyä meidän kirkkojemme Tunnustukseen, laadittiin vuonna 1536 Wittenbergissä seuraava formula concordiae, kristillisen yksimielisyyden ohje. 63 Siitä sopivat Saksin ja Etelä-Saksan teologit, ja sen allekirjoittivat tohtori Martin Luther ja muut kummankin osapuolen jumaluusoppineet.
Teksti on seuraava: "Olemme kuullet herra Martinus Bucerin esittävän omansa ja hänen mukanaan eri kaupungeista tulleiden saarnaajien käsityksen Kristuksen ruumiin ja veren pyhästä sakramentista.
He tunnustavat Irenaeuksen sanan mukaisesti, että tässä sakramentissa on kaksi ainesta, taivaallinen ja maallinen. Niinpä he uskovat ja opettavat, että Kristuksen ruumis ja veri ovat leivän ja viinin myötä todellisesti ja olemuksellisesti läsnä, ne jaetaan ja otetaan vastaan. He eivät kylläkään usko transsubstantiaatioon, siis siihen, että leipä ja viini olemukseltaan muuttuisivat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. He eivät myöskään ajattele, että Kristuksen ruumis ja veri sisältyisivät leipään paikallisesti (localiter) tai pysyisivät muutoin siihen yhtyneinä jatkuvasti, myös sakramentin nauttimisen ulkopuolella. Silti he myöntävät, että leipä on Kristuksen ruumista sakramentaalisen yhtymyksen perusteella. Kun ei ole kyse sakramentin nauttimisesta vaan leipä pannaan syrjään, sitä säilytetään erityisessä säiliössä tai kuljetetaan kulkueissa kansan katseltavana - kuten paavilaiset tekevät - silloin Kristuksen ruumis ei heidän käsityksensä mukaan ole läsnä.
Toiseksi he ovat vakuuttuneita siitä, että sakramentti pysyy kristikunnassa voimassa sen perusteella, että Kristus on sen asettanut. Sen pätevyys ei riipu sakramenttia toimittavan palvelijan tai sen vastaanottajan kelvollisuudesta eikä kelvottomuudesta. Sen vuoksi kelvottomatkin nauttivat sakramentin, niin kuin pyhä Paavali sanoo. (1 Kor. 11:27) Niinpä allekirjoittaneet ovat vakuuttuneita siitä, että kelvottomillekin ojennetaan todella Kristuksen ruumis ja veri ja nämä ottavat sen todella vastaan. Edellytyksenä on, että noudatetaan Herran Kristuksen käskyä ja asetusta. Kelvottomat ehtoollisvieraat nauttivat kuitenkin sakramentin tuomiokseen, kuten pyhä Paavali sanoo, sillä he käyttävät pyhää sakramenttia väärin ottaessaan sen vastaan ilman todellista katumusta ja uskoa. Ehtoollinenhan on asetettu todistamaan, että Kristuksen armo ja hyvät teot yhä kuuluvat meille ja että me elämme Kristuksen ruumiissa, hänen verensä puhdistamina, kun teemme tosi parannusta ja lohduttaudumme uskomalla Kristukseen."
Seuraavana vuonna etevimmät Augsburgin tunnustuksen kannalla olevat teologit kokoontuivat kaikkialta Saksasta Schmalkaldeniin neuvottelemaan siitä, mitä kirkkomme opin kohtia olisi otettava esille yleisessä kirkolliskokouksessa. Tohtori Luther laati tällöin kaikkien puolesta niin sanotun Schmalkaldenin opinkohdat, jotka jokainen jumaluusoppinut sitten allekirjoitti. Näissä opinkohdissa oikea opinkäsitys esitetään lyhyesti ja selvästi sanoilla, jotka pitävät tarkoin yhtä Kristuksen omien sanojen kanssa. Sakramentin halveksijat olivat jo ehtineet tulkita edellisenä vuonna laadittua ohjetta (formula concordiae) omaksi edukseen. He olivat sanoneet, että Kristuksen ruumis ja kaikki hänen hyvät tekonsa annetaan leivässä ainoastaan samalla tavalla kuin evankeliumin sanassakin; he olivat myös väittäneet, että sakramentaalisella yhtymyksellä tarkoitetaan pelkästään Herran Kristuksen hengellistä läsnäoloa uskossa. Mutta nyt heiltä tukittiin kaikki pakotiet ja piilopaikat lausumalla, että "ehtoollisessa leipä ja viini ovat Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja veri. Sen jakavat ja vastaanottavat sekä hurskaat että kelvottomat kristityt." 64
Tohtori Luther selvittää ja perustelee tätä käsitystä laajemmin Isossa katekismuksessa, 65 jossa Jumalan sanan pohjalta lausutaan näin: "Mitä siis on alttarin sakramentti? Se on Herran Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja veri leivässä ja viinissä ja niihin sisältyvinä, leivässä ja viinissä, jotka Kristus on sanallaan käskenyt meidän kristittyjen syödä ja juoda." Teksti jatkuu vähän edempänä: "Sana siis luo tämän sakramentin ja erottaa sen tavallisesti leivästä ja viinistä niin, että se on Kristuksen ruumis ja veri, joksi sitä myös kutsutaan." Ja edelleen:
"Tämän sanan voit ottaa omantuntosi vahvistajaksi ja lausua: Vaikka satatuhatta perkelettä ja lisäksi kaikki hurmahenget tunkeutuisivat sisään huutamaan: 'Miten leipä ja viini voivat olla Kristuksen ruumis ja veri?' niin minä tiedän, etteivät kaikki henget ja oppineet yhtenä laumanakaan ole niin viisaita kuin Jumalan majesteetin pikkusormi. Näin kuuluu Kristuksen sana: 'Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini' ja 'Juokaa tästä kaikki, tämä on uusi liitto minun veressäni' jne. Näissä sanoissa me pysymme ja mielisimme kovin nähdä, kuka pystyy ne korjaamaan ja muuttamaan toisenlaisiksi kuin ne Kristuksen lausumina kuuluvat. Totta kyllä, jos jätät ehtoollisesta sanan pois tai tarkastelet sitä ilman sanaa, sinulla ei ole muut akuin tavallista leipää ja viiniä. Mutta jos sana pysyy mukana niin kuin sen ehdottomasti on pysyttävä, silloin leipä ja viini ovat sen sanan mukaan Kristuksen tosi ruumis ja veri. Sillä niin asia on kuin Kristuksen suu on sen opettanut ja lausunut. Hän ei voi valehdella eikä pettää.
Edellisen perusteella on siis helppo vastata kaikkiin niihin kysymyksiin, joilla ihmiset nykyisin itseään vaivaavat. Esimerkiksi kelpaa tämä: Voiko myös kelvoton pappi toimittaa ja jakaa ehtoollisen? Me näet väitämme, ja tästä emme tingi: vaikka ehtoollisen ottaa vastaan tai sen jakaa täysi heittiö, hän ottaa vastaan oikean sakramentin eli Kristuksen ruumiin ja veren. Tässä suhteessa hän ei yhtään eroa siitä, joka toimittaa sen kaikkein kelvollisimmin. Ehtoollinen ei näet nojaa ihmisen pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan. Ei yksikään pyhä maan päällä, eipä edes kukaan taivaan enkeleistä pysty tekemään leipää ja viiniä Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Yhtä mahdotonta on muuttaa Kristuksen ruumista ja verta joksikin muuksi, vaikka sitä käytettäisiinkin väärin. Sillä asetussana, joka on tehnyt leivän ja viinin sakramentiksi, ei muutu ihmisen persoonan eikä epäuskon tähden vääräksi. Eihän Kristus sano: 'Jos uskotte tai olette kelvollisia, saatte minun ruumiini ja vereni', vaan: 'Ottakaa, syökää ja juokaa, tämä on minun ruumiini ja vereni' sekä: 'Tehkää se', nimittäin se, minkä minä nyt teen, asetan, annan teille ja käsken ottaa vastaan. Tämä merkitsee: 'Riippumatta siitä, olenko kelvoton vai kelvollinen, saat tässä Kristuksen ruumiin ja veren. Sen vaikuttaa sana, joka tulee leipään ja viiniin.' Ymmärrä tämä ja pidä se hyvin mielessäsi, sillä nämä sanat ovat meidän perustuksemme, turvamme ja puolustuksemme kaikkia niitä harhoja ja eksytyksiä vastaan, jotka suinkin ovat meidät kohdanneet tai ehkä vielä tulevat kohtaamaan."
Iso katekismus todistaa siis Jumalan sanalla, että Kristuksen ruumis ja veri ovat pyhässä ehtoollisessa todella läsnä, eivät ainoastaan uskovaisten ja kelvollisten vaan myös epäuskoisten ja kelvottomien siitä nauttiessa.
