Vaikka kaikki, mitä heidän tulee opettaa ja saarnata, on nykyisin runsaasti, selvästi ja helposti nähtävissä monista hyödyllisistä kirjoista ja vaikka heillä on käyttökelpoisia apuneuvoja, niin kuin ennen sanottiin Sermones per se loquentes, Dormi secure sekä Parati ja Thesauri 1, heillä ei ole sen vertaa tarmoa eikä velvollisuudentuntoa, että ostaisivat nuo kirjat. Ja jos heillä niitä onkin, he eivät anna niille mitään arvoa eivätkä niitä lue. Hukka heidät periköön, nuo kerrassaan häpeälliset ahmatit ja vatsanpalvojat! He sopisivat paremmin sikopaimeniksi tai koiranvahdeiksi kuin sielunhoitajiksi ja papeiksi.
Vapauduttuaan nyt seitsemän rukoushetken vaivalloisesta ja hyödyttömästä hokemisesta he voisivat edes lukea niiden asemesta aamuisin, puolen päivän aikaan ja iltaisin lehden tai pari katekismuksesta, rukouskirjasta, Uudesta testamentista tai muualta Raamatusta. He voisivat myös rukoilla yhden Isä meidän -rukouksen itsensä ja seurakuntalaistensa puolesta. Niin he osoittaisivat omalta osaltaan kunnioitusta ja kiitollisuutta evankeliumille, joka on vapauttanut heidät niin monenlaisesta taakasta ja vaivasta. Hävetkööt myös vähän, kun sikojen ja koirien tavoin ovat jättäneet evankeliumista jäljelle pelkästään tuollaisen velton, vahingollisen, häpeällisen ja lihallisen vapauden. Sillä valitettavasti rahvas ilmankin arvostaa evankeliumia aivan liian vähän, emmekä me kaikesta ahkeruudestamme huolimatta saa aikaan juuri mitään. Kuinka kävisikään, jos heittäytyisimme laiskoiksi ja veltoiksi, sellaisiksi kuin olimme paavin alaisuudessa!
Lisäksi tulee vielä eräs häpeällinen pahe ja salainen, ilkeä rutto, nimittäin suruttomuus ja tympääntyminen. Sen johdosta moni alkaa pitää katekismusta yksinkertaisena ja vähäpätöisenä läksynä, joka jo pikaisesti kertaalleen läpiluettuna osataan kokonaan. Sen jälkeen he heittävät kirjan nurkkaan ja suorastaan häpeävät jatkaa sen lukemista. Jopa aatelinkin keskuudesta löytyy muutamia lurjuksia ja kitupiikkejä, jotka väittävät, ettei vastedes muka enää tarvita pappeja eikä saarnaajia. Kaikkihan on kirjoissa, joista jokainen voi asiat helposti itse oppia. Huoletta he - juuri niin kuin kunnon saksalaisten sopiikin - antavat seurakuntien rappeutua ja joutua häviöön ja lisäksi vielä pappien ja saarnaajien kärsiä kovaa hätää ja nälkää. Tuollaista alhaista väkeä meidän saksalaisten joukossa näet on, se meidän on kestettävä. Mutta puhuakseni itsestäni: myös minä olen tohtori ja saarnaaja, ainakin yhtä oppinut ja kokenut kuin nuo ylimieliset ja suruttomat arvelevat olevansa. Silti teen kuin lapsi, joka opettelee katekismusta. Aamuisin ja muulloinkin, kun minulla on aikaa, luen ja lausun sana sanalta ääneen Isä meidän -rukouksen, kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, psalmeja jne. Sen lisäksi minun on joka päivä jatkuvasti luettava ja opiskeltava, enkä sittenkään kykene käsittämään lukemaani niin kuin kernaasti haluaisin. Lapseksi ja katekismusoppilaaksi minun on jäätävä ja mielelläni jäänkin. Mutta nuo säälittävät ja nirsot veikkoset kuvittelevat tulevansa heti yhdellä läpilukemisella kaikkien tohtoreiden tohtoreiksi, osaavansa kaiken ja olevansa täysin valmiita. Sillä lailla! Juuri tuo on varma näyttö siitä, että he halveksivat virkaansa ja ihmisten sieluja, vieläpä Jumalaa ja hänen sanaansa. Heidän ei enää tarvitse langeta, sillä he ovat jo aivan hirvittävästi langenneet. Lapsiksi heidän sen sijaan pitäisi tulla ja alkaa opetella aakkosia, mistä he omasta mielestään jo kauan sitten ovat selviytyneet.
