KAHDEKSAS KÄSKY, Iso katekismus

YHDEKSÄS JA KYMMENES KÄSKY

Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta

Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu

Nämä kaksi käskyä on, jos tarkkoja ollaan, annettu yksinomaan juutalaisille, mutta kyllä ne siitä huolimatta osaksi meitäkin koskevat. Juutalaiset eivät nimittäin lähde niiden tulkinnassa liikkeelle epäsiveellisyydestä eivätkä varastamisesta, koska niitä koskevia kieltoja on edellä esitetty jo tarpeeksi. Lisäksi he kuvittelivat ne kaikki pitäneensä, kunhan vain olivat ulkonaisesti tehneet jonkin teon tai jostakin pidättyneet. Sen vuoksi Jumala on liittänyt mukaan vielä nämä kaksi käskyä. Syntinä on kielletty myös lähimmäisen vaimon ja omaisuuden havitteleminen ja niiden tavoitteleminen haltuunsa, millä tavalla se sitten tapahtuukin. Erityisenä syynä tähän kieltoon oli se, että juutalaisten oikeusjärjestyksen mukaan palvelusväki kuului ruumiineen ja tavaroineen isännälleen, aivan samoin kuin karja ja muu omaisuus. Palvelijat eivät voineet nykyiseen tapaan olla työssä vapaasti ja palkattuina niin kauan kuin halusivat. Jokaisella miehellä oli lisäksi valta kirjoittaa vaimolleen julkinen erokirja, erota hänestä ja ottaa toinen. Siksi heidän oli pakko varautua siihen mahdollisuuteen, että joku keksisi toisen vaimoa omaksi mieliessään jonkin verukkeen päästäkseen eroon vaimostaan ja vieraannuttaakseen myös toisen omasta vaimostaan. Näin hän voisi ottaa tuon aivan laillisesti omakseen. He eivät pitäneet tätä minään syntinä eikä häpeänä, yhtä vähän kuin me nyt pidämme syntinä isännän menettelyä palvelusväkeään kohtaan, kun hän erottaa palvelijansa tai kun toinen vie toiselta palvelijan.

Sen vuoksi he siis ovat tulkinneet nämä käskyt seuraavalla tavalla, mikä minun mielestäni on kyllä myös oikea tulkintatapa, vaikka käskyjen varsinainen tavoite onkin avarampi ja korkeampi. Kukaan ei saa havitella eikä tavoitella itselleen toisen omaa, olipa kysymyksessä hänen vaimonsa, palvelusväkensä, kotinsa ja kontunsa, peltonsa, niittynsä tai karjansa. Niin ei saa tehdä, vaikka siinä käytetyt verukkeet olisivat näennäisesti moitteettomia, jos siitä on lähimmäiselle vahinkoa. Aiemmin on näet seitsemännessä käskyssä kielletty syntinä vieraan omaisuuden anastaminen tai lähimmäiselle kuuluvan omaisuuden pidättäminen. Siihen ei voi olla minkäänlaista oikeutta. Tässä käskyssä sinua kielletään sen lisäksi myös houkuttelemasta lähimmäiseltäsi mitään, vaikka pääsisitkin tavoitteeseesi maailman silmissä kunnialla eikä kukaan uskaltaisi syyttää tai moittia sinua siitä, että olisit hankkinut sen haltuusi vääryyttä tehden. Olemme nimittäin luonnostamme sellaisia, ettei kukaan soisi toiselle yhtä paljon kuin itselleen. Jokainen pyrkii haalimaan haltuunsa niin paljon kuin suinkin pystyy, muista ei ole mitään väliä. Lisäksi halutaan tietysti käydä kunnon ihmisestä. Osaamme erittäin taitavasti verhota itsemme ja kätkeä roistomaisuutemme, etsimme ja tuumailemme salaa kekseliäitä tulkintoja ja pirullisia konnankoukkuja, niitähän keksitään nykyisin joka päivä aivan loistavia, aivan kuin suoraan lakikirjasta otettuja. Niihin me sitten vetoamme ja nojaudumme siekailematta emmekä ota kuuleviin korviin, että sellainen olisi jotain pahaa. Sehän on vain viisasta älyn käyttöä. Siihen antavat apunsa myös juristit ja lain käyttäjät, jotka vääntävät ja venyttävät lakia miten tahtovat, kunnes se palvelee heidän asiaansa, ja pusertavat sanat niin, että ne käyvät verukkeista. Kohtuudesta ja lähimmäisen välttämättömistä tarpeista he eivät välitä vähääkään. Laki auttaa sanalla sanoen parhaiten sitä, joka on kaikkein taitavin ja viisain käyttämään mainittuja konsteja. Näinhän he sanovatkin: vigilantibus jura subveniunt, lait auttavat valppaita.