Hengen kirkkaassa valossa Luther näki, että eräät tulisivat hänen kuolemansa jälkeen esittämään epäilyksiä, että hän sittemmin olisi luopunut edellä selostetusta opista ja muistakin kristillisistä opinkohdista. Siitä syystä hän liitti Suureen tunnustukseensa seuraavan vakuutuksen (protestatio):66
"Minä näet, että lahkojen ja harhaoppien määrä vain kasvaa eikä Saatanan riehunnasta ja raivosta tule loppua. On pelättävä, että minun vielä eläessäni tai ainakin kuoltuani muutamat tulevat vetoamaan minuun ja käyttämään kirjojani valheellisesti omien harhojensa tukemiseen. Ehtoollisen sakramenttia ja kastetta halveksivat hurmahenget ovatkin jo alkaneet menetellä näin. Siksi tahdon nyt kirjallisesti tunnustaa uskoni kohta kohdalta Jumalan ja koko maailman edessä. Tässä uskossa aion pysyä kuolemaani asti, tässä uskossa Jumalan avulla lähteä tästä maailmasta ja tässä uskossa tulla meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuomioistuimen eteen. Kenenkään ei pidä sanoa minun kuolemani jälkeen: 'Jos tohtori Luther vielä eläisi, hän opettaisi tätä uskonkohtaa toisin, hän ajattelisi näistä uskonkohdista toisin, sillä näitä hän ei ole harkinnut riittävästi' jne. Tätä vastaan minä väitän sekä nyt että vasta, että minä olen Jumalan armosta mitä tarkimmin harkinnut kaikkia näitä opinkohtia koko Raamatun valossa, olen lukuisia kertoja verrannut niitä Raamattuun ja tahdon puolustaa niitä yhtä päättävästi kuin nyt olen puolustanut alttarin sakramenttia. En minä ole humalassa enkä huolimaton; minä tiedän mistä puhun. Olen myös selvillä siitä, mitä tämä merkitsee minulle viimeisellä tuomiolla, Herran Kristuksen tullessa. Älköön kukaan luulko, että nyt lasken leikkiä tai puhun pötyä. Minä olen tosissani, sillä Jumalan armosta tunnen Saatanaa aika lailla. Jos hän voi sotkea ja vääristää Jumalan sanan, mitä hän tekeekään minun tai jonkun muun ihmisen sanoille?"
Tähän vakuutukseensa Luther-vainaja liittää muiden muassa tämän uskonkohdan:67 "Samoin sanoin ja tunnustan pyhästä alttarin sakramentista, että siinä todellisesti suulla syödään ja juodaan ruumis ja veri leivässä ja viinissä, vaikka sakramenttia toimittavat papit tai sen nauttijat eivät sitä uskoisi tai vaikka he syyllistyisivät johonkin muuhun väärinkäytökseen. Asia ei riipu ihmisten uskosta ja epäuskosta vaan Jumalan sanasta ja säätämyksestä. Toinen asia on, jos ensin muutetaan Jumalan sana ja säätämys ja tulkitaan se toisin. Niinhän tekevät nykyiset sakramentin viholliset, ja heillä on sitten kyllä pelkkää leipää ja viiniä. Eihän heillä ole Jumalan sanaa eikä hänen säätämystänsä, vaan he ovat vääntäneet ja vääristäneet ne oman mielensä mukaisiksi."
Augsburgin tunnustuksen oikean, alkuperäisen tarkoituksen tohtori Luther ymmärsi paremmin kuin muut, hän pysyi siinä vakaumuksessa kuolemaansa asti ja puolusti sitä. Viimeisessä tunnustuksessaan, vähän ennen kuolemaansa, hän puolusti kiivaasti uskoaan tämän uskonkohdan osalta näin: 68 "Kaikki he kuuluvat samaan kakkuun, hurmahenkien ja sakramentin halveksijoiden joukkoon. Sitä väkeä he ovat, kun kerran eivät suostu uskomaan, että ehtoollisessa Herran leipä on hänen oikea, luonnollinen ruumiinsa, jonka Juudas ja jumalaton nauttivat suullansa siinä kuin pyhä Pietarikin ja kaikki pyhät. Jos joku ei tätä tahdo uskoa, antakoon minun olla rauhassa. Ei sellaisen pidä luulla saavansa minulta mitään ystävyyttä osakseen, asia ei muuksi muutu."
Näistä selityksistä voi jokainen ymmärtäväinen, totuutta ja rauhaa rakastava ihminen oppia yksiselitteisesti käsittämään, miten Augsburgin tunnustus on oikein ja alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti tämän uskonkohdan osalta ymmärrettävä. Erityisen luotettava on tohtori Lutherin selitys, koska hän on tärkein Augsburgin tunnustuksen opettaja.
Kristuksen ja pyhän Paavalin sanoista ovat peräisin sanonnat: ehtoollisleipä on "Kristuksen ruumis" ja (Matt. 26:26) "osallisuus Kristuksen ruumiiseen". Näiden ohella käytetään (1 Kor. 11:24;1 Kor. 10:16) sanontoja "leipään sisältyvänä", "leivän myötä", "leivässä". Näin torjutaan paavilainen transsubstantiaatio-oppi ja tehdään selväksi, että leivän muuttumaton olemus ja Kristuksen ruumis ovat sakramentaalisesti yhdistyneet. Samaan tapaanhan lause verbum caro factum est, "Sana tuli lihaksi", saa selvennyksensä, (Joh. 1:14) kun se toistetaan käyttämällä samaa merkitseviä ilmaisuja: (Kol. 2:9) "Sana asuu meissä", "Kristuksessa Jumalan koko täyteys asuu ruumiillisesti", (Ap.t. 10:38) "Jumala oli hänen kanssaan", "Jumala oli Kristuksessa" (2 Kor. 5:19) jne. Näin ilmaistaan, että jumalallinen olemus ei muuttunut ihmisluonnoksi, vaan kumpikin luonto pysyi muuttumattomana mutta yhdistyi persoonallisessa yhtymyksessä. Monet etevät vanhat opettajat, sellaiset kuin Justinus, Cyprianus, Augustinus, Leo, Gelasius ja Khrysostomos, valaisevat Kristuksen testamentin sanoja "tämä on minun ruumiini" seuraavalla vertauksella: Samoin kuin Kristuksessa kaksi erillistä, muuttumatonta luontoa on yhdistynyt erottamattomasti, samoin ovat täällä maan päällä vietettävässä pyhässä ehtoollisessa molemmat olemukset, tavallinen leipä ja Kristuksen todellinen, luonnollinen ruumis, yhdessä läsnä sakramentin säädetyssä toimituksessa. Tosin Kristuksen ruumiin ja veren yhtyminen leipään ja viiniin ei ole persoonallista yhtymistä niin kuin kummankin luonnon yhtymys Kristuksessa, vaan kyseessä on sakramentaalinen yhtymys (sacramentalis unio), kuten tohtori Luther ja muut opettajamme nimittävät sitä mainitussa yksimielisyyden ohjeessa vuodelta 1536 ja muulloinkin. Siten he tahtovat tehdä selväksi, että käyttäessään monia eri sanontoja kuten "leivässä", "leipään sisältyvänä", "leivän myötä" (in pane, sub pane, cum pane) he silti ymmärtävät Kristuksen sanat juuri sellaisina kuin ne on lausuttu. He eivät siis ole ymmärtäneet Kristuksen testamentin sanoja Hoc est corpus neum, "tämä on minun ruumiini" kuvaannolliseksi, tulkinnanvaraiseksi puheeksi; ne eivät ole figurata praedicatio vaan inusitata. He liittyvät Justinuksen sanoihin: 69 "Tätä emme nauti tavallisena leipänä ja juomana. Niin kuin Vapahtajamme Jeesus Kristus Jumalan sanan voimasta tuli lihaksi ja niin kuin hänellä oli liha ja veri meidän pelastuksemme tähden, niin me uskomme, että se ruoka, jonka hän on sanalla ja rukouksella pyhittänyt, on Herran Jeesuksen Kristuksen lihaa ja verta."
Tohtori Luther on myös Suuressa tunnustuksessaan ja erityisesti viimeisessä ehtoollista koskevassa tunnustuksessaan vakavasti ja kiivaasti puolustanut juuri sitä puhetapaa, jota Kristus itse on käyttänyt ensimmäisellä ehtoollisella.
Täydellä syyllä on tohtori Lutheria pidettävä Augsburgin tunnustuksessa pysyvien kirkkojen tärkeimpänä opettajana. Hänen oppinsa koko sisältö on suppeassa muodossa esitetty mainitussa Augsburgin tunnustuksessa, joka ojennettiin keisari Kaarle V:lle. Mainittua Tunnustusta ei siis voi tulkita aidommin ja paremmin kenenkään muun kuin tohtori Lutherin opetus- ja kiistakirjoitusten perusteella.
Tämä käsitys nojaa ainoaan lujaan, liikkumattomaan ja pettämättömään totuuden kallioon. Sen perustuksena ovat pyhän, jumalallisen Raamatun sisältämät asetussanat. Pyhät evankeliumien kirjoittajat, apostolit oppilaineen ja heidän kuulijansa ovat ymmärtäneet asian juuri näin, opettaneet näin ja jättäneet tämän opin perinnöksi jälkeen tuleville.
Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on meidän ainoa oppimestarimme. Kristusta tarkoitti taivaasta lausuttu, kaikille ihmisille osoitettu tinkimätön käsky: (Matt. 17:5) "Tätä kuulkaa" (hunc audite). Hän ei ole enkeli eikä pelkästään ihminen. Hän ei ole ainoastaan totuudellinen, viisas ja voimallinen, vaan hän on iankaikkinen Totuus, henkilöitynyt Viisaus ja kaikkivaltias Jumala. Hän kyllä tietää, mitä hänen on puhuttava ja kuinka. Hänellä on voimaa toteuttaa ja panna toimeen kaikki, mitä hän sanoo ja lupaa. Hän lausuu näin: (Luuk. 21:33) "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." "Minulle on annettu kaikki valta taivaissa ja maan päällä." (Matt. 28:18)
Tämä totuudellinen, kaikkivaltias Herra, Luojamme ja Lunastajamme Jeesus Kristus asetti pyhän ehtoollisen viimeisen ilta-ateriansa jälkeen. Hänen katkera kärsimyksensä ja kuolemansa meidän syntimme tähden oli alkamassa. Kuolemansa edellä, syvästi murheellisena, mitä vakavimmin harkittuja keskittyen hän asetti tämän korkea-arvoisen sakramentin. Sitä on kunnioittaen ja kuuliaisesti vietettävä maailman loppuun saakka. Siinä on hänen katkeran kärsimyksensä ja kuolemansa sekä kaikkien hänen hyvien tekojensa pysyvä muisto. Ehtoollinen on uuden testamentin sinetti ja kaikkien murheellisten sydänten lohtu. Se sitoo ja yhdistää kaikki kristityt kiinteästi Kristukseen heidän päähänsä ja toinen toiseensa. Herra on säätäessään pyhän ehtoollisen lausunut siunaamastaan ja ojentamastaan leivästä: "Ottakaa ja syökää. Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan." Maljasta eli viinistä hän lausui: "Tämä on minun vereni, uuden testamentin veri, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi."
Meidän ei ole lupa tulkita näitä Jumalan iankaikkisen, totuudellisen ja kaikkivaltiaan Pojan, meidän Herramme, Luojamme ja Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen, sanoja niin kuin ne olisivat kuvaannollista puhetta, jota ei pidä ymmärtää sanatarkasti. Emme saa selittää niitä oman järkemme vaatimuksiin sopiviksi. Sanat on otettava vastaan sellaisina kuin ne on lausuttu, niiden selvässä perusmerkityksessä; niihin on yksinkertaisesti uskottava ja niitä on niiden arvon mukaisesti toteltava. Emme saa antaa periksi ihmisjärjen sepittelemille vastaväitteille, vaikka ne kuinka miellyttäisivät omaakin järkeämme.
Olisihan toki Abrahamillakin ollut aihetta vastaväitteisiin, kun hän kuuli Jumalan sanan, (1Moos. 22) joka käski hänen uhrata oman poikansa. Se sana soti kaikkea järkeä vastaan. Se oli jopa räikeässä ristiriidassa sen korkean uskonkohdan kanssa, joka puhui luvatusta siemenestä, Kristuksesta, jonka oli määrä olla Iisakin jälkeläinen. Abraham olisi voinut sanoa, että sitä sanaa ei sovi tulkita kirjaimellisesti vaan että se on pikku selityksin saatava siedettäväksi. Abraham oli kuitenkin jo aikaisemmin (Room. 4:20) antanut kunnian Jumalalle, silloin kun hänelle luvattiin, että Iisakista on syntyvä siunattu siemen. Se näytti hänen järjelleen mahdottomalta, mutta hän piti Jumalaa totuudellisena; hän päätteli ja uskoi täysin varmasti, että Jumala pystyy tekemään sen mitä lupaa. Sen vuoksi Abraham nytkin ymmärsi ja uskoi Jumalan sanan ja käskyn sellaisenaan, kirjaimellisena merkityksen mukaan. Hän jätti asian Jumalan kaikkivaltiuden ja viisauden varaan, sillä hän tiesi, että Jumalalla riitti keinoja ja tapoja täyttää Iisakin siemenestä antamansa lupaus, vaikka hän itse ei sokealla järjellään niitä tajunnut.
Abrahamin esikuvaa seuraten meidänkin tulee nöyrinä ja kuuliaisina uskoa tämä Luojamme ja Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen selkeä, luja kirkas ja vakava sana ja käsky. Emme saa sitä epäillä emmekä jäädä pohtimaan, kuinka se olisi mahdollista tai kuinka se sopisi yhteen järkemme kanssa. Tämän sanan on lausunut sellainen Herra, joka itse on ääretön viisaus ja totuus. Mitä ikinä hän lupaa, sen hän pystyy varmasti panemaan toimeen ja täytäntöön.
Koko se tilanne, jossa ehtoollinen asetettiin, osoittaa, että Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen yksiselitteisiä, selviä, kirkkaita, luotettavia ja kiistattomia sanoja ei voi eikä saa tulkita millään muulla tavalla kuin sanojen tavallisen, varsinaisen ja yleisen merkityksen mukaisesti. Kristushan lausui nämä sanat illallispöydässä. Aivan epäilemättä hän puhui oikeasta tavallisesta leivästä ja tavallisesta viinistä sekä suulla tapahtuvasta syömisestä ja juomisesta. Kyseessä ei ollut metafora eli leipä-sanan muuntunut merkitys, esimerkiksi niin että Kristuksen ruumis olisi sielujen hengellistä leipää eli ravintoa. Kristus varoi niin ikään käyttämästä metonymiaa, sellaista ruumis-sanan merkityksen muuntamista, että se tarkoittaisi hänen ruumiinsa merkkiä, symbolista eli kuvaannollista ruumista, tai sitten hänen ruumiinsa ja hyvien tekojensa voimaa, jonka hän on ruumiinsa uhraamalla hankkinut omaksemme. Hän puhuu todellisesta, olemuksellisesta ruumiistaan, jonka hän on antanut kuolemaan meidän puolestamme. Hän puhuu todellisesta, olemuksellisesta verestään, joka on vuodatettu ristinpuussa meidän syntiemme anteeksiantamiseksi.
Ei ole toista niin tunnollista ja luotettavaa Jeesuksen Kristuksen sanojen tulkitsijaa kuin Herra Kristus itse. Hän se parhaiten ymmärtää sanojaan, sydäntään ja tarkoitustaan; hän osaa ne myös viisaimmin ja järkevimmin selittää. Kun hän nyt säätää viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa, alati kestävän liiton ja yhteyden, hän ei käytä kuvakieltä vaan sangen tavallisia, yksinkertaisia, yksiselitteisiä ja selkeitä sanoja. Sama pätee kaikkiin uskonkohtiin ja kaikkiin muihin liiton tunnuksiin, armon merkkeihin ja sakramentteihin väärintulkinnan mahdollisuuden hän selitti sanat "ruumis" ja "veri" lisäyksillä "teidän edestänne annettu", "teidän edestänne vuodatettu". Hän antoi opetuslasten jäädä yksinkertaiseen, sananmukaiseen käsitykseen ja käski heidän juuri siten opettaa kaikkia kansoja pitämään kaiken, mitä hän oli käskenyt heidän, apostolien, pitää. (Matt. 28:19 s.)
Sitä käskyä noudattaen säilyttävät kolme evankeliumin kirjoittajaa (Matt. 26:26; Mark. 14:22; Luuk. 22:19) ja apostoli Paavali ( 1 Kor. 11:24; Paavali sai asian tiedoksi Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen) yksimielisesti ja tarkkaan yhtäpitävästi Kristuksen kirkkaat, selvät varmat, ja todet sanat: "Tämä on minun ruumiini." Samalla tavalla he toistavat sen, mitä Kristus on sanonut siunaamastaan ja ojentamastaan leivästä, he eivät selittele eivätkä muuta mitään. Selvää on siis myös, että Luukkaan ja Paavalin säilyttämän, sakramentin toista osaa koskevan sanan täytyy merkitä samaa kuin Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa olevan. Edelliset kirjoittavat: (Luuk. 22:10) "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni", (1 Kor. 11:25 Matt. 26:28 Mark. 14:24)jälkimmäiset taas: "Tämä (mitä te suullanne juotte maljasta) on minun vereni, uuden liiton veri", nimittäin se veri, jolla minä teen, sinetöin ja vahvistan tämän testamenttini ja uuden liiton, syntien anteeksiantamuksen.