Siksi pyydän noita laiskoja paksumahoja ja röyhkeitä pyhimyksiä Jumalan tähden ottamaan vastaan neuvoja ja uskomaan, etteivät he totta totisesti ole niin korkeasti oppineita tohtoreita kuin itse antavat ymmärtää. Heidän ei pidä koskaan ajatella, että he osaavat nämä kappaleet perin pohjin tai edes tuntevat ne kaikin osin riittävästi, vaikka heistä näyttäisi, että he osaavat ne liiankin hyvin. Sillä vaikka he tuntisivat ja osaisivat ne läpikotaisin, mikä tosin ei ole mahdollista tässä elämässä, silti niistä saadaan monenlaista hyötyä ja hedelmää, kun niitä päivittäin mietiskellen ja keskustellen luetaan ja harjoitetaan. Pyhä Henki on nimittäin tällaisessa lukemisessa, keskustelussa ja mietiskelyssä läsnä ja antaa siihen aina uutta ja syvempää valoa ja intoa, niin että katekismus maistuu paremmalta ja toteutuu meissä yhä paremmin. Kristus on luvannut Matteuksen 18. luvussa: "Missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."
Lisäksi on tämänkaltainen Jumalan sanan harjoittaminen, mietiskeleminen ja siitä keskusteleminen tehokas apu Perkelettä, maailmaa, lihaa ja pahoja ajatuksia vastaan. Julistaahan ensimmäinen psalmi autuaaksi ne, jotka "tutkistelevat Jumalan lakia päivät ja yöt". Millään suitsuttamisella et varmasti kykene torjumaan Perkelettä yhtä tehokkaasti kuin seurustelemalla Jumalan käskyjen ja sanojen kanssa, puhumalla niistä, laulamalla ja ajattelemalla niitä. Tämä on todella oikea vihkivesi ja ristinmerkki, jota hän pakenee ja jolla hänet saadaan karkotetuksi. Jo tämänkin vuoksi sinun tulisi mielelläsi näitä kappaleita lukea, lausua, mietiskellä ja käsitellä, vaikka sinulle ei siitä muuta hedelmää ja hyötyä olisikaan, kuin että pystyt siten karkottamaan Perkeleen ja pahat ajatukset. Jumalan sanaa hän ei nimittäin voi kuulla eikä sietää. Jumalan sana ei näet ole mitään Dietrich Berniläisen 2 tarinaan verrattavaa tyhjää jaarittelua, vaan se on "Jumalan voima", niin kuin pyhä Paavali Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa sanoo. Se on todellakin Jumalan voima, joka polttaa Perkelettä tuskallisesti, mutta vahvistaa, lohduttaa ja auttaa meitä ylen määrin.
Mutta mitä paljoista puheista? Mistä saisi tarpeeksi paperia ja aikaa voidakseen kertoa kaiken hyödyn ja hedelmän, minkä Jumalan sana vaikuttaa? Perkelettä on tapana kutsua tuhattaituriksi. Miksi tulisikaan kutsua Jumalan sanaa, joka karkottaa ja tuhoaa tuollaisen tuhattaiturin kaikkine mahtikonsteineen? Vähintäänkin satatuhattaituriksi! Pitäisikö sitten juuri meidän, jotka haluaisimme olla pappeja ja saarnaajia, noin kevytmielisesti halveksia tuollaista valtaa, hyötyä, voimaa ja hedelmää? Siinä tapauksessa meille ei riittäisi rangaistukseksi, että meidät jätettäisiin ilman ruokaa, vaan koirat olisi usutettava hätyyttämään meidät tiehemme ja peräämme olisi heitettävä hevosen sontaa. Jumalan sanaa me tarvitsemme joka päivä, emme ainoastaan niin kuin jokapäiväistä leipää, vaan myös sitä varten, että voisimme vastustaa Perkelettä, tuhattaituria, joka päivittäin herkeämättä meitä ahdistelee ja väijyy.
Ja ellei edellä sanottu olisi kyllin kehotukseksi jokapäiväiseen katekismuksen lukemiseen, niin pitäisihän jo pelkän Jumalan käskyn riittää meille pakotteeksi Viidennen Mooseksen kirjan kuudennessa luvussa meille lausutaan vakava vaatimus: Jumalan käskyä on alati mietiskeltävä, istutaan sitten tai käydään, seistään, maataan tai noustaan ylös, sitä on pidettävä silmien edessä ja käsissä pysyvänä merkkinä. Tuskin hän turhaan sellaista käskee ja vaatii näin vakavasti. Hän käskee ja vaatii sitä siksi, että tuntee vaaramme ja hätämme sekä Perkeleen alituisen ja raivoisan hyökkäilyn ja ahdistelun. Perkeleestä hän haluaa meitä varoittaa, hänen "tulisia nuoliaan" vastaan varustaa kuin hyvällä "haarniskalla", ja suojella meitä saastaista, pahaa tartuntaa ja myrkytystä vastaan kuin hyvällä lääkkeellä. Millaisia pölkkypäitä, mitä mielettömiä narreja me olemmekaan! Meidän on aina pakko asua ja majailla mahtavien vihollisten keskellä, sellaisten kuin perkeleet ovat, ja kuitenkin me halveksimme puolustusaseitamme, olemme liian laiskoja edes kiinnittämään niihin huomiota ja muistamaan, että niitä onkaan.