Siksi tämä viimeinen käsky ei kohdistukaan niihin, joita maailma pitää roistoina, vaan juuri kaikkein nuhteettomimpiin; jotka ovat kiitoksen kipeitä ja haluavat käydä rehellisistä ja vilpittömistä ihmisistä. Eiväthän he muka ole vähimmässäkään määrin rikkoneet edellisiä käskyjä. Erityisesti juutalaiset halusivat olla tuollaisia, ja nytkin vielä monet suurtilalliset, vallanpitäjät ja ruhtinaat. Sillä tuo toinen joukko, rahvas, kuuluu paljon alemmaksi, seitsemännen käskyn piiriin. Se ei paljon vaivaa itseään kysymyksellä, miten hankkisi omaisuutensa kunnialla ja laillisesti.

Asiat, joita tämä käsky koskee, tapahtuvat siis enimmäkseen niiden riitajuttujen yhteydessä, joita käsitellään tuomioistuimissa. Joku pyrkii niiden avulla voittamaan lähimmäiseltään jotakin, sieppaamaan sen itselleen. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun riidellään ja käräjöidään suuresta perinnöstä, kiinteistöstä tai muusta sellaisesta. Silloin kaivetaan esiin ja otetaan avuksi kaikki, mikä hivenenkin vivahtaa oikeudelle, paisutetaan ja korostetaan se niin, että oikeus pakostakin siirtyy vääryyttä tekevän puolelle ja hän saa omaisuuden haltuunsa sellaisin oikeusperustein, ettei kukaan voi niitä moittia eikä esittää mitään vaatimuksia. Aivan samoin menettelee se, joka on iskenyt silmänsä linnaan, kaupunkiin, kreivikuntaan tai johonkin muuhun suureen. Ystävyyttä ja muita suhteita mahdollisuuksiensa mukaan hyväksikäyttäen hän juonittelee niin, että vastapuoli menettää omaisuutensa ja se siirretään hänelle. Asia vahvistetaan päälle päätteeksi sinetöidyin luovutuskirjoin, jotka takaavat, että kaikki on tapahtunut rehellisesti, ruhtinaan nimissä.

Samanlaista tapahtuu myös normaalien kauppatoimien yhteydessä. Toinen sieppaa jotakin toisen käsistä niin viekkaasti, että tämän on pakko jäädä nuolemaan näppejään. Hän voi myös hätyyttää ja ahdistaa toista omaa etuaan ja hyötyään tavoitellen niin, ettei tämä, ehkä ahdinkoon joutuneena tai velkaantuneena, pysty pitämään puoliaan eikä luopumaan omastaan tappiotta. Näin hän voittaa puolet tai vielä enemmän. Ja kuten arvata saattaa, kaikki on tietenkin saatu rehellisesti ostamalla; sitä ei ole riistetty vääryydellä eikä anastettu. Näinhän on asian laita: "ensimmäinen saa parhaan palan" ja "oma suu on lähinnä". Pitäköön toinen puolensa, jos voi. Kenellä on niin paljon viisautta, että hän pystyy pohjaan saakka miettimään, miten paljon voidaan hankkia tuolla tavalla seivästi oikeuden varjolla? Maailma ei pidä sitä epäoikeudenmukaisena menettelynä eikä huomaa, että lähimmäinen kärsii siinä vääryyttä ja joutuu luopumaan sellaisesta, mitä ilman hän ei voi vahingotta olla. Tuollaisten tekosyiden ja verukkeiden valheellisuus paljastuu kuitenkin siinä, ettei kukaan halua itse joutua moisen keinottelun uhriksi.