Myös 1 Kor. 10:16 toistaa, vahvistaa ja selittää Kristuksen sanan. Apostoli Paavali todistaa erinomaisen kirkkaasti, että ehtoollisessa on todella olemuksellisesti läsnä Kristuksen ruumis ja veri ja että ne siinä jaetaan osanottajille. Meidän on tarkkaan ja tunnollisesti luettava, mitä hän kirjoittaa: "Eikö siunattu eli meidän siunaamamme malja ole osallisuus Kristuksen vereen? Näemme selvästi, ettei ainoastaan Kristuksen ensimmäisellä ehtoollisella siunaama malja eikä ainoastaan Kristuksen murtama ja jakama leipä antanut osallisuutta Kristuksen ruumiiseen ja vereen, vaan sama koskee sitäkin, minkä me murramme ja siunaamme: jokainen, joka syö tätä leipää ja juo tästä maljasta, todella saa Kristuksen todellisen ruumiin ja veren ja pääsee niistä osalliseksi. Mutta jos Kristuksen ruumis ei olisi läsnä ja tulisi nautituksi todellisena ja olemuksella, vaan pelkästään voimansa ja vaikutuksensa kautta, silloin ei leipä antaisi osallisuutta Kristuksen ruumiiseen vaan meidän olisi puhuttava osallisuudesta hänen henkeensä, voimaansa ja hyviin tekoihinsa. Näinhän Puolustus päättelee. Jos Paavali puhuisi pelkästään siitä hengellisestä yhteydestä eli uskonyhteydestä, joka vallitsee Kristuksen ruumiissa, kuten sakramentin halveksijat hänen lausumaansa vääristellen väittävät, hän ei sanoisi Kristuksen ruumiin osallisuudeksi leipää, vaan Hengen tai uskon. Mutta nyt hän sanoo: "Leipä on osallisuus Kristuksen ruumiiseen", niin että jokainen, joka nauttii siunatun leivän, tulee siten osalliseksi Kristuksen ruumiistakin. Paavali ei siis voi tarkoittaa hengellistä Kristuksen ruumiin syömistä, vaan hän puhuu suulla tapahtuvasta, sakramentaalisesta nauttimisesta, jossa ei ole eroa hurskauden ja jumalattomien kristittyjen välillä.
Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen aihe ja sen edellyttämä tilanne todistavat saman. (1 Kor. 10:18 ss. 1 Kor 11:29) Paavali uhkailee ja varoittaa sellaisia, jotka ottavat osaa epäjumalien uhriaterioihin eivätkä pysy erossa pakanallisesta perkeleenpalvonnasta mutta käyvät silti myös Herran pöydässä ja tulevat osallisiksi Kristuksen ruumiista ja verestä. Hän varoittaa heitä nauttimasta Kristuksen ruumista ja verta tuomioksi ja kadotukseksi. Koska siis kaikki ehtoollisvieraat tulevat Kristuksen ruumiista osallisiksi saamalla osansa siunatusta ja murretusta leivästä, ei pyhä Paavali mitenkään voi tarkoittaa hengellistä yhteyttä Kristukseen. Sitä ei kukaan voi käyttää väärin eikä siitä pidä ketään varoittaa.
Luther ja muut Augsburgin tunnustuksen takana olevat puhtaat opettajat, meidän rakkaat isämme ja edeltäjämme, ovatkin selittäneet tätä Paavalin lausumaa niin, että se sopii varsin hyvin yhteen Kristuksen sanojen kanssa: Leipä jonka me murramme on Kristuksen jaettu ruumis eli se Kristuksen ruumis, joka jaetaan niiden kesken jotka saavat osansa murretusta leivästä.
Yksimielisesti me pidämme kiinni tästä 1 Kor. 10:18:n ihmeellisen todistuksen yksinkertaisesta ja perustellusta selityksestä. Syystä me oudoksumme muutamien rohkeutta. Itse he ovat aikaisemmin tällä lauseella vastustaneet sakramentin halveksijoita, mutta nyt he kehtaavat käyttää sitä perustelemaan omaa harhaoppiaan, sitä että Kristuksen ruumis muka nautitaan ehtoollisessa ainoastaan hengellisellä tavalla. Näin he sanovat: Panis est communicatio corporis Christi hoc est id, quo fit societas cum corpore Christi (quod est ecclesia), seu est medium per quod fildeles unimur Christo, sicut verbum evangelii fide apprehensum est meduim, per quod Christo spiritualiter unimur et corpori Christi, quod est ecclesia, inserimur. Se merkitsee: Leipä on osallisuus Kristuksen ruumiiseen, sen avulla päästään Kristuksen ruumiin eli seurakunnan yhteyteen, se on väline, jolla meidät uskovat yhdistetään Kristukseen. Samalla tavoinhan myös evankeliumin sana uskolla omistettuna on väline, joka yhdistää meidät hengellisesti Kristukseen ja liittää Kristuksen ruumiiseen eli kirkkoon.
Pyhä Paavali opettaa nimenomaan 1 Kor. 11, että Kristuksen tosi ruumista ja verta eivät nauti ainoastaan hurskaat, uskovat kristityt. Suullaan sen ottavat sakramentissa vastaan myös kelvottomat, jumalattomat teeskentelijät, Juudas ja hänen kaltaisensa. Heillä ei ole mitään hengellistä yhteyttä Kristukseen, he käyvät Herran pöytään parannusta tekemättä ja todella kääntymättä Jumalan puoleen. Siten he rikkovat raskaasti syömällä suullaan sakramentissa Kristuksen tosi ruumista ja juomalla Kristuksen verta niiden arvosta piittaamatta. Paavali kirjoittaa näin: (1 Kor 11:27) "Joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen." Synti ei siis ole siinä, että hän syö leipää ja juo viiniä, se ei ole vain ruumiin ja veren merkkien, kuvien tai symbolien halveksimista, vaan syntiä on leivässä ja viinissä läsnäolevan Herran Jeesuksen Kristuksen häpäiseminen, väärinkäyttäminen ja rienaaminen. Sellainen ihminen syyllistyy samaan syntiin kuin ne juutalaiset, jotka hyvin konkreettisesti kävivät käsiksi Kristuksen ruumiiseen ja raa'asti riistivät häneltä hengen. Tähän tapaan kristilliset isät ja vanhan kirkon opettajat ovat yksimielisesti ymmärtäneet ja selittäneet apostolin sanan.
Kristuksen lihan syöminen voi siis tapahtua kahdella tavalla. Joh. 6:48-58 Kristus puhuu erityisesti hengellisestä syömisestä, kun me hengessä ja uskossa otamme hänet vastaan, sekä evankeliumia saarnattaessa ja tutkittaessa että ehtoollista nautittaessa. Sellainen syöminen on kyllä hyödyllistä, terveellistä ja jopa kaikkien aikojen kaikille kristityille autuuteen välttämätöntä. Ilman hengellistä syömistä myös ehtoollisen sakramentissa tapahtuva suullinen syöminen ei ainoastaan jää hyödyttömäksi vaan tuottaa vahinkoa ja kadotustuomion. Mutta tämä hengellinen syöminen ei ole mitään muuta kuin uskomista: Kun Jumalan sana tarjoaa omakseen Kristuksen, tosi Jumalan ja tosi ihmisen, kaikkine lahjoineen, jotka hän on meitä varten hankkinut antamalla ruumiinsa kuolemaan ja vuodattamalla verensä meidän puolestamme - näitä lahjoja ovat Jumalan armo, syntien anteeksiantamus, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä - me kuulemme sanan ja otamme hänet uskossa vastaan, aivan omaksemme. Herran Jeesuksen Kristuksen tähden meillä on armollinen Jumala ja ikuinen autuus. Tähän lohdutukseen me luotamme lujasti, tämän varaan jättäydymme turvallisesti ja tässä me kestämme minkä tahansa hädän ja ahdingon tullessa.
Eri asia on sakramentissa suulla tapahtuva Kristuksen ruumiin syöminen. Pyhässä ehtoollisessa kaikki saavat Kristuksen todellisen ja olemuksellisen ruumiin ja veren, kun syövät ja juovat siunatun leivän ja viinin. Uskoville siinä on varma tae ja pantti siitä, että heidän syntinsä on annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa heissä. Epäuskoiset saavat siitä tuomion ja kadotuksen, mutta suullaan hekin ottavat vastaan ja nauttivat juuri sen, mistä Kristus nimenomaan puhui ehtoollista asettaessaan.
Illallispöydän yli hän ojensi opetuslapsilleen tavallista leipää ja viiniä, mutta sanoi niitä tosi ruumiikseen, ja verekseen ja lisäsi: "Ottakaa ja syökää." Siinä tilanteessa tämä käsky ei voinut tarkoittaa mitään muuta kuin suulla syömistä ja juomista. Sanaa ei kuitenkaan saa ymmärtää kapernaumilaisten karkealla tavalla lihan pureskelemiseksi, vaan se sana käy yli meidän luonnollisen ymmärryksemme. (Joh. 6:52 ss.) Myöhemmin Herra Kristus sitten antoi toisen, hengellistä syömistä koskevan käskyn: "Tehkää tämä minun muistokseni." Näin hän vaatii uskoa.