Mihin sitten syyllistyvät tuollaiset tympääntyneet, ylimieliset pyhät, jotka eivät tahdo tai viitsi joka päivä lukea ja opetella katekismusta? Siihen, että he kuvittelevat olevansa paljon oppineempia kuin itse Jumala kaikkine pyhine enkeleineen, profeettoineen ja apostoleineen ja kaikkine kristittyineen. Sillä jos kerran Jumala itse ei häpeä opettaa sitä joka päivä, aivan kuin ei paremmasta opetettavasta tietäisikään, ja jos ei ainoakaan pyhä tunne mitään muuta parempaa opetettavaa eikä edes tätä kykene täysin oppimaan, niin täytyyhän meidän olla todella oivallisia veikkosia, jos kuvittelemme yhdeltä lukemalta ja kuulemalta kaiken sen osaavamme, niin että meidän ei tarvitse enempää lukea eikä oppia. Onko mahdollista hetkessä täysin oppia sellaista, mitä Jumala itse ei voi täydellisesti opettaa, hän kun opettaa sitä maailman alusta sen loppuun asti? Onhan myös kaikilla profeetoilla ja kaikilla pyhillä ollut siinä opettelemista, ja aina he vain ovat jääneet oppilaiksi, niin kuin heidän täytyykin jäädä.
Asianhan täytyy olla näin: Joka tuntee kymmenen käskyä hyvin ja täydellisesti, hänen on pakosta osattava koko Raamattu, niin että hän kykenee kaikissa kiistakysymyksissä ja tilanteissa, sekä hengellisissä että maallisissa asioissa, neuvomaan, auttamaan, lohduttamaan, arvioimaan ja tuomitsemaan. Hän voi lausua tuomion kaikista opeista, kaikista säädyistä ja hengistä, kaikesta oikeudesta, kaikesta, mitä ikinä maailmassa on. Mitä muuta on koko Psalmien kirja kuin pelkkää ensimmäisen käskyn mietiskelyä ja harjoitusta? Satunpa totta totisesti tietämään, etteivät tuollaiset laiskurivatsat tai ylimieliset neropatit ymmärrä edes yhtä psalmia puhumattakaan sitten koko Pyhästä Raamatusta. Kuitenkin he esiintyvät kuin osaisivat katekismuksen ja halveksivat tätä koko Pyhän Raamatun lyhyttä yhdistelmää ja jäljennöstä.
Siksi pyydän vielä kerran kaikkia kristittyjä, erityisesti pappeja ja saarnaajia, etteivät liian aikaisin esiintyisi tohtoreina ja kuvittelisi tietävänsä kaiken. Kuvitelmat ja kireälle venytetty kangas kutistuvat paljon. Sen sijaan heidän tulisi joka päivä harjoitella katekismusta ja sitä aina opiskella sekä varustautua mahdollisimman huolellisesti ja ahkerasti tuollaisen itsevarmuuden ja rikkiviisauden myrkkysaastetta vastaan. Heidän pitää myös itsepintaisesti jatkaa lukemista, opettamista, oppimista, ajattelemista ja mietiskelyä, eikä lopettaa, ennen kuin ovat täysin varmistuneet siitä, että ovat opettaneet Perkeleen kuoliaaksi ja tulleet Jumalaa ja kaikkia hänen pyhiään oppineemmiksi. Mikäli he ryhtyvät näin ahkeroimaan, sanon heille suoraan, millaisen hedelmän he siitä saavat ja miten mainioita ihmisiä Jumala heistä tekee. Tulevat he sen kyllä itsekin oivaltamaan. Ajan mittaan he kyllä joutuvat itse kauniisti tunnustamaan: mitä kauemmin ja mitä enemmän he harjoittavat katekismusta, sitä vähemmän he siitä tietävät ja sitä enemmän heillä siinä on oppimista. Silloin heillä on nälkä ja jano, ja se mitä he nyt eivät runsauden kylläännyttäminä voi sietää, alkaa ensimmäisen kerran todella maistua. Antakoon Jumala siihen armonsa, aamen.