Vastaavasti tapahtui muinoin myös vaimoille. Jos jotain miestä miellytti toisen vaimo, hän osasi kyllä temput. Hän ohjaili asiat joko itse tai muiden avulla niin - ajateltavissahan oli monenlaisia keinoja ja menetelmiä - että aviomies tympääntyi vaimoonsa tai vaimo muuttui kylmäksi miestään kohtaan ja käytöksellään pakotti tämän ottamaan hänestä eron ja antamaan hänet tuolle toiselle. (Matt. 14:3-4) Tällainen menettely oli epäilemättä tavallinen vanhan liiton aikana. Kerrotaanhan evankeliumeissakin, miten kuningas Herodes veljensä vielä eläessä otti ja nai tämän vaimon. Silti hän pyhän Markuksen todistuksen mukaan (Mark. 6:17-20) halusi käydä kunniallisesta ja nuhteettomasta miehestä. Meidän keskuudessamme ei toivoakseni kuitenkaan löydy esimerkkejä tällaisista tapauksista, koska Uusi testamentti kieltää avioeron. Sellaista tosin saattaa sattua, että joku riistää viekkaasti toiselta rikkaan morsiamen. Meidän keskuudessamme kylläkin käy aika usein niin, että joku houkuttelee toisen palvelijan tai palvelustytön itselleen, joko viekoitellen ja vieroittaen tai muuten kauniilla puheella.

Mutta miten tuo kaikki sitten tapahtuneekin, tämä meidän tulee joka tapauksessa tietää: Jumala ei hyväksy sitä, että oman ahneutesi tyydyttämiseksi saatat lähimmäisesi puutteeseen ja riistät häneltä jotain hänelle kuuluvaa, vaikka pystyisitkin tekemään sen maailman silmissä kunniasi säilyttäen. Se on näet kätkettyä, salakavalaa pahuutta, sameissa vesissä kalastamista, kuten on tapana sanoa. Kukaan ei saa sitä huomata. Mutta vaikka kuljetkin muina miehinä, aivan kuin et olisi tehnyt kenellekään vähintäkään vääryyttä, olet kuitenkin loukannut lähimmäistäsi. Ja vaikka sitä ei voitaisikaan sanoa varastamiseksi eikä pettämiseksi, olet kuitenkin tavoittelemassa lähimmäisesi omaisuutta. Pyrit toisin sanoen viemään sen häneltä vastoin hänen tahtoaan suomatta hänelle sitä, minkä Jumala on hänelle lahjoittanut. Mutta vaikka tuomarin ja kaikkien muidenkin on pakko jättää se sinun haltuusi, Jumala ei kuitenkaan jätä. Sillä hän kyllä näkee pahan sydämesi ja maailman kavaluuden lävitse. Missä pahalle annetaan periksi sormenkin leveys, siellä se ottaa koko kyynärän. Niin sitä seuraa myös julkinen vääryys ja väkivalta.

Pitäydymme siis näiden käskyjen yleiseen merkitykseen. Niissä ensinnäkin kielletään pyrkimästä mihinkään, mikä on lähimmäiselle vahingoksi. Sellaiseen ei saa myöskään antaa apua eikä aihetta, vaan hänen on annettava pitää se, mitä omistaa. Toiseksi niissä käsketään edistämään ja ylläpitämään kaikkea, mistä voi olla hänelle hyötyä ja apua. Niinhän me toivomme itsellemmekin tehtävän. Nämä käskyt vastustavat siis erityisesti kateutta ja inhottavaa ahneutta, jotta Jumala raivaisi pois sen alkujuuren, mistä kasvavat esiin kaikki lähimmäistä vahingoittavat teot. Siksi hän ilmaiseekin asian näin selvin sanoin: "Älä tavoittele" jne. Sydämen puhtautta hän näet ennen kaikkea tahtoo, vaikka me emme tämän elämän aikana sitä pystykään saavuttamaan. Näin siis tämäkin käsky jää kaikkien muiden käskyjen tavoin lakkaamatta syyttämään meitä ja osoittamaan, millaista on nuhteettomuutemme Jumalan silmissä.