Kaikki vanhan kristikunnan opettajat ja koko pyhä kristillinen kirkko opettavatkin yksimielisesti Kristuksen asetussanojen ja pyhän Paavalin niille antaman selityksen perusteella seuraavaa: Kristuksen ruumis otetaan vastaan myös suulla, ei ainoastaan uskolla ja hengellisesti niin kuin sakramentin ulkopuolellakin tapahtuu. Sen saavat myös kelvottomat, epäuskoiset, valheelliset ja pahat kristityt, eivät ainoastaan uskovat ja hurskaat. Pitkäksi kävisi tässä toistaa kaikkea, pyrimmehän suppeaan esitykseen. Suosittelemme siksi kristilliselle lukijalle jumaluusoppineittemme perusteellisia teoksia.
Niistä käy selville, kuinka aiheettomasti ja myrkyllisesti sakramentin halveksijat pilkkaavat Herraa Kristusta, pyhää Paavalia ja koko kirkkoa. Siitä, että Herran ruumis vastaanotetaan suulla ja että sen saavat kelvottomatkin, he ovat käyttäneet sanontoja duo pili caudae equinae et commentum, cuius vel ipsum Satanam pudeat. Oppia Kristuksen majesteetista he70 ovat nimittäneet excrementum Satanae, quo diabolus sibi ipsi et hominibus illudat. Näin kamalia herjoja ei kunnon kristitty edes kehtaa kääntää.
Huolellisesti on tehtävä selväksi, keitä kelvottomat ehtoollisvieraat ovat. Sellaisia ovat ne, jotka tulevat tälle sakramentille katumatta vilpittömästi, tuntematta todellista tuskaa synneistään, todella uskomatta ja aikomatta parantaa elämäänsä. Syömällä kelvottomasti suullaan Kristuksen ruumiin he joutuvat tuomion alaisiksi eli hankkivat itselleen ajallisia ja ikuisia rangaistuksia, kun tulevat vikapäiksi Kristuksen ruumiiseen ja vereen.
Oikeita, ehtoollisen arvon mukaisia vieraita ovat sitä vastoin uskossa heikot, arkamieliset ja murheelliset kristityt. Heitä kauhistaa heidän syntiensä suuruus ja lukuisuus. Sydämessänsä he ajattelevat, että he eivät saastaisuudessaan ole tämän kalliin aarteen ja Kristuksen lahjojen arvoisia. He havaitsevat uskonsa heikoksi, surevat sitä ja rukoilevat koko sydämestään, että pystyisivät palvelemaan Jumalaa lujemmin ja rohkeammin uskoen sekä täydellisemmin totellen. Heitä varten Kristus on asettanut ja säätänyt tämän kunnioitettavan sakramentin, sillä hän sanoo näin: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan tielle levon." (Matt. 11:28, Matt. 9:12) "Terveet eivät tarvitse parantajaa vaan sairaat." (2 Kor. 12:9) Jumalan "voima on heikoissa väkevä." Ja Room. 14:1-3 kehottaa: "Heikkouskoista hoivatkaa (...) sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. "Joka uskoo Jumalan Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä", (Joh. 3:15-17) oli hänen uskonsa sitten vahva tai heikko.
Meidän kelvollisuutemme ei ole kiinni uskomme isommasta tai vähemmästä heikkoudesta tai vahvuudesta, vaan sen perustana on Kristuksen ansio. Tästä pääsee osalliseksi yhtä hyvin se vähäuskoinen, murheellinen isä, josta Markus (Mark. 9:24) kertoo 9. luvussa, kuin lujauskoiset Abraham, Paavali ja muut heidän kaltaisensa.
Tämä riittäköön Kristuksen ruumiin ja veren todellisesta läsnäolosta ja niiden kahdenlaisesta nauttimisesta, nimittäin hengellisestä eli uskolla tapahtuvasta ja siitä suulla tapahtuvasta, jossa ei ole eroa kelvollisten ja kelvottomien välillä.
Vielä on puhuttava konsekraatiosta ja siitä yleisestä säännöstä, että Jumalan säätämän käytön ulkopuolella ei mitään sakramenttia ole olemassa. Väärinkäsityksiä ja erimielisyyttä on tässäkin teologien keskuudessa. Siksi olemme tästäkin asiasta veljellisesti ja yksimielisesti esittäneet seuraavan käsityksemme. Kristuksen ruumiin ja veren todellista läsnäoloa ehtoollisessa ei saa aikaan kenenkään ihmisen sana eikä teko, että ehtoollisvieras syö ja juo sekä uskoo. Meidän on myönnettävä, että kaiken saa aikaan kaikkivaltias Jumalan voima ja Herramme Jeesuksen Kristuksen sana, asetus ja säätämys, ei mikään muu.
Ne todet, kaikkivaltiaat sanat, jotka Jeesus Kristus lausui ehtoollista asettaessaan, eivät koskeneet ainoastaan ensimmäistä ehtoollisen viettoa, vaan yhä edelleen ne kestävät, pätevät, vaikuttavat ja pysyvät voimassa. Kaikkialla, missä ehtoollisella lausuttujen Kristuksen sanojen voimasta, että Kristuksen ruumis ja veri jaetaan ja vastaanotetaan todella läsnäolevina. Niin kauan kuin noudatetaan Kristuksen asetusta ja lausutaan hänen sanansa leivän ja maljan yli ja jaetaan näin siunattu leipä ja malja, niin kauan Kristus on väkevänä siinä sanassa, joka lausutaan ensimmäisten alkuperäisten asetussanojen perusteella. Hän tahtoo näet, että hänen sanaansa toistetaan yhä uudestaan. Khrysostomos lausuu kärsimysviikon saarnassa 71: "Kristus itse tarjoaa tämän aterian ja siunaa sen. Esiin pantua leipää ja viiniä ei tee Kristuksen ruumiiksi ja vereksi kukaan ihminen, vaan itse Kristus, meidän puolestamme ristiinnaulittu. Sanat lausuu papin suu, mutta esiin pannut ehtoollisaineet siunaa Jumalan voima ja armo, kun hän sanoo: 'Tämä on minun ruumiini.' (1 Moos. 1:28) Kerran lausuttiin: 'Kasvakaa, lisääntykää ja täyttäkää maa', ja yhä nämä sanat pysyvät voimassa: luonnossa kaikki kasvaa ja lisääntyy. Vain kerran on lausuttu toinenkin sana, mutta tähän päivään ja Kristuksen paluuseen asti se pysyy voimassa ja vaikuttaa: Kristuksen todellinen ruumis ja veri on läsnä kirkon ehtoollisessa."
Luther kirjoittaa (Tomus 6, Jena, 99): 72 Kristuksen käsky ja asetus kykenee saamaan aikaan sen, että me ehtoollisessa jaamme ja saamme hänen ruumiinsa ja verensä, emme pelkää leipää ja viiniä. Näin kuuluvat hänen sanansa: "Tämä on minun ruumiini (...) Tämä on minun vereni (...)" Ei meidän tekemisemme ja puhumisemme vaan Kristuksen käsky ja asetus tekevät leivästä hänen ruumiinsa ja viinistä hänen verensä ensimmäisestä ehtoollisesta maailman loppuun asti. Meidän palvelusvirkamme tehtävänä on sen jokapäiväinen jakaminen. Edelleen Tomus 3, Jena, 446: 73 "Vaikka minä sanoisin kaikista maailman leivistä: Tämä on Kristuksen ruumis, siitä ei seuraisi yhtään mitään. Mutta kun me hänen käskystään, hänen asetuksensa mukaan sanomme ehtoollisella: 'Tämä on minun ruumiini', silloin siinä on hänen ruumiinsa, ei jonkin meidän lausumamme hokkuspokkuksen tähden vaan hänen antamansa käskyn voimasta, sen tähden, että hän itse on käskenyt meidän sanoa ja tehdä juuri niin ja että hän on sitonut oman käskynsä ja tekonsa meidän lausumiimme sanoihin."
Pyhää ehtoollista toimitettaessa asetussanat on lausuttava tai laulettava seurakunnan edessä julkisesti, kuuluvasti ja selkeästi. Niitä ei missään tapauksessa saa jättää pois. Meidän no toteltava Kristuksen käskyä: "Tehkää tämä." Kristuksen sanoilla on herätettävä, vahvistettava ja (1 Kor. 11:24 s.) lujitettava kuulijoissa uskoa tämän sakramentin tosi olemukseen ja vaikutukseen, nimittäin siihen, että Kristuksen ruumis ja veri ovat siinä läsnä ja että meille Kristuksen testamentissa lahjoitetaan syntien anteeksianto ja kaikki ne muut lahjat, jotka Kristus on meitä varten hankkinut kuollessaan ja vuodattaessaan verensä. Näin tehden on pyhitettävä eli siunattava ehtoollisaineet, leipä ja viini, siihen pyhään käyttöön, että Kristuksen ruumis ja veri niiden myötä ojennetaan meille syötäväksi ja juotavaksi. Siitä sanoo Paavali: (1 Kor. 10:16) "Siunauksen malja, jonka me siunaamme"; tämä tapahtuu juuri siten että me toistamme ja lausumme asetussanat.
