Emmehän mekään riistä ihmisen tahdolta vapautta. Ihmisen tahdolla on valinnan vapaus niissä teoissa ja asioissa, jotka järki omassa varassaan kykenee käsittämään. Se voi jossakin määrin toteuttaa yhteiskunnallista oikeamielisyyttä eli tekojen vanhurskautta, se voi puhua Jumalasta, ulkonaisin teoin suorittaa eräänlaista jumalanpalvelusta, olla kuuliainen esivallalle ja vanhemmille, ja ulkonaisia tekoja valikoimalla se voi pidättyä murhasta, aviorikoksesta ja varkaudesta. Kun ihmisen luontoon on jäänyt jäljelle järki ja arvostelukyky aistimin havaittavissa asioissa, hänessä on jäljellä myös kyky suorittaa valintaa näissä asioissa sekä vapaus ja kyky toteuttaa yhteiskunnallista vanhurskautta. Tätähän Raamattu nimittää lihan vanhurskaudeksi, jota lihallinen luonto, toisin sanoen järki, omassa varassaan ilman Pyhää Henkeä toteuttaa. Kuitenkin on pahan himon valta niin suuri, että ihmiset useammin seuraavat pahoja halujaan kuin oikeaa arviointia. Lisäksi Perkele, joka Paavalin sanojen mukaan tekee työtään jumalattomissa, (Ef. 2:2) kiihottaa heikkoa luontoa lakkaamatta kaikenlaisiin rikkomuksiin. Tässä on syy siihen, että yhteiskunnallinenkin vanhurskaus on harvinainen ihmisten keskuudessa. Näemmehän, etteivät edes filosofit, jotka näyttävät siihen pyrkineen, ole sitä saavuttaneet. Mutta väärä on väite, ettei sellainen ihminen tee syntiä, joka armon ulkopuolella tekee käskyjen vaatimia tekoja, samoin se väite, minkä he vielä lisäksi esittävät, että tällaiset teot kohtuutta myöten ansaitsevat syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen. Ovathan ihmiset ilman Pyhää Henkeä sydämessään vailla jumalanpelkoa ja luottamusta Jumalaan, eivät he usko Jumalan kuulevan heitä, antavan heille anteeksi, heitä auttavan ja pelastavan. (Matt. 7:18) Jumalattomia he siis ovat, eikä huono puu voi kasvaa hyviä hedelmiä. (Hebr. 11:6) Ja ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen.
Vaikka me siis myönnämmekin, että tahdolla on vapaus ja kyky suorittaa ulkonaisia lain vaatimia tekoja, me emme kuitenkaan katso ihmisen vapaan ratkaisunsa varassa kykenevän mainittuihin hengellisiin tekoihin: todella pelkäämään Jumalaa, todella häneen uskomaan ja todella pääsemään siihen vakaumukseen, että Jumala huolehtii meistä, kuulee rukouksemme ja antaa meille anteeksi. Nämä ovat todellisia ensimmäisen taulun piiriin kuuluvia tekoja, eikä ihmissydän kykene niitä tekemään ilman Pyhää Henkeä, niin kuin Paavali sanoo: (1 Kor. 2:14) "Luonnollinen ihminen", toisin sanoen ihminen luonnollisten voimiensa varassa "ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan on". Ihmiset voisivat myös tätä arvioida, jos tarkkailisivat, mitä he sydämessään Jumalan tahdosta ajattelevat, ovatko he varmat siitä, että Jumala huolehtii heistä ja kuulee heidän rukouksensa. Tätä uskoa on pyhienkin vaikea säilyttää, - miten ihmeessä sitä voisi olla jumalattomissa? Mutta siitä se syntyy, niin kuin yllä sanoimme, kun kauhistunut sydän kuulee evankeliumin ja saa lohdutuksen.
On siis hyödyllistä tehdä tällainen erotus, että yhteiskunnallinen vanhurskaus luetaan vapaan ratkaisuvallan piiriin ja hengellinen vanhurskaus uudestisyntyneissä tapahtuvan Pyhän Hengen hallinnan piiriin. Tällä tavoin säilyy näet ulkonainen kurinalaisuus: kuuluuhan kaikkien ihmisten ilman erotusta tietää, että Jumala vaatii yhteiskunnallista vanhurskautta ja että me myös jossakin määrin kykenemme sitä toteuttamaan. Samalla kuitenkin osoitetaan, mikä ero on inhimillisen ja hengellisen vanhurskauden, mikä filosofian ja Pyhän Hengen opin välillä, ja voidaan käsittää, mihin Pyhä Henki on tarpeen. Ei tämä erottelu olekaan meidän keksintöämme, vaan Raamattu opettaa sitä hyvin selvästi. Augustinuskin puhuu siitä, ja äskettäin sitä on hienosti käsitellyt Vilhelm Pariisilainen. Onnettomasti sen ovat kuitenkin painaneet unhoon ne, jotka luulottelevat, että ihmiset kykenevät olemaan kuuliaisia Jumalan laille ilman Pyhää Henkeä ja että Pyhä Henki annetaan meille, jotta tekomme vielä katsottaisiin meille ansioksi.