Näin olemme siis selvittäneet kymmenen käskyä, ytimen niistä Jumalan opetuksista, jotka koskevat sitä, mitä meidän tulee tehdä, jotta koko elämämme olisi hänelle otollinen. Se on oikea lähde ja kanava, josta on pulputtava esiin ja virrattava kaiken, minkä on määrä käydä hyvistä teoista. Kymmenen käskyn ulkopuolella ei mikään teko eikä asiantila voi olla hyvä eikä Jumalalle otollinen, oli se sitten maailman mielestä miten suuri ja erinomainen tahansa. Saapa nähdä, mitä erinomaista kehuttavaa meidän suuret pyhimyksemme pystyvät esittämään hengellisistä sääntökunnistaan ja suurista, vaikeista teoistaan, jotka he ovat itse keksineet niistä julkisesti kerskaillakseen. Kymmenen käskyn he ovat antaneet mennä menojaan, ne kun ovat aivan liian vähäpätöisiä. Ja kauan sitten he ovat ne täyttäneet. Minä kyllä puolestani olen sitä mieltä, että kahmalokaupalla riittää tekemistä, mikäli nämä käskyt aiotaan pitää, eli olla lempeitä, kärsiä ja rakastaa vihollisia, säilyttää siveellinen puhtaus, tehdä hyviä töitä sekä kaikkea muuta, mitä näistä seuraa. Mutta maailma ei pidä sellaisia tekoja minkään arvoisina eikä huomaa niitä. Nehän eivät ole harvinaislaatuisia eivätkä herätä huomiota. Niitä ei ole sidottu mihinkään erityisiin, niille omistettuihin aikoihin, paikkoihin, menoihin eikä elkeisiin, vaan tavallisiin jokapäiväisin askareisiin, joita naapurit voivat keskenään harjoittaa. Siksi niille ei anneta mitään arvoa. Nuo itse keksityt teot sen sijaan räväyttävät silmät selälleen ja nostattavat korvat hörölleen. Tekijät lisäävät vielä niiden vaikutusta antamalla silmänruoaksi prameita menoja sekä suurellisia ja loistavia rakennuksia, niin että kaikki on yhtä loistoa ja hehkua. Siinä on suitsutusta, messua ja kellojen kilinää, siinä sytytellään kynttilöitä ja lamppuja, ettei niiltä voitaisi enää mitään muuta kuulla eikä nähdä. Sillä siinä, että pappi koko päivän seisoo kirkossa kultaisessa kasukassaan tai maallikko kyyhöttää polvillaan, siinä on erinomainen teko, mitä kukaan ei voi kylliksi ylistää. Mutta jos jollekin tyttöpahaselle on annettu tehtäväksi hoivata pientä lasta ja hän tekee sen uskollisesti, se on yhtä tyhjän kanssa. Missä tarkoituksessa munkit ja nunnat muutoin menisivät luostariin?

Mutta etkö huomaa noiden viheliäisten pyhien kirottua ylimielisyyttä? He julkeavat keksiä jalomman ja paremman elämäntavan ja säädyn kuin se, mitä kymmenen käskyä opettavat. Kuten on aiemmin sanottu, he väittävät käskyjen noudattamista Matti Meikäläiselle tarkoitetuksi helpoksi elämänmuodoksi, heidän valitsemansa sen sijaan on tarkoitettu pyhille ja täydellisille. Eivät he, sokeat ihmisparat, huomaa sitä, ettei kukaan ihminen itsestään pysty pitämään edes yhtä käskyä kymmenestä sillä tavalla kuin tulee pitää, vaan avuksi on saatava vielä sekä uskontunnustus sekä Isä meidän -rukous, kuten pian kuulemme. Niiden välityksellä etsitään ja rukoillaan voimaa käskyjen pitämiseen ja saadaankin sitä jatkuvasti. Heidän kerskumisensahan on sen vuoksi täsmälleen samanarvoista kuin jos minä sanoisin: "Rovon ropoakaan minulla tosin ei ole, millä maksaa, mutta uskon kyllä pystyväni maksamaan kymmenen kultarahaa."

