XVI uskonkohta

XIX uskonkohta. SYNNIN ALKUSYY

Vastapuoli hyväksyy yhdeksännentoista uskokohdan. Siinä me tunnustamme, että vaikka yksi ainoa Jumala on luonut koko maailman ja ylläpitää kaiken olevaisen, synnin alkusyy on kuitenkin Perkeleessä ja ihmisissä oleva tahto, joka kääntyy pois Jumalasta, niin kuin Kristus (Joh. 8:44) sanoo Perkeleestä: "Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa."

XX uskonkohta. HYVÄT TEOT

Kaunopuheisin sanoin vastustajamme hylkäävät ja tuomitsevat sen, mitä me kahdennessakymmenennessä uskonkohdassa lausumme, etteivät nimittäin ihmiset ansaitse syntien anteeksiantamusta hyvillä teoilla. Tämän opinkohdan he selkeästi sanovat hylkäävänsä ja julistavansa vääräksi. Mitähän olisi nyt sanottava näin ilmeiseen asiaan? Tässä Kumoamuksen laatijat selvästi osoittavat, minkä hengen johdettavina ovat. Onko näet kirkossa mitään varmempaa asiaa kuin se, että syntien anteeksiantamus tulee meidän osaksemme lahjana, Kristuksen tähden, ja että Kristus on meidän syntiemme sovitus, eivät meidän tekomme? Näinhän Pietari sanoo: (Ap. t. 10:43) "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Tätä kirkkoa, jota profeetat edustavat, meidän tulee ennemmin uskoa kuin yhtyä mokomien kirottujen Kumoamuksen kirjoittajien mielipiteeseen, jotka noin julkeasti herjaavat Kristusta. Sillä vaikka onkin esiintynyt joitakin kirjoittajia, joiden mukaan ihmiset syntien anteeksiantamuksen saatuaan eivät ole Jumalan edessä vanhurskaita uskon kautta, vaan nimenomaan tekojen perusteella, eivät hekään sentään ole niin ajattellet, että itse syntien anteeksiantamus tulisi osaksemme meidän tekojemme tähden eikä lahjana, Kristuksen tähden.

Ei siis tule sietää sitä jumalanpilkkaa, että Kristukselle kuuluva kunnia omistetaan meidän omille teoillemme. Eihän moisten jumaluusoppineiden hävyttömyydellä ole mitään rajoja, jos he julkeavat kirkossa tuoda kuuluville tuollaisen mielipiteen. Olemme myös täysin vakuuttuneet siitä, ettei Keisarillinen Majesteetti eivätkä myös monet ruhtinaat mitenkään sallineet tämän kohdan jäävän Kumoamukseen, jos heille olisi asiasta huomautettu. Me voisimme tällä kohdalla esittää Raamatusta ja kirkkoisiltä kuinka paljon todistuksia hyvänsä. Olemme kuitenkin jo edellä aivan tarpeeksi puhuneet tästä asiasta. Jos joku tietää, minkä tähden Kristus on meille lahjoitettu, ja tietää Kristuksen olevan meidän syntiemme sovitus, hän ei enempiä todistuksia tarvitse. Jesaja sanoo: (Jes. 53:6) "Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." Mutta vastustajamme opettavat päinvastoin, että Jumala ei heitäkään meidän syntejämme Kristuksen vaan meidän tekojemme kannettavaksi. Ei tee mieli tässä ottaa puheeksi, millaisia ovat ne teot, joita he opettavat.

Me olemme selvillä siitä, että hirvittävä esivallan määräys on valmiina meidän varallemme, Se pelottaisi meitä enemmän, jos kiistelisimme epävarmoista tai vähäpätöisistä asioista. Mutta nyt me omassatunnossamme tiedämme, että vastustajamme tuomitsevat ilmeisen totuuden, jonka puolustaminen on kirkon elinehto ja kirkastaa Kristuksen kunniaa, ja näin ollen meidän on helppo halveksia maailman taholta tulevaa pelottelua. Jos jotakin joudumme kärsimään, kärsimme sen rohkein mielin Kristuksen kunnian ja kirkon edun tähden. Kuka ei iloiten kuolisi tunnustaessaan näitä uskonkohtia, jotka lausuvat sen, että me saamme syntien anteeksiantamuksen uskon kautta, lahjaksi ja Kristuksen tähden ja että me emme omilla teoillamme ansaitse syntien anteeksiantamusta? Hurskailla ihmisillä ei tule milloinkaan olemaan omalletunnolleen kyllin varmaa lohdutusta synnin ja kuoleman kauhuja vastaan eikä Perkelettä vastaan hänen yrittäessään syöstä heitä epätoivoon, jolleivat tiedä, että heidän tulee olla varmat syntien anteeksiantamisesta lahjaksi, Kristuksen tähden. Tämä usko ylläpitää sydämiä ja tekee ne eläviksi tässä katkerassa kamppailussa epätoivoa vastaan.