Siunaaminen eli asetussanojen lausuminen ei vielä sinänsä saa sakramenttia aikaan, ellei noudateta koko sitä ehtoollisen toimittamisen järjestystä, jonka Kristus on säätänyt. Mitään sakramenttia ei ole siellä, missä siunattua leipää ei jaeta, oteta vastaan eikä nautita, vaan missä se suljetaan sakramenttilippaaseen tai uhrataan tai missä sitä kannetaan kulkueessa. Meidän on noudatettava Kristuksen käskyä: "Tehkää tämä." Siihen kuuluu koko toimitus, koko sakramentin toimittaminen. Kristillisen seurakunnan kokouksessa otetaan esiin leipää ja viiniä, toimitetaan siunaaminen ja jakaminen; ehtoollinen otetaan vastaan, syödään ja juodaan; samalla julistetaan Herran kuolemaa. Tämä käsky on pidettävä siitä mitään poistamatta tai muuttamatta. Näin pyhä Paavali (1 Kor. 10:16) kuvaa meille leivänmurtamisen sekä jakamisen ja vastaanottamisen koko toimituksen.
Juuri tämän tosikristillisen ehtoollisopin varjelemiseksi ja tämän testamentin vääristymien ja pakanallisen väärinkäytön torjumiseksi ja tuhoamiseksi on asetussanojen perusteella laadittu seuraava hyödyllinen sääntö ja ohje: Nihil habet rationem sacrametni extra usum a Christo institutam seu extra actionem divinitus insitutata. Se merkitsee: Mitään sakramenttia ei ole siellä, missä Kristuksen säädöstä ei noudateta sellaisenaan. Tätä sääntöä ei saa missään tapauksessa hylätä, sillä se on Jumalan kirkolle hyödyllinen ja sitä on siis yhä edelleen tähdennettävä. Sanat usus ja actio, 'käyttö' ja 'toimitus', eivät tässä yhteydessä tarkoita etupäässä uskoa, eivät pelkästään suulla nauttimista vaan ne tarkoittavat koko sitä ulkonaista, näkyvää ehtoollistoimitusta, jonka Kristus on asettanut. Siihen kuuluvat asetussanat eli konsekraatiot sekä siunatun leivän ja viinin, Kristuksen ruumiin ja veren, jakaminen ja vastaanottaminen eli suulla tapahtuva nauttiminen. Sakramenttina ei ole pidettävä sellaista toimitusta, mistä puuttuu sakramentin käyttö, esimerkiksi kun paavilaisessa messussa leipää ei jaeta vaan se uhrataan tai suljetaan lippaaseen ihmisten palvottavaksi ja kulkueessa kannettavaksi. Eihän myöskään ole mitään kasteen sakramenttia siellä, missä kastevedellä vihitään kelloja tai parannetaan lepraa; ei myöskään kastevettä palvottaessa ole kyseessä kaste. Mainittu sääntö on laadittu alkujaan torjumaan tämäntapaisia paavilaisten väärinkäytöksiä ja siinä mielessä tohtori Luther itse on sitä selittänyt (Tomus 4 Jena). 74
Meidän on kuitenkin lausuttava julki, että sakramentin halveksijat ovat kavalasti ja ilkeästi vääristelleet tätä hyödyllistä ja tarpeellista sääntöä. He ovat tämän perusteella tahtoneet kiistää sen, että Kristuksen ruumis on todella, olemuksellisesti läsnä, niin että jo täällä maan päällä kaikki, sekä kelvolliset että kelvottomat, nauttivat sen suullaan. He ovat rajoittaneet ehtoollisen nauttimisen koskemaan sen hengellistä, sisällistä käyttöä uskossa (usus fidei). Kelvottomat eivät muka saakaan mitään sakramenttia. Kristuksen ruumiin nauttiminen tapahtuu muka ainoastaan hengellisesti, uskossa. Heidän mielestään vasta usko tekee Kristuksen ruumiin läsnäolevaksi ehtoollisessa, minkä vuoksi kelvottomat, epäuskoiset teeskentelijät eivät voi ollenkaan saada Kristuksen läsnäolevaa ruumista.
Sakramenttia ei kuitenkaan saa aikaan meidän uskomme vaan yksinomaan kaikkivaltiaan Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen totiset asetussanat. Ne säilyttävät kristikunnan keskellä voimansa, niiden pätevyys ei riipu jumalanpalveluksen toimittajan arvollisuudesta eikä arvottomuudesta. Niitä ei vastaanottajan epäusko pysty kumoamaan eikä mitätöimään. Pysyyhän evankeliumikin tosi evankeliumina, vaikkeivät jumalattomat kuulijat sitä uskokaan; epäuskoisissa sen vaikutus ei kuitenkaan koidu pelastukseksi. Sama koskee sakramenttia. Riippumatta vastaanottajien uskosta ja epäuskosta. Kristus pysyy totuudellisena sanoissaan: "Ottakaa ja syökää. Tämä on minun ruumiini." Se ei joudu meidän uskostamme vaan hänen kaikkivaltiudestaan.
Häpeämättömyyttään muutamat siis puolustavat turmiollista harhaoppiaan. Kavalasti he vääristelevät sääntöä, jota olemme tottuneet käyttämään. Siitä he lukevat, että vasta meidän uskomme tekee Kristuksen ruumiin läsnäolevaksi ja nauttii sen. Siten he pitävät meidän uskoamme väkevämpänä kuin kaikkivaltias Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on.
Lyhyyden vuoksi jätämme syrjään sakramentin halveksijoiden näennäisperusteet ja mitättömät vastaväitteet, jotka puhuvat ihmisruumiin olemuksellisista, luonnollisista ominaisuuksista, Kristuksen taivaaseenastumisesta ja siitä, kuinka hän erkani tästä maailmasta. Tohtori Luther on kerta kaikkiaan seikkaperäisen perusteellisesti Jumalan sanalla kumonnut kaikki nämä ja näiden kaltaiset väitteet. Lahkohenget eivät Lutherin kuoleman jälkeen ole saaneet enää mitään uutta sanotuksi. Niinpä me tyydymme yhtymään ja viittaamaan Lutheriin sekä kehottamaan kristillistä lukijaakin tutustumaan sellaisiin hänen kirjoihinsa kuin kiistakirjoitukseen Taivaallisia profeettoja vastaan, Sanat "tämä on minun ruumiini" ovat yhä voimassa ja Suuri ja Pieni tunnustus pyhästä ehtoollisesta. 75
Emme näet tahdo, voi emmekä saa sallia minkään inhimillisen älyn ajatuksen, olipa se kuinka arvossapidetty tahansa, houkutella meitä luopumaan Kristuksen sanan ja testamentin kirjaimellisesta, ilmeisestä ja selvästä merkityksestä. Emme suostu uskomaan, että ne merkitsisivät jotakin vierasta, jotakin muuta kuin ne sanatarkasti merkitsevät. Me ymmärrämme ja uskomme ne yksinkertaisesti sellaisina kuin ne ovat. Perusteet, joihin yhä uudestaan vetoamme, kun tästä uskonkohdasta syntyy kiistaa, ovat edelleenkin samat, jotka tohtori Luther esitti jo heti alkuun vastustaessaan sakramentin halveksijoita. Näin hän kirjoittaa (Suuri tunnustus pyhästä ehtoollisesta): 76
"Tässä asiassa minä tukeudun seuraaviin perusteihin.
1. Ensiksi uskontunnustukseen: Jeesus Kristus on olemukseltaan ja luonnoltaan täydellinen ja tosi Jumala ja ihminen yhtenä persoonana, erottamattomasti ja jakamattomasti.
2. Toiseksi: Jumalan oikea käsi on kaikkialla.
3. Kolmanneksi: Jumalan sana ei valehtele eikä petä.
4. Neljänneksi. Jumalalla on monta tapaa olla jossakin, vaikka hurmahenget lörpöttelevät vain yhdestä, siitä, josta filosofit käyttävät nimitystä 'paikallinen' (localis). Samoin on Kristuksen ruumiskin yksi, mutta sillä on kolme eri tapaa olla jossakin:
Ensin konkreettinen, ruumiillinen. Kristus liikkui ruumiillisena olentona täällä maailmassa ja täytti aina tietyn, ruumiinsa kokoisen tilan. Halutessaan hän vieläkin voi ilmestyä tällä tavalla; niin hän teki ylösnousemuksen jälkeen ja niin hän on tekevä viimeisenä päivänä Paavalin sanan mukaan: 'Jonka on aikanansa antava meidän nähdä autuas Jumala' (1 Tim. 6:15). 'Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy' (Kol. 3:4). Mutta sillä tavalla hän ei ole Jumalassa, Isän tykönä eikä taivaassa, vaikka hullu henki niin kuvittelee. Ei Jumala ole mikään aineellinen tila eikä paikka. Ja tästä on kyse niissä raamatunlauseissa, joiden mukaan Kristus lähtee maailmasta Isän luo; niitähän hullut henget hokevat.
