edellinen luku, Neljäs Mooseksen kirja


Päämiesten lahjat pyhäkköteltan vihkiäisjuhlaan

1 Kun telttamaja oli saatu pystytetyksi, Mooses pirskotti öljyä sen ja alttarin päälle pyhittäen ne ja kaikki niihin kuuluvat varusteet. Kun hän oli voidellut ja pyhittänyt ne, 2 saapuivat paikalle Israelin päälliköt, sukukuntien johtajat, jotka olivat heimojen päämiehiä ja johtivat katsastettuja joukkoja. 3 He toivat uhrilahjanaan Herralle kuudet katetut vaunut ja kaksitoista härkää, yhdet vaunut aina kahta päämiestä kohti ja yhden härän kultakin päämieheltä. He toivat lahjansa telttamajan eteen.

4 Herra sanoi Moosekselle: 5 "Ota vastaan heidän lahjansa käytettäviksi pyhäkköteltan palvelutoimissa ja anna ne leeviläisille sen mukaan, kuin he niitä tehtävissään tarvitsevat." 6 Mooses otti vaunut ja härät ja antoi ne leeviläisille. 7 Kahdet vaunut ja neljä härkää hän antoi Gersonin jälkeläisille avuksi heidän palvelutehtävässään. 8 Merarin jälkeläisille hän antoi neljät vaunut ja kahdeksan härkää avuksi siinä palvelutehtävässä, jota he suorittivat Aaronin pojan Itamarin johdolla. 9 Kehatin jälkeläisille hän ei antanut mitään, koska heidän tehtävänään oli huolehtia pyhistä esineistä, joita heidän kuului kantaa olallaan.

10 Päämiehet toivat vihkiäislahjoja myös alttaria varten sinä päivänä, jona se voideltiin. Kun he toivat uhrilahjojaan alttarin eteen, 11 Herra sanoi Moosekselle: "Käske päämiesten tuoda uhrilahjansa alttarin vihkiäisjuhlaan yksitellen, kunkin omana päivänään."

12 Ensimmäisenä päivänä toi uhrilahjansa Juudan heimon päällikkö Nahson, Amminadabin poika. 13 Hän toi 130 sekeliä painavan hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 14 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 15 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 16 syntiuhriksi pukin 17 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Nahsonin, Amminadabin pojan, uhrilahjat.

18 Toisena päivänä toi uhrilahjansa Isaskarin päällikkö Netanel, Suarin poika. 19 Hän toi 130 sekeliä painavan hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 20 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 21 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 22 syntiuhriksi pukin 23 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Netanelin, Suarin pojan, uhrilahjat.

24 Kolmantena päivänä tuli Sebulonin heimon päällikkö Eliab, Helonin poika. 25 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 26 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 27 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 28 syntiuhriksi pukin 29 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Eliabin, Helonin pojan, uhrilahjat.

30 Neljäntenä päivänä tuli Ruubenin heimon päällikkö Elisur, Sedeurin poika. 31 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 32 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 33 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 34 syntiuhriksi pukin 35 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Elisurin, Sedeurin pojan, uhrilahjat.

36 Viidentenä päivänä tuli Simeonin heimon päällikkö Selumiel, Surisaddain poika. 37 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 38 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 39 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 40 syntiuhriksi pukin 41 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Selumielin, Surisaddain pojan, uhrilahjat.

42 Kuudentena päivänä tuli Gadin heimon päällikkö Eljasaf, Deuelin poika. 43 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 44 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 45 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 46 syntiuhriksi pukin 47 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Eljasafin, Deuelin pojan, uhrilahjat.

48 Seitsemäntenä päivänä tuli Efraimin heimon päällikkö Elisama, Ammihudin poika. 49 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 50 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 51 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 52 syntiuhriksi pukin 53 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Elisaman, Ammihudin pojan, uhrilahjat.

54 Kahdeksantena päivänä tuli Manassen heimon päällikkö Gamliel, Pedasurin poika. 55 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 56 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 57 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 58 syntiuhriksi pukin 59 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Gamlielin, Pedasurin pojan, uhrilahjat.

60 Yhdeksäntenä päivänä tuli Benjaminin heimon päällikkö Abidan, Gideonin poika. 61 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 62 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 63 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 64 syntiuhriksi pukin 65 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Abidanin, Gideonin pojan, uhrilahjat.

66 Kymmenentenä päivänä tuli Danin heimon päällikkö Ahieser, Ammisaddain poika. 67 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 68 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 69 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 70 syntiuhriksi pukin 71 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Ahieserin, Ammisaddain pojan, uhrilahjat.

72 Yhdentenätoista päivänä tuli Asserin heimon päällikkö Pagiel, Okranin poika. 73 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, jonka paino oli 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 74 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 75 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 76 syntiuhriksi pukin 77 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Pagielin, Okranin pojan, uhrilahjat.

78 Kahdentenatoista päivänä tuli Naftalin heimon päällikkö Ahira, Enanin poika. 79 Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, jonka paino oli 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 80 kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 81 polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 82 syntiuhriksi pukin 83 sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Ahiran, Enanin pojan, uhrilahjat.

84 Nämä olivat ne lahjat, jotka Israelin päämiehet toivat alttarin vihkimistä varten silloin, kun se voideltiin: kaksitoista hopeakulhoa, kaksitoista hopeista vihmontamaljaa, kaksitoista kultaista kuppia. 85 Kukin hopeakulho painoi 130 sekeliä ja kukin vihmontamalja 70 sekeliä; näissä astioissa oli siis kaikkiaan 2400 sekeliä hopeaa pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna. 86 Suitsukkeella täytettyjä kultaisia kuppeja oli kaksitoista; ne painoivat kymmenen sekeliä kukin ja niissä oli kultaa kaikkiaan 120 sekeliä. 87 Polttouhrieläimiä oli kaikkiaan kaksitoista nuorta sonnia, kaksitoista pässiä ja kaksitoista vuoden vanhaa karitsaa. Lisäksi tuotiin näiden kanssa annettavat ruokauhrit. Syntiuhriksi oli kaksitoista pukkia. 88 Yhteysuhrieläimiä oli kaikkiaan 24 nuorta sonnia, 60 pässiä, 60 pukkia ja 60 vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat ne vihkiäislahjat, jotka annettiin alttarin voitelemisen jälkeen.

89 Kun Mooses meni pyhäkkötelttaan puhumaan Herralle, hän kuuli liitonarkun kannen yläpuolelta kerubien välistä äänen, joka puhutteli häntä. Sieltä Herra puhui hänelle.


seuraava luku
7:1
2. Moos. 40:33; 3. Moos. 8:10,11
7:89
2. Moos. 25:22