Esipuhe

TUNNUSTUKSEN PUOLUSTUS

I uskonkohta. JUMALA

Vastustajamme hyväksyvät Tunnustuksemme ensimmäisen uskonkohdan, sen, jossa me esitämme uskovamme ja opettavamme, että on olemassa yksi ainoa jumalallinen olemus, jakamaton jne., ja kuitenkin tässä samassa olemuksessa kolme eri persoonaa, jotka ovat yhtä jumalallisia ja yhtä ikuisia, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tätä uskonkohtaa me olemme aina opettaneet ja puolustaneet, ja meidän mielipiteemme on, että se perustuu varmoihin ja lujiin Pyhän Raamatun todistuksiin, joita ei voida horjuttaa. Lausumme myös sen varman vakaumuksemme, että toisin ajattelevat ovat Kristuksen kirkon ulkopuolella. He ovat epäjumalanpalvelijoita ja häpäisevät Jumalaa.
II uskonkohta Sisällysluettelo Tunnustuskirjat