Toiseksi on mainittava epäkonkreettinen, hengellinen olemisen tapa. Kristus ei tarvitse tilaa vaan kulkee kaikkien luotujen olioiden läpi, milloin tahtoo. Käytän karkeaa vertausta: Näkökykyni ulottuu ilman, valon ja veden läpi mitään tilaa tarvitsematta. Ääni kulkee ilman, veden, laudan ja seinänkin läpi ja on niissä kaikissa, mitään omaa, erityistä tilaa tarvitsematta. Valo ja lämpö kulkevat ilman, veden, lasin, kristallin jne. läpi ja ovat niissä. Eivät ne tarvitse tilaa tullessaan eivätkä anna tilaa poistuessaan. Sellaista on paljon olemassa. Siinä olomuodossa hän poistui suljetusta haudasta, kulki suljetun oven läpi, on läsnä ehtoollisleivässä ja -viinissä sekä, kuten uskotaan, syntyi äidistään jne.
Kolmas on jumalallinen, taivaallinen olemisen tapa. Kun hän on samaa persoonaa kuin Jumala, täytyy kaiken luodun olla hänelle läsnä ja läpäistävissä vielä paljon suuremmassa määrin kuin toisena mainittu olemisen tapa edellyttää. Jos hän jo toisessa olomuodossaan voi olla luoduissaan ja niiden luona niiden häntä tuntematta, koskettamatta ja pystymättä mittaamaan tai käsittämään, paljon ihmeellisempänä hän on kaikissa luoduissa tällä kolmanneksi mainitulla olemisen tavalla. Eivät ne pysty mittaamaan eivätkä koskettamaan häntä, mutta hänelle ne kyllä ovat läsnä, hän kyllä mittaa ne ja pitää ne kädessään. Tämä Kristuksen olemus, jossa hän on Jumalan kanssa yksi persoona, on toisaalta ajateltava olevaksi kaukana erillään kaikesta luodusta, niin kaukana kuin Jumala on. Toisaalta se on niin lähellä ja syvällä kaiken luodun sisällä kuin Jumala on. Hän on erottamattomasti yhtä Jumalan kanssa; missä Jumala on, siellä hänenkin täytyy olla. Muutoin koko uskomme on väärä.
Mutta kuka voisi sanoa tai edes ajatella, miten tämä on mahdollista? me vain tiedämme, että asia on niin: hän on Jumalassa, luomakunnan ulkopuolella, ja hän on yhtä Jumalan kanssa. Mutta kuinka se oikein tapahtuu, sitä emme tiedä. Se käy yli luonnollisen ymmärryksen, sitä eivät tajua taivaan enkelitkään; yksin Jumala sen tietää ja tuntee.
Koska asia siis meille tuntemattomanakin on tosi, ei meidän ole lupa väittää hänen sanojaan vääriksi, ennen kuin pystymme kiistattomasti todistamaan, ettei Kristuksen ruumis kykene olemaan siellä missä hänen henkensä on, ja että sellainen olemisen tapa on petosta. Tämä olisi hurmahenkien näytettävä toteen, mutta näyttämättä taitaa jäädä.
Kukaties Jumala tuntee muitakin tapoja, miten Kristuksen ruumis voi olla jossakin. En väitä, ettei sellaisia olisi, tahdon vain osoittaa, kuinka typeriä tomppeleita rikkaat hurmahenkemme ovat. He eivät anna Kristuksen ruumiille lupaa olla olemassa millään muulla kuin ensin mainitulla, käsin kosketeltavalla tavalla. Sitäkään he eivät pysty osoittamaan meidän opinkäsitystämme vastaan sotivaksi. Minä en mitenkään halua kiistää sitä, että Jumalalle on valta antaa saman ruumiin olla monella paikkakunnalla myös aineellisena, konkreettisella tavalla. Kukahan todistaisi, että Jumala ei siihen kykenisi? Kuka onkaan nähnyt Jumalan vallan rajat? Kyllähän hurmahenget luulevat, ettei Jumala siihen pysty, mutta kuka nyt heidän luulojaan uskoisi! Millä he todistavat ajatuksensa tosiksi?"
Nyt toistetuista tohtori Lutherin sanoita selviää sekin, missä merkityksessä kirkkomme tässä yhteydessä käyttävät sanaa "hengellinen". Sakramentin halveksijat käyttävät sitä ainoastaan siitä hengellisestä yhteydestä, joka syntyy, kun oikein uskovat juuri uskomalla tulevat Hengessä Herran Kristuksen ruumiiseen liitetyiksi, hänen ruumiinsa todellisiksi, hengellisiksi jäseniksi. Kun sitä vastoin tohtori Luther tai me nyt puheena olevassa kysymyksessä käytämme sanaa "hengellinen", me tarkoitamme sitä hengellistä, yliluonnollista, taivaallista tapaa, jolla Kristus on pyhässä ehtoollisessa läsnä. Hän ei vaikuta ainoastaan uskovissa lohdutusta ja elämää vaan myös epäuskoisissa tuomion. Siten me torjumme kapernaumilaisten ajatuksen, jonka mukaan (Joh. 6:52 ss.) läsnäolo tarkoittaisi jotakin karkean lihallista. Sakramentin viholliset väittävät yhä edelleen, että meidän kirkoissamme ajatellaan siihen tapaan, vaikka me olemme julkisesti ja toistuvasti todistaneet päinvastaista. Me sanomme niin ikään, että Kristuksen ruumis ja veri otetaan pyhässä ehtoollisessa hengellisellä tavalla vastaan sekä syödään ja juodaan hengellisesti; vaikka nauttiminen tapahtuu suulla, se tapahtuu silti hengellisellä tavalla.
Kristuksen ruumiin ja veren todellista läsnäoloa korostavat ehtoollisoppimme rakentuu näin ollen kaikkivaltiaan tosi Jumalan, meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, totuudellisuuden ja kaikkivaltiuden varaan. Se perustus on kyllin luja tukemaan ja lujittamaan uskoamme kaikissa tämän uskonkohdan aiheuttamissa ahdistuksissa. Se kaataa ja kumoaa kaikki sakramentin vihollisten vastaväitteet ja hyökkäykset, olkoot ne miten hyväksyttävän ja järkevän tuntuisia tahansa. Sille perustalle kristityn sydän voi turvallisena ja luottavaisena tukeutua, sen varaan on hyvä jäädä.
Sydämessä ja suulla me torjumme ja tuomitsemme kaikki väärät, harhaan menneet ja petolliset opit, jotka sotivat yllä esitettyä, Jumalan sanaan perustettua oppia vastaan. Sellainen on ensiksikin paavilainen transsubstantiaatio-oppi, joka väittää, että konsekroitu eli siunattu ehtoollisleipä ja -viini tyystin menettävät substanssinsa ja olemuksensa ja muuttuvat Kristuksen ruumiin ja veren substansseiksi. Jäljelle jää pelkästään leivän ja viinin ulkomuoto (accidentia sine subiecto). Leivän muodossa Kristuksen ruumis on läsnä myös sakramentin toimittamisen jälkeen, kun leipä on pantuna sakramenttilippaaseen ja kun sitä kuljetetaan kulkueessa kansan katseltavana ja palvottavana. Kyseessähän ei heidän mielestään enää ole ollenkaan leipä, vaan leipä on menettänyt luontonsa ja olemuksensa. Mutta mitään sakramenttia ei ole erillään Jumalan käskystä ja siitä säädetystä käytöstä, johon Jumalan sana on sen sulkenut; asia on yllä selvitetty.
Toiseksi me torjumme ja tuomitsemme kaiken muunkin tämän sakramentin väärinkäytön, jota tavataan paavilaisten keskuudessa. Sellainen on iljettävä messu-uhri elävien ja kuolleiden puolesta.
Torjumme ja tuomitsemme kolmanneksi myös sen tavan, että maallikoille jaetaan sakramentti vain yhdessä muodossa, vaikka Kristus on nimenomaan käskenyt ja säätänyt toisin. Tämä paavilaisten väärinkäytös on seikkaperäisesti Jumalan sanan ja vanhan kirkon todistusten avulla kumottu kirkkojemme yhteisessä Tunnustuksessa, sen Puolustuksessa, Schmalkaldenin opinkohdissa ja muissa meikäläisten kirjoituksissa.
Nyt käsillä olevassa kirjassa olemme kuitenkin ottaneet esittääksemme tunnustuksen ja selvityksen, jonka kohteena on erityisesti Kristuksen ruumiin ja veren todellinen läsnäolo. Vastustajiamme ovat nyt sakramentin halveksijat, joista muutamat ovat häpeämättömästi tunkeutuneet kirkkoihimme muka Augsburgin tunnustuksen kannattajina. Siksi tarkoituksenamme on kohdistaa päähuomio sakramentin vihollisten harhaopin selostamiseen; tahdomme siten varoittaa kuulijoitamme ja auttaa heitä pitämään varansa.