Puhun ja pänttään tätä sen vuoksi, että päästäisiin irti tästä masentavasta, syvälle juurtuneesta väärinkäytöksestä, jonka vallassa kaikki vielä ovat, ja että kaikki ihmiset maan päällä, mikä heidän osansa sitten onkin, tottuisivat suuntaamaan katseensa vain kymmenen käskyn pitämiseen ja huolehtimaan vain siitä. Sillä aikoihin ei kyllä tulla esittämään sellaista oppia eikä elämäntapaa, joka olisi verrattavissa kymmeneen käskyyn. Se on niin ylevä tavoite, ettei kukaan pysty sitä ihmisvoimin saavuttamaan. Jos joku siihen yltää, hän on taivaallinen, enkelimäinen ihminen, korkealla maailman kaiken pyhyyden yläpuolella. Käy vain käsiksi käskyihin ja tutki itseäsi tarkasti, pane siihen koko voimasi ja kaikki kykysi, niin saat kyllä totisesti niin paljon tekemistä, ettet enää välitä etsiä itsellesi mitään muita tekoja etkä pyhyyttä.

Tämä riittäköön opetukseksi ja kehotukseksi katekismuksen ensimmäisestä osasta. Meidän täytyy kuitenkin vielä lopuksi toistaa jo aiemmin, ensimmäisen käskyn yhteydessä käsitellyt sanat painaaksemme mieliin, miten tärkeänä Jumala pitää sitä, että kymmenen käskyä opitaan kunnolla, niitä päntätään päähän ja harjoitetaan.

"Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka panen lapsesi vastaamaan isiensä pahoista teoista aina kolmanteen ja neljänteen polveen, jos he vihaavat minua, mutta tuhansien sukupolvien ajan osoitan armoni niille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni."

Vaikka nämä sanat varsinaisesti ovatkin lisäys ensimmäiseen käskyyn, kuten sen kohdalla kuulimme, ne on kuitenkin lausuttu kaikkia käskyjä ajatellen, sillä jokainen käsky viittaa ensimmäiseen, ja sitä kohti niiden tulee olla suunnattuja. Siksi olen kehottanut ja vaatinut esittämään sen myös nuorille ja painamaan sen heidän mieleensä niin, että he sen oppivat ja säilyttävät muistissaan. Silloin he ymmärtävät, minkä asian on painettava ja pakotettava meidät pitämään nämä kymmenen käskyä. On siis nähtävä, ettei tämä raamatunkohta ole mitään muuta kuin jokaiseen erilliseen käskyyn yhteisesti liitetty lisäys. Se siis koskee niitä kaikkia ja läpäisee ne kaikki. Kuten aiemmin on sanottu, nämä sanat sisältävät sekä vihaisen uhkauksen että ystävällisen lupauksen. Toisaalta ne kauhistuttavat ja varoittavat meitä, jotta hänen sanansa tunnustettaisiin jumalallisen vakaviksi ja niitä pidettäisiin suuressa arvossa. Hän on näet itse lausunut, miten ankaran painon hän on asialle antanut ja miten tiukasti hän valvoo sen noudattamista. Hän rankaisee kauhistuttavan hirmuisesti jokaista, joka halveksii hänen käskyjään ja rikkoo ne. Niille taasen, jotka pitävät hänen käskyjään suuressa arvossa ja mielellään toimivat ja elävät niiden mukaan, hän antaa runsaan palkan. Hän tekee kaikkea hyvää ja antaa heille hyviä lahjoja. Näin hän tahtoo ilmaista vaatimuksensa: käskyjen täyttämisen tulee lähteä sellaisesta sydämestä, joka pelkää yksin Jumalaa ja pitää vain hänet silmissään. Tällä tavalla Jumalaa pelkäävä ihminen pyrkii välttämään hänen vihansa ja hylkää kaiken, mikä vastustaa hänen tahtoaan. Sen sijaan hän luottaa yksin Jumalaan ja tekee hänen mielikseen kaiken, mitä hän tahtoo, koska Jumala antaa äänensä kuulua niin ystävällisen isällisenä sekä tarjoaa meille kaiken armonsa ja hyvyytensä.