Asia on siis sen arvoinen, ettemme sen tähden väistä mitään vaaraa.
"Ällös vaaroja väisty, vaan uljaana astele kohti"24
ken lienetkin, joka yhdyt meidän tunnustukseemme nyt, kun vastustajamme yrittävät pelotteluin, kidutuksin ja kuolemanrangaistuksin sinusta karistaa tämän näin suuren lohdutuksen, joka koko kirkolle on tässä meidän uskonkohdassamme esiin pantu. Rohkaisevia Raamatun todistuksia ei puutu, jos joku niitä kysyy. Paavalihan huutaa, voisi sanoa, täyttä kurkkua, Room. 3:22, 24 ja Room. 4:16 että synnit annetaan lahjaksi anteeksi Kristuksen tähden. Siksi hän sanoo: Meidät vanhurskautetaan uskosta ja lahjaksi, jotta lupaus olisi varma. Se merkitsee sitä, ettei lupaus olisi varma, jos asia olisi meidän tekojemme varassa. Jos saisimme syntien anteeksiantamuksen omien tekojemme tähden, milloin tietäisimme sen tulleen osaksemme? Milloin löytäisi kauhistunut omatunto teon, jonka voisi päätellä riittävän Jumalan lepyttämiseen? Mutta edellä olemme puhuneet asiasta kokonaisuudessaan, ja sieltä lukija löytää todistukset. Nämä rivit eivät ole tämän asian selvittely, vaan valittelu. Siihen meidät on pakottanut vastustajiemme menettelyn arvottomuus, he kun tällä kohdalla ovat nimenomaan esittäneet, etteivät hyväksy tätä meidän uskonkohtaamme, jonka mukaan me emme saa syntien anteeksiantamusta omien tekojemme tähden, vaan uskolla ja lahjaksi Kristuksen tähden.

Hylkäystuomion ohella vastustajamme esittävät jopa todistuksia. Muutamia niistä kannattaa ottaa puheeksi. He vetoavat Pietarin sanaan: (2 Piet. 1:10) "Pyrkikää tekemään kutsumisenne lujaksi" jne. Saatpa nähdä, hyvä lukija, etteivät vastustajamme ole turhaan nähneet vaivaa dialektiikkaa opetellessaan: heillä on ihmeellinen kyky raamatunkohtien nojalla päätellä mitä ikinä mieli tekee. Tehkää kutsumisenne lujaksi hyvillä teoilla, siis hyvät teot ansaitsevat syntien anteeksiantamuksen. Olisihan hieno päätelmä, jos joku kuolemanrangaistukseen syyllistyneen mutta rikoksensa anteeksi saaneen tapauksessa päättelisi seuraavasti: esivalta käskee sinua vastedes pysymään erossa siitä, mikä kuuluu toiselle; siis olet ansainnut anteeksiannon rangaistuksestasi sillä, että nyt pysyt erossa siitä, mikä kuuluu toiselle. Tällä tavoin pääteltäessä tehdään perusteeksi asia, joka ei ole mikään peruste. Pietari näet puhuu teoista, jotka seuraavat syntien anteeksiantamusta ja selittää, miksi niitä on tehtävä, siksi nimittäin, että kutsumisemme olisi luja, toisin sanoen ettemme jälleen syntiä tekemällä lankeaisi siitä. Tehkää hyviä tekoja, jotta pysyisitte vahvoina kutsumisessanne, ettekä lankeaisi siitä jo ennen sitä seuraavien tekojen tähden osaksenne tulleita lahjoja, jotka te nyt uskolla säilytätte. Usko ei näet säily niissä, jotka hukkaavat Pyhän Hengen ja luopuvat parannuksesta, niin kuin jo edellä olemme sanoneet, että usko syntyy katumuksessa.

He esittävät vielä muitakin todistuksia, yhtä ontuvia. Ja lopuksi he väittävät, että tämä meidän käsityksemme on vääränä tuomittu tuhat vuotta sitten, Augustinuksen aikana. Sekin on törkeä virhe. Kristuksen kirkon mielipide on näet aina ollut se, että syntien anteeksiantamus tulee meidän osaksemme lahjana. Tuomittiinhan pelagiolaiset juuri siitä syystä, että he väittivät armon annettavan meidän tekojemme tähden. Muutoin olimme kyllin selvästi yllä osoittaneet, että meidän käsityksemme mukaan hyvien tekojen tulee välttämättä seurata uskoa. Me emme tee mitättömäksi lakia, sanoo Paavali, (Room. 3:31) vaan vahvistamme sen, koska sitten kun uskon kautta olemme saaneet Pyhän Hengen, seuraa välttämättä lain täyttämys, ja sillä tavoin ajan mittaan kasvavat rakkaus, kärsivällisyys, puhtaus ja muut Hengen hedelmät.


XXI uskonkohta Sisällysluettelo Tunnustuskirjat