Sydämessä ja suulla me siis torjumme ja tuomitsemme väärinä, harhaan menneinä ja petollisina kaikki sakramentin vihollisten mielipiteet ja opit, jotka eivät pidä yhtä edellä esitetyn Jumalan sanaan perustuvan opin kanssa vaan sotivat sitä vastaan. Näin he väittävät:
1. He väittävät, ettei asetussanoja saa ymmärtää yksinkertaisesti, sanojen varsinaisen merkityksen mukaan, niin että ne puhuvat Kristuksen ruumiin ja veren todellisesta, olemuksellisesta läsnäolosta ehtoollisessa. Niissä on muka kyseessä kuvaannollinen sanonta (tropos), joka on tulkittava niin, että se tarkoittaa jotakin aivan muuta, uutta ja outoa. Täten me hylkäämme kaikki sellaiset sakramenttia halventavat tuumailut ja keskenään ristiriitaiset mielipiteet, niin monia ja monenmoisia kuin niitä onkin.
2. He väittävät, että Kristuksen ruumista ja verta ei ehtoollisessa nautita suulla, ja opettavat, että ehtoollista vietettäessä Kristuksen ruumiin nauttiminen tapahtuu yksistään hengellisesti, uskossa. Suumme saa siis ehtoollisessa pelkästään leipää ja viiniä.
3. Opetetaan, että ehtoollisleipä ja -viini ovat ainoastaan merkkejä, joista kristityt tunnistavat toisensa.
4. Sanotaan, että ehtoollisessa on vain poissaolevan Kristuksen ruumiin symboleja, vertauksia ja kuvia, joiden on määrä ilmaista, että Kristuksen poissaoleva ruumis ja hänen ansionsa ovat sielumme hengellinen ravinto, juuri niin kuin leipä ja viini ovat ruumiimme ulkonaista ruokaa.
5. Sanotaan, että ehtoollisleivän ja viinin tehtävänä on ainoastaan muistuttaa poissaolevasta Kristuksen ruumiista. Ne ovat pantin kaltaisia merkkejä, joiden on määrä vakuuttaa meitä siitä, että ehtoollisen taakseen jättävä ja taivaiden yli kohoava usko tulee siellä yhtä todellisesti Kristuksen ruumiista ja verestä osalliseksi kuin suumme vastaanottaa ehtoollisessa ulkonaiset merkit. Uskoamme kyllä lujitetaan ja vahvistetaan ehtoollisella, mutta sen tekevät ainoastaan ulkonaiset merkit, eivät meille ojennettava Kristuksen läsnäoleva tosi ruumis ja veri.
6. Sanotaan, että ehtoollisessa ainoastaan uskolle jaetaan kaukana poissa olevan Kristuksen ruumiin voima, vaikutus ja ansio ja että me siten tulemme osallisiksi hänen poissaolevasta ruumiistaan. Sakramentaalinen yhtymys (unio sacramentalis) on sen mukaan ymmärrettävä de analogia signi et signati; se siis tarkoittaa yhteyttä, joka perustuu leivän ja viinin sekä Kristuksen ruumiin ja veren välillä vallitsevaan yhtäläisyyteen.
7. Sanotaan, että kristuksen ruumis ja veri voidaan vastaanottaa ja nauttia ainoastaan hengellisellä tavalla, nimittäin uskomalla.
8. Opetetaan, että Kristus on taivaaseen astumisensa vuoksi ruumiillisesti sidoksissa ja sijoittunut tiettyyn taivaalliseen paikkaan. Siksi hänen ruumiinsa ei voi olla meidän luonamme ehtoollisessa, jota vietetään maan päällä, eikä hänen tarkoituksensa olekaan olla läsnä todellisesti ja olemuksellisesti, vaan hän on ehtoollisesta yhtä kaukana kuin taivas maasta. Muutamat sakramentin viholliset ovat pelkkää ilkeyttään, harhaoppiaan tukeakseen, väärentäneet lauseen oprotet Christum caelum accipere (Ap.t. 3:21) "Kristuksen tulee omistaa taivas". He ovat kirjoittaneet sen tilalle: orprtet Christum caelo capi. Sillä he tarkoittavat: taivaan täytyi sillä tavoin ottaa Kristus vastaan, omakseen, sisäänsä, ettei hänellä ole kykyä eikä halua millään lailla olla meidän luonamme maan päällä.
9. Sanotaan, ettei Kristus ole voinut eikä tahtonutkaan luvata eikä myöskään toteuttaa ruumiinsa ja verensä todellista, olemuksellista läsnäoloa ehtoollisessa, koska hänen omaksumansa ihmisluonnon ominaisuudet eivät siihen sovellu.
10. Opetetaan, ettei Kristuksen ruumiin läsnäolo ehtoollisessa perustu Kristuksen sanaan ja kaikkivaltiuteen vaan ihmisten uskoon. Sen vuoksi jotkut jättävät ehtoollista vietettäessä asetussanat lukematta. Me kyllä syystä torjumme ja hylkäämme paavilaisten konsekraation, jossa asetussanojen lukeminen ymmärretään papin teoksi ja sillä ajatellaan olevan voima saada sakramentti aikaan. Mutta toisaalta emme voi emmekä saa missään nimessä jättää ehtoollista vietettäessä asetussanoja lukematta. Asia on edellä selvitetty.
11. Sanotaan, ettei uskovien pidä luulla Kristuksen ruumiin olevan ehtoollisleivässä ja -viinissä, vaikka Kristus asetussanoissa niin sanoo, vaan heidän on käännettävä selkänsä ehtoollisleivälle ja uskollaan noustava taivaaseen, missä Herran Kristuksen ja hänen ruumiinsa ajatellaan olevan; siellä he muka saavat nauttia häntä.
12. Hylkäämme vielä sellaisenkin opetuksenkin, jonka mukaan nimikristityt eivät ehtoollisella saakaan Kristuksen ruumista ja verta vaan ainoastaan leipää ja viiniä. Nimikristityillä tarkoitetaan sellaisia epäuskoisia, katumattomia, kelvottomia kristittyjä, joilta puuttuu oikea, vilpitön, elävä ja pelastava usko.
Koska tällä taivaallisella aterialla on vain kahdenlaisia vieraita, nimittäin kelvollisia ja kelvottomia, me hylkäämme myös sellaisen erottelun, jonka mukaan osa kelvottomista, jumalattomat epikurolaiset ja Jumalan sanan pilkkaajat, joita kirkon ulkonaisessa yhteydessä on, eivät ehtoollista käyttäessään saakaan Kristuksen ruumista ja verta tuomioksi itselleen vaan nauttivat pelkkää leipää ja viiniä.
13. Opetetaan, ettei kelvollisuus perustu yksin tosi uskoon vaan myös ihmisen omaan valmistautumiseen.
14. Vielä opetetaan, että kelvottomien ehtoollisvieraiden tavoin myös oikein uskovat voivat nauttia sakramentin tuomiokseen, jos he tosin yhä edelleen ovat oikeassa, vilpittömässä ja elävässä uskossa, mutta eivät hyvästä aikomuksesta huolimatta ole riittävästi valmistautuneet.
15. Opetetaan, että ehtoollisaineiden näkyvää hahmoa (species), siunattua leipää ja viiniä, on palvottava.
Siitä sen sijaan ei kukaan muu kuin areiolainen harhaoppinen voi eikä aio kiistää, että meidän on hengessä ja totuudessa palvottava Kristusta itseään, tosi Jumalaa ja ihmistä. Me palvomme häntä, kun hän ehtoollisessa on todellisesti ja olemuksellisesti läsnä, ehtoollista totuuden mukaan käytettäessä, mutta me palvomme häntä aina muulloinkin, erityisesti hänen seurakuntansa kokoontuessa.
16. Me hylkäämme ja tuomitsemme myös kaikki uteliaan pilkkaavat ja herjaavat kysymykset ja jaaritukset, jotka kapernaumilaisen karkean lihallisella tavalla koskettelevat ehtoollisen yliluonnollisia ja taivaallisia salaisuuksia.
Monia muita oikeaa oppia vastaan sotivia oppeja (antitheses) on edellä torjuttu ja hylätty. Koska suppeus on ihanteemme, emme käy enää niitä toistamaan. Kaikki mahdolliset muut tuomittavat mielipiteet ja harhakäsitykset ovat yllä olevan selvityksen perusteella helposti harhoiksi tunnistettavissa ja leimattavissa. Mehän torjumme ja tuomitsemme kaiken, mikä ei sovi yhteen yllä esitetyn, Jumalan sanaan lujasti perustuvan opin kanssa, vaan on sen kanssa ristiriidassa ja sotii sitä vastaan.