Juuri tämä onkin ensimmäisen ja tärkeimmän käskyn merkitys ja oikea tulkinta. Tästä käskystä on kaikkien muiden käskyjen kummuttava esiin ja virrattava ulos. Näin ollen sanojen "sinulla ei saa olla muita jumalia" yksinkertaisin selitys on juuri tämä vaatimus: "Sinun on pelättävä ja rakastettava minua, ainoata oikeaa Jumalaasi, minuun sinun on luotettava." Sillä jos sydämen asenne Jumalaa kohtaan on tällainen, silloin se on täyttänyt ensimmäisen ja kaikki muut käskyt. Ja päinvastoin: se joka pelkää ja rakastaa jotain toista taivaassa ja maan päällä, se ei pidä tätä ensimmäistä eikä mitään muutakaan käskyä. Näin on koko Raamattu alusta loppuun asti saarnannut ja opettanut tätä käskyä, tiivistänyt kaiken kahdeksi peruskohdaksi, jotka ovat jumalanpelko ja luottamus Jumalaan. Erityisesti tekee niin profeetta Daavid läpi koko Psalmien kirjan sanoen muun muassa näin: (Ps. 147:11) "Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa." On kuin siinä olisi koko käsky yhdellä lauseella selitettynä, aivan kuin siinä sanottaisin näin: "Herra on mielistynyt niihin, joilla ei ole muita jumalia."

Ensimmäisen käskyn tulee siis tällä tavalla valaista kaikki muut käskyt säteillään. Siksi meidän on pujotettava tämä käsky kaikkien muiden lävitse aivan kuin seppeleen päät yhteen sitovaksi solmukohdaksi tai koko seppelettä kannattelevaksi lankasilmukaksi. Näin alku ja loppu liittyvät toisiinsa ja pitävät kaiken koossa. Alati toistettuna tämä ei painu unohduksiin. Kun esimerkiksi toista käskyä noudattaen pelkäämme Jumalaa emmekä väärinkäytä hänen nimeään kiroiluun, valheisiin, petoksiin emmekä muihin kieroiluihin ja konnankoukkuihin, vaan käytämme sitä oikein ja hyvin huutamalla sitä avuksi, rukoilemalla, kiittämällä ja ylistämällä, tämän kaiken synnyttää ensimmäisen käskyn mukainen rakkaus ja luottamus. Samalla tavalla on tuollaisen pelon, rakkauden ja luottamuksen ajettava ja pakotettava siihen, ettemme väheksy Jumalan sanaa, vaan sitä opettelemme, halusta kuuntelemme sekä pidämme pyhänä ja kunniassa.

Samoin toteutuvat myös kaikki seuraavat lähimmäistä koskevat käskyt ensimmäisen käskyn voimasta. Isää ja äitiä, isäntiä ja kaikkia esivallan edustajia kunnioitetaan ja totellaan Jumalan tähden eikä heidän itsensä tähden. Isääsi ja äitiäsi sinun ei näet ole lupa ottaa huomioon, heitä pelätä, tehdä heidän mielikseen tai jättää tekemättä, vaan sinun on tarkattava, mitä Jumala tahtoo sinun tekevän ja mitä hän sinulta ehdottomasti vaatii. Jollet niin tee, joudut vihaisen tuomarin eteen. Jos taas teet niin, osasi on isällinen armo. Samoin, yksin Jumalalle mieliksi, luottaen siihen, että hän maksaa sinulle kaiken runsain määrin takaisin, et tee lähimmäisellesi mitään pahaa, vahinkoa tai väkivaltaa etkä loukkaa häntä millään tavoin, oli sitten kysymys hänestä itsestään, hänen aviopuolisostaan, omaisuudestaan, kunniastaan tai oikeudestaan, kuten seuraavat käskyt vaativat. Et tee niin, vaikka sinulla olisikin siihen aihetta ja mahdollisuus eikä kukaan ihminen sinua siitä rankaisisi, vaan teet kaikille hyvää, autat ja edistät heidän asioitaan milloin ja missä vain voit. Näin huomaat ensimmäisen käskyn alkulähteeksi, josta käy virta kaikkien muiden käskyjen lävitse, ja siihen ne palautuvat ja siitä riippuvat. Näin on loppu ja alku liitetty toisiinsa erottamattoman lujalla siteellä.

Sanon siis vielä kerran, että on hyödyllistä ja välttämätöntä jatkuvasti opettaa tätä nuorille, kehottaa ja muistuttaa heitä siitä, jotta heitä ei kasvatettaisi kuin karjaa, vain lyönnein ja pakolla, vaan heissä herätettäisiin jumalanpelkoa ja kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Sillä siellä, missä tämä otetaan sydämen asiaksi ja mietiskelyn kohteeksi ja ymmärretään, ettei ole kysymys ihmisten leikistä, vaan ylhäisen majesteetin käskyistä, siellä syntyy aivan itsestään palava halu noudattaa Jumalan tahtoa. Jumala näet valvoo erittäin vakavasti käskyjensä noudattamista, vihastuu niiden väheksyjiin ja rankaisee heitä, ja toisaalta palkitsee ylenpalttisesti ne, jotka pitävät hänen käskynsä. (5 Moos. 6:8-9, 5 Moos. 11:20) Turhan tähden ei Vanhassa testamentissa ole annettu määräystä, että kymmenen käskyä on kirjoitettava kaikkiin seiniin ja nurkkiin, jopa vaatteisiinkin, ei siksi, että ne jäisivät kirjaimiksi tai niitä kannettaisiin ihmisten katseltavina, kuten juutalaiset tekivät, vaan että pitäisimme niitä lakkaamatta silmissämme ja niitä muistaisimme, mitä sitten olemmekin tekemässä ja mikä onkin tilanne. Kaikkien on harjoitettava tätä joka päivä, mitä sitten sattuukin, mitä puuhataan ja mitä hankkeita on vireillä, aivan kuin silmä kohtaisi sen joka paikkaan kirjoitettuna, kaikkialla, missä ollaan ja mennään. Näin jokainen löytäisi kodissaan tai naapuristossaan kylliksi aiheita kymmenen käskyn harjoittamiseen. Kaukaa niitä ei kenenkään tarvitse lähteä etsimään.

Edellisestä paljastuu jälleen kerran, että kymmentä käskyä on pidettävä paljon suuriarvoisempina ja ylistettävämpinä kuin kaikkia niitä säätyjä, käskyjä ja tekoja, joita ihmiset tavallisesti opettavat ja tähdentävät. Sillä tässä me voimme haastaa esiin kaikki viisaat ja pyhät. Katsotaan sitten, pystyvätkö he saamaan aikaan edes yhden teon, joka olisi näiden käskyjen veroinen. Sellaisia tekoja Jumala vaatii ja käskee erittäin vakavasti pyhimmän vihansa ja rangaistuksensa uhalla, mutta samalla hän on liittänyt niihin mitä ihanimman lupauksen: hän tahtoo tuhlaillen vuodattaa meille kaikkea hyvyyttään ja siunaustaan. Siksi meidän on pidettävä hänen käskyjään kaikkia muita oppeja kallisarvoisempina, suurimpana aarteena, minkä Jumala on antanut.


Uskontunnustus, Iso katekismus