"Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen, kiitti ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä kaikki; tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamukseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."
Tarkoituksemme ei ole tätäkään kohtaa selittäessämme tarttua ehtoollisen sakramentista pilkkaajien ja häpäisijöiden tukkaan eikä ryhtyä heidän kanssaan kiistelemään. Aiomme taas, kuten kasteestakin puhuessamme, ensiksi oppia kaikkein tärkeimmän, nimittäin sen, että sakramentin keskeisin asia on Jumalan sana ja asetus eli käsky. Ehtoollista ei näet ole kukaan ihminen ajatuksissaan kehitellyt eikä keksinyt, vaan sen on asettanut Kristus ilman kenenkään ohjeita ja neuvoja. Tässä pätee aivan sama asia kuin kymmenessä käskyssä, Isä meidän -rukouksessa ja uskontunnustuksessa. Kuten ne säilyttävät olemuksensa ja arvonsa, vaikka sinä et koskaan pitäisi käskyjä, et rukoilisi etkä uskoisi, niin ei myöskään tämä ehtoollisen sakramentti järky; vaikka me käytämme sitä kelvottomasti ja väärin, ei sen suuri arvo siitä yhtään pienene. Vai luuletko sinä meidän tekojemme ja uskomme vaikuttavan Jumalaan sillä tavalla, että hän niiden vuoksi sallisi säädöstensä muuttua? Pysyyhän kaikissa maallisissakin asioissa Jumalan luoma ja säätämä järjestys ennallaan, miten me sitten sitä käytämmekin ja miten käyttäydymme. Tätä asiaa pitää jatkuvasti tähdentää ihmisille. Se näet kerta kaikkiaan tyrmää kaikki lahkohenkisten jaarittelut, he kun eivät ota Jumalan sanaa huomioon, vaan pitävät sakramentteja ihmisten tekoina.
Mitä siis on alttarin sakramentti? Se on Herran Kristuksen tosi ruumis ja veri leivässä ja viinissä ja niihin sisältyvinä, leivässä ja viinissä, jotka Kristus on sanallaan käskenyt meidän kristittyjen syödä ja juoda. Kun edellä puhuimme kasteesta, opetimme, ettei se ole tavallista vettä. Samoin opetamme nyt, että ehtoollinen on leipää ja viiniä, mutta ei tavalliseen ateriaan kuuluvaa leipää ja viiniä. Sana siis luo tämän sakramentin ja erottaa sen tavallisesta leivästä ja viinistä niin, että se on Kristuksen ruumis ja veri, joksi sitä myös kutsutaan. Näinhän sanotaan: Accedat verbum ad elementum et fit sacramentum. "Kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti." Tämä pyhän Augustinuksen lause on niin osuva ja hyvin muotoiltu, että se varmaankin on parasta, mitä hän on sanonut. Sanan on tehtävä näkyvä aine sakramentiksi, muussa tapauksessa aine pysyy tavallisena aineena. Lisäksi tämä sana ja asetus ei ole jonkun ruhtinaan tai keisarin antama, vaan niin korkean majesteetin, että kaikkien luotujen on kumarruttava hänen jalkoihinsa ja lausuttava: Asia on juuri niin kuin hän sanoo. Kaikkien on syvästi kunnioittaen, peläten ja nöyrästi otettava vastaan hänen sanansa. Tämän sanan voit ottaa omantuntosi vahvistajaksi ja lausua: Vaikka satatuhatta perkelettä ja lisäksi kaikki hurmahenget tunkeutuisivat sisään huutamaan: "Miten leipä ja viini voivat olla Kristuksen ruumis ja veri?" niin minä tiedän, etteivät kaikki henget ja oppineet yhtenä laumanakaan ole niin viisaita kuin Jumalan majesteetin pikkusormi. Näin kuuluu Kristuksen sana: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini" ja "Juokaa tästä kaikki, tämä on minun uusi liitto minun veressäni" jne. Näissä sanoissa me pysymme, ja mielisimme kovin nähdä, kuka pystyy ne korjaamaan ja muuttamaan toisenlaiseksi kuin ne Kristuksen lausumina kuuluvat. Totta kyllä, jos jätät ehtoollisesta sanan pois tai tarkastelet sitä ilman sanaa, sinulla ei ole muuta kuin tavallista leipää ja viiniä. Mutta jos sana pysyy mukana niin kuin sen ehdottomasti on pysyttävä, silloin leipä ja viini ovat sen sanan mukaan Kristuksen tosi ruumis ja veri. Sillä niin asia on kuin Kristuksen suu on sen opettanut ja lausunut. Hän ei voi valehdella eikä pettää.
Edellisen perusteella on siis helppo vastata kaikkiin niihin kysymyksiin, joilla ihmiset itseään vaivaavat. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa tämä: Voiko myös kelvoton pappi toimittaa ja jakaa ehtoollisen? Me näet väitämme, ja tästä emme tingi: vaikka ehtoollisen ottaa vastaan tai sen jakaa täysi heittiö, hän ottaa vastaan oikean sakramentin eli Kristuksen ruumiin ja veren. Tässä suhteessa hän ei yhtään eroa siitä, joka toimittaa sen kaikkein kelvollisimman. Ehtoollinen ei näet nojaa ihmisen pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan. Ei yksikään pyhä maan päällä, eipä edes kukaan taivaan enkeleistä pysty tekemään leipää ja viiniä Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Yhtä mahdotonta on muuttaa Kristuksen ruumista ja verta joksikin muuksi, vaikka sitä käytettäisiinkin väärin. Sillä asetussana, joka on tehty leivän ja viinin sakramentiksi, ei muutu ihmisen persoonan eikä epäuskon tähden vääräksi. Eihän Kristus sano: "Jos uskotte tai olette kelvollisia, saatte minun ruumiini ja vereni", vaan: "Ottakaa, syökää ja juokaa, tämä on minun ruumiini ja vereni", sekä: "Tehkää se", nimittäin se, minkä minä nyt teen, asetan, annan teille ja käsken ottaa vastaan. Tämä merkitsee: "Riippumatta siitä, oletko kelvoton vai kelvollinen, saat tässä Kristuksen ruumiin ja veren. Sen vaikuttaa sana, joka tulee leipään ja viiniin." Ymmärrä tämä ja pidä se hyvin mielessäsi, sillä nämä sanat ovat meidän perustuksemme, turvamme ja puolustuksemme kaikkia niitä harhoja ja eksytyksiä vastaan, jotka suinkin ovat meidät kohdanneet tai ehkä vielä tulevat kohtaamaan.
Näin olemme siis lyhyesti selittäneet ensimmäisen kohdan, joka koskee tämän sakramentin olemusta. Jatkamme nyt ja tarkastelemme tämän sakramentin voimaa ja hyötyä, mitä varten se varsinaisesti on asetettu. Tämä onkin ehtoollisen olennaisin kohta, josta opimme tietämään, mitä meidän on siitä etsittävä ja mitä olemme siitä saamassa. Tämä taas käy selvästi ja helppotajuisesti ilmi juuri niistä sanoista, joita äsken pohdimme: "Tämä on minun ruumiini ja vereni, teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi." Se voidaan lyhyesti lausua näin: menemme ehtoolliselle ottaaksemme siinä vastaan aarteen, jonka välityksellä ja jossa me saamme syntien anteeksiantamuksen. Miksi näin tapahtuu? Siksi, että nuo sanat ovat siinä ja antavat sen meille. Kristus näet käskee minun syödä ja juoda sitä varten, että omistaisin sakramentin ja että se hyödyttäisi minua varmana panttina ja merkkinä, ja vielä enemmän: juuri sen hän on minun hyväkseni asettanut syntiäni, kuolemaani ja kaikkea onnettomuuttani vastaan.
Siksi onkin oikein kutsua ehtoollista sielun ravinnoksi, joka ruokkii ja vahvistaa uutta ihmistä. Kaste on näet alku, siinä me synnymme uudesti. Mutta uuden rinnalle ihmiseen jää, kuten sanottu, vanha turmeltunut liha ja veri. Koska vielä Perkele ja maailma aiheuttavat meille paljon vastusta ja kiusauksia, me usein väsymme ja menetämme voimamme, toisinaan jopa lankeamme. Siksi on ehtoollinen annettu jokapäiväiseksi laitumeksi ja ravinnoksi, josta usko saa virkistystä ja voimaa, jotta se ei joutuisi antamaan tässä taistelussa periksi, vaan voisi alati vahvistua. Uuteen elämään näet kuuluu, että sen tulee jatkuvasti kasvaa ja edistyä. Mutta toisaalta uusi ihminen joutuu myös paljon kärsimään, sillä Perkele on todella raivoisa vihollinen. Milloin hän vain huomaa jonkun asettuvan häntä vastustamaan ja hyökkäävän vanhan ihmisen kimppuun ja havaitsee, ettei kykene käymään meihin käsiksi väkivalloin, silloin hän ryhtyy hiiviskelemään ympärillämme. Hän kokeilee kaikkia konstejaan eikä lopeta, ennen kuin on saanut meidät väsyksiin. Silloin me joko luovumme uskosta tai annamme kaiken mennä menojaan, haluttomuuden ja kärsimättömyyden vallatessa meidät. Juuri tätä varten ehtoollinen on annettu meille lohdutukseksi. Kun tuollaiset tuntemukset, jotka ovat käymässä liian raskaiksi kantaa, valtaavat sydämen, silloin saamme ehtoollisesta uutta voimaa ja virvoitusta.
Jälleen tässä asiassa nyrjähtävät nuo riivastelijamme suurine oppeineen ja älyineen. He huutavat ja pauhaavat: "Miten leipä ja viini voivat antaa synnit anteeksi ja vahvistaa uskoa?" Tottahan he ovat kuulleet ja tietävät, että me emme suinkaan väitä leivän ja viinin sellaisenaan sitä tekevän, vaan että sen tekee leipä ja viini, joka on Kristuksen ruumis ja veri ja johon sana on yhdistynyt. Juuri se eikä mikään muu, näin me opetamme, on se aarre, jonka välityksellä anteeksiantamus on meille hankittu. Eikä sitä saata omaksemme mikään muu kuin juuri tämä sana: "Teidän edestänne annettu ja vuodatettu". Sillä siinä sinulla on molemmat: että se on Kristuksen ruumis ja veri ja että se on sinun omaksesi annettu aarre ja lahja. Kristuksen ruumis taas ei voi milloinkaan olla turha ja vailla vaikutusta, niin ettei se saisi mitään aikaan eikä siitä olisi mitään hyötyä. Mutta miten suuri tämä aarre itsessään onkin, se on kuitenkin suljettava sanaan ja meille ojennettava. Muutoin emme voisi tietää siitä mitään emmekä osaisi sitä etsiä.
Mieletön on sen vuoksi myös tämä heidän väitteensä: koska Kristuksen ruumista ja verta ei ole annettu ja vuodatettu meidän edestämme ehtoollisessa, me emme voi tässä sakramentissa saada syntien anteeksiantamusta. Vaikka näet se teko, joka on hankkinut meille syntien anteeksiantamuksen, on tehty jo ristillä, se ei voi saavuttaa meitä muutoin kuin sanan välityksellä. Mistä muualta me olisimme voineet saada tiedon tuosta tapahtumasta ja siitä, että se on lahja, joka kuuluu meille, ellei sitä olisi meille saarnattu, suullisesti julistettu? Ja mistä he itse sitten sen tietävät tai miten he pystyvät tarttumaan anteeksiantamukseen ja saamaan sen omakseen, elleivät he pidä kiinni Raamatun ja evankeliumin sanasta eivätkä usko siihen? Sillä sana sisällyttää tähän sakramenttiin koko evankeliumin ja koko kolmannen uskonkohdan: "Minä uskon pyhän kristillisen kirkon, syntien anteeksiantamuksen..." ja ojentaa sen meille. Miksi meidän pitäisi antaa heidän riistää ehtoollisesta tämä aarre? Pakkohan heidän kuitenkin on tunnustaa, että kysymys on juuri niistä sanoista, joita koko evankeliumi meille kuuluttaa. Koska he kerran eivät uskalla väittää, että kaikki se evankeliumi, Jumalan sana, joka ei liity ehtoolliseen, on hyödytöntä, vähiin jää myöskin heidän mahdollisuutensa väittää tätä ehtoolliseen sisältyvää sanaa hyödyttömäksi.
Näin olemme selittäneet itse ehtoollisen sakramentin, nimittäin sen olemuksen ja sen tuottaman hyödyn. Vielä meidän on katsottava, millainen henkilö voi ottaa tuon voiman ja hyödyn vastaan. Se voidaan ilmaista samalla tavoin aivan lyhyesti, kuten aiemmin kasteesta puhuttaessa ja usein muussakin yhteydessä. Ehtoollisen voiman ja hyödyn saa jokainen, joka uskoo sen, mistä sanat kertovat ja mistä ne antavat. Eihän niitä ole opetettu eikä julistettu kiville eikä kannoille, vaan niille, jotka kuulevat nämä sanat. Heille Kristus sanoo: "Ottakaa ja syökää" jne. Koska hän antaa ja lupaa siinä syntien anteeksiantamuksen, se voidaan ottaa vastaan vain uskolla. hän itse vaatii tällaista uskoa lausuessaan sanat: "Teidän edestänne annettu" ja teidän edestänne vuodatettu". Nämä Kristuksen sanat tarkoittavat: Sitä varten minä annan tämän teille ja käsken teidän syödä ja juoda, että te puolestanne ottaisitte sen vastaan ja nauttisitte sen. Joka suostuu kuulemaan nämä sanat ja uskoo ne tosiksi, hän saa, mitä ne lupaavat. Se taas, joka ei usko, ei saa mitään. Turhaan sellainen, joka ei tahdo tuota pelastavaa hyvää nauttia, antaa ojentaa itselleen ehtoollisen. Aarrearkku on aivan auki. Se on kannettu jokaisen oven eteen, pantu joka pöytään. Mutta sinun on myös otettava ehtoollinen vastaan ja ajateltava, että se varmasti on se, mistä sanat sinulle puhuvat.
Siinä onkin kaikki, mitä kristitty tarvitsee valmistautuakseen ottamaan kelvollisesti vastaan ehtoollisen sakramentin. Sillä koska ainoastaan sanat tuovat tämän aarteen eteemme, me voimme siihen vain tarttua ja omistaa sen. Kourin ei näet voi tarttua tuollaiseen lahjaan ja iankaikkiseen aarteeseen. Paasto, rukous ja muu senkaltainen sopii kyllä ulkoiseksi valmistautumiseksi ja lasten harjoitukseksi, jotta meidän ruumiimme käyttäytyisi Kristuksen ruumiin ja veren kohdatessaan kurinalaisesti ja kunnioittavasti. Mutta siihen, mitä meille niissä ja niiden kanssa annetaan, ruumis ei voi tarttua eikä saada sitä omakseen. Sen tekee vain sydämen usko, joka tuntee tuon aarteen ja haluaa sen omistaa.
Edellä sanottu riittää tyydyttämään tavallisen ehtoollisopetuksen tarpeet, sillä perusteellisempi sakramenttiopetus kuuluu toiseen yhteyteen.
Ymmärrämme nyt oikein ehtoollisen sakramentin ja olemme siitä selvillä. Lopuksi on vielä tarpeen kehottaa ja innostaa ihmisiä, etteivät he antaisi tuon suuren aarteen, jota kristittyjen keskuudessa joka päivä toimitetaan ja jaetaan, mennä hukkaan. Niiden, jotka tahtovat olla kristittyjä, on toisin sanoen valmistauduttava ottamaan ehtoollisen suuriarvoinen sakramentti vastaan usein. Näemmehän ihmisten suhtautuvan asiaan leväperäisesti ja laiskasti. Evankeliumin kuulijoiden joukossa on runsaasti niitä, jotka ovat paavin käskyjen pakkopelistä vapaaksi päästyämme antaneet vuoden, kaksi, kolme tai vieläpä useamman kulua ilman ehtoollisella käyntiä. He kai kuvittelevat olevansa niin vahvoja kristittyjä, etteivät sitä tarvitse. Toiset antavat meidän opetuksemme estää ja pelottaa itsensä pois ehtoolliselta: kenenkään ei muka pidä mennä ehtoollispöytään, ellei tuntuva nälkä ja jano häntä sinne aja. Muutamat taas väittävät, että ehtoollisella käyminen on vapaasti harkittavissa eikä mikään välttämättömyys. Heille riittää usko ilman sitäkin. Suurimmasta osasta tulee tällä tavoin täysin piittaamattomia, niin että he viimein halveksivat sekä ehtoollista että Jumalan sanaa.
Olemme kyllä opettaneet ja pidämme siitä kiinni, ettei ketään saa missään tapauksessa pakolla ajaa ehtoolliselle, siitähän alkaisi taas uusi sielujen murhaaminen. Mutta jokaisen on kuitenkin tiedettävä, ettei noin pitkään ehtoollista väistäviä ja vältteleviä ihmisiä voi pitää kristittyinä. Kristus ei näet ole asettanut ehtoollista sitä varten, että sitä esitettäisiin näytelmänä, vaan hän on käskenyt omiensa sitä syödä ja juoda ja tällä tavoin muistaa häntä.
Näin asia on. Oikeat kristityt pitävät ehtoollista suuressa arvossa. Itse heidän on määrä itseään kannustaa ja suorastaan tunkea sitä nauttimaan. Aiomme kuitenkin puhua tästä asiasta vielä jonkin verran. Tarkoituksemme on antaa lisäkannustusta oppimattomille ja heikoille ihmisille, jotka kuitenkin mielellään haluaisivat olla kristittyjä. Heidät on saatava miettimään, mistä syystä ja minkä hädän ajamana heidän on mentävä ehtoolliselle. Kuten ei yleensäkään niin ei myöskään uskoa, rakkautta ja kärsivällisyyttä koskevissa asioissa riitä pelkkä opetus eikä tietojen jakaminen, vaan ihmisiä on sen lisäksi joka päivä kehotettava. Ehtoollisestakin on välttämättä saarnattava, etteivät ihmiset väsyisi eivätkä kyllästyisi. Tiedämmehän me ja tunnemme, miten Perkele jatkuvasti vastustaa ahkeraa ehtoollisella käymistä ja kaikkea muutakin kristillisyyden harjoitusta. Hän pyrkii hätyyttämään ja ajamaan siitä eroon niin monta ihmistä kuin suinkin voi.
Ensinnäkin meillä on selvä teksti, Kristuksen sana: "Tehkää se minun muistokseni." Tämä sana käskee ja määrää meitä. Se velvoittaa jokaista, joka tahtoo olla kristitty, nauttimaan ehtoollista. Tästä syystä on kaikkien niiden, jotka haluavat olla Kristuksen opetuslapsia - heille hän tässä puhuu - ajateltava näitä sanoja ja pysyttävä niissä. Ehtoollisella ei pidä käydä pakosta, ihmisten painostukseen myöntyen, vaan kuuliaisuudesta Herraa Kristusta kohtaan ja hänelle mieliksi. Mutta jos väität, etteivät hänen sanansa "niin usein kuin sen teette" pakota ketään vaan jättävät ehtoollisella käymisen kunkin vapaasti ratkaistavaksi, niin minulla on kyllä vastaus: Olet oikeassa, mutta ei siinä myöskään sanota, ettei sitä pidä tehdä koskaan. Päinvastoin. Koska sanat ovat juuri tällaiset: "Niin usein kuin te sen teette", niihin sisältyy ajatus, että ehtoollisella pitää käydä usein. Kristus on lausunut tämän lisäyksen sen vuoksi, että hän jättää sakramentilla käynnin vapaaksi. Sitä ei pidä sitoa, kuten juutalaista pääsiäislampaan nauttimista, mihinkään määrättyyn ajankohtaan. Juutalaisethan saivat syödä sen vain kerran vuodessa ja sen piti tapahtua juuri ensimmäisen kuukauden neljännentoista päivän iltana, ensimmäisen täydenkuun jälkeen. Tätä ajankohtaa ei saanut päivääkään siirtää. Kristus haluaa selvästikin sanoa: "Minä asetan teille pääsiäisjuhlan eli ehtoollisen, joka teidän tulee nauttia usein, ei vain kerran vuodessa ja määrättynä iltana. Kukin tehköön sen milloin ja missä tahtoo tilaisuuden ja tarpeen mukaan. Sitä ei ole sidottu mihinkään määrättyyn paikkaan eikä ajankohtaan." Näin hän sanoo, mutta paavi on myöhemmin vääristellyt hänen sanansa ja muuttanut ehtoollisen jälleen juutalaiseksi juhlaksi.27
Ymmärrät tämän perusteella, ettei ehtoollista ole varaa halveksia. Sellaista valinnanvapautta meille ei ole jätetty. Halveksimisella minä tarkoitan sitä, ettei pitkiin aikoihin mennä ehtoolliselle, vaikka mikään ei estäisikään, eikä sitä edes kaivata. Jos tahdot tuollaista vapautta, niin mene vieläkin pitemmälle. Luovu koko kristillisyydestä, sitten sinun ei tarvitse enää uskoa eikä rukoillakkaan, Kristuksen käskystähän niissäkin on kysymys. Mutta jos tahdot olla kristitty, sinun on pidettävä tämä käsky kunniassa ja aina sopivan hetken tullen sitä noudatettava. Käskyn on näet määrä saada sinut yhä uudelleen liikkeelle tutkimaan itseäsi sekä kyselemään mielessäsi: "Mikä ihmeen kristitty minä olen? Jos olisin oikea kristitty, pitäisihän minun edