On helppoa huomata, mikä erottaa tämän uskon ja lain vanhurskauden toisistaan. Usko on latreiaa, jumalanpalvelusta, joka ottaa Jumalalta vastaan hänen tarjoamiansa hyviä tekoja. Lain vanhurskaus taas on sellaista latreiaa, joka tarjoaa Jumalalle meidän omia ansioitamme. Jumala tahtoo itseään palveltavan uskolla siten, että me häneltä otamme vastaan, mitä hän lupaa ja tarjoaa.
Sen taas, että usko ei ole pelkkää historian tosiseikkojen tietämistä, vaan mainittua lupaukseen suostuvaa uskoa, todistaa Paavali selvästi sanoessaan näin: (Room. 4:16) Sen tähden vanhurskaus on uskosta, että lupaus olisi varma. Hänen mielestään lupausta ei voida vastaanottaa muutoin kuin uskolla. Sen vuoksi hän liittää yhteen ja kytkee toisiinsa lupauksen ja uskon.
Vielä on helppoa arvioida, mitä usko on, jos kiinnitämme huomiomme uskontunnustukseen. Onhan siinä se kohta, jossa mainitaan syntien anteeksiantamus. Ei siis olekaan kyllin siinä, että uskomme Kristuksen syntyneen, kärsineen ja nousseen kuolleista. Lisättävä on tämä kohta, johon historiallinen tapahtumakulku tähtää: syntien anteeksiantamus. Tämän kohdan valossa on katseltava kaikkea muuta, siltä kannalta, että meille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden eikä meidän omien ansioidemme tähden. Sillä miksi Jumalan olisi tarvinnut antaa Kristus alttiiksi meidän syntiemme tähden, jos meidän omat ansiomme voisivat saada aikaan hyvityksen synneistämme?
Niin usein siis kuin me puhumme vanhurskauttavasta uskosta, on pidettävä kolme seikkaa yhtaikaa mielessä: ensiksi lupaus, toiseksi sen lahjaluonne ja kolmanneksi Kristuksen ansio käsitettynä hinnaksi ja sovitukseksi. Lupaus otetaan vastaan uskolla. Lahja sulkee pois meidän omat ansiomme ja ilmaisee sen, että hyvä teko tulee meidän osaksemme yksinomaan laupeuden tähden. Kristuksen ansio taas on lunastushinta, koska meidän syntejämme täytyy vastata tietyn hyvityksen. Raamatussa rukoillaan tavan takaa laupeutta. Pyhät isätkin sanovat usein, että me pelastumme laupeudesta. Aina milloin puhutaan laupeudesta, on pidettävä mielessä, että tarvitaan usko, joka ottaa vastaan lupauksen laupeudesta. Toisaalta taas, aina milloin puhumme uskosta, tahdomme, että se ymmärretään kohteensa, nimittäin luvatun laupeuden yhteydessä. Eihän usko siitä syystä vanhurskauta eikä pelasta, että se olisi jokin sinänsä ansiollinen suoritus, vaan ainoastaan sen tähden, että se ottaa luvatun laupeuden vastaan.
Tätä jumalanpalvelusta, latreiaa, mainitaan ja ylistetään suuresti monin paikoin profeettojen kirjoituksissa ja psalmeissa, vaikka laki ei opetakaan lahjaksi saatavaa syntien anteeksiantamusta. Vanhan liiton isät kuitenkin tunsivat lupauksen Kristuksesta, sen että Jumala tahtoo Kristuksen tähden antaa synnit anteeksi. Kun he siis olivat selvillä siitä, että Kristus oli tuleva lunastushinnaksi meidän synneistämme, he samalla tiesivät, etteivät meidän tekomme voi riittää maksuksi niin suuresta asiasta. Niinpä he uskoen turvautuivat lahjaksi saatavaan laupeuteen ja syntien anteeksiantamukseen, samoin kuin uuden liiton pyhät. Tähän yhteyteen kuuluvat nuo lukuisat psalmien ja profeettojen kohdat, joissa puhutaan laupeudesta ja uskosta, esimerkiksi: (Ps. 130:3 ss.) "Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?" Tässä psalminkirjoittaja tunnustaa syntinsä, ei esittele ansioitaan. Hän jatkaa: "Sillä sinun tykönäsi on anteeksiantamus." Tässä hän rohkaistuu, koska hän luottaa Jumalan laupeuteen. Hän mainitsee myös lupauksen: "Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa." Tämä tarkoittaa: Minun sieluni pitäytyy hänen sanaansa, minun sieluni panee toivonsa Herraan; koska sinä olet luvannut syntien anteeksiantamuksen, minä pitäydyn tähän sinun lupaukseesi. Ei siis isiäkään vanhurskautettu lain vaan lupauksen ja uskon kautta. On ihmeellistä, että vastustajamme niin halventavat uskoa, vaikka he näkevät sitä ylistettävän kaikkien tärkeimpänä jumalanpalveluksena, kuten Psalmissa 49: (Ps. 50:15) "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin tahdon auttaa sinua." Jumala tahtoo, että hän tulee siten tunnetuksi ja palvelluksi, että me otamme häneltä vastaan hyviä tekoja hänen laupeutensa tähden, emme omien ansioidemme tähden. Tästä saamme runsaan lohdutuksen kaikissa ahdistuksissamme. Vastustajamme siis hävittävät tällaiset lohdutukset, kun he halventavat ja väheksyvät uskoa ja neuvovat ihmisiä lähestymään Jumalaa vain omiin tekoihinsa ja ansioihinsa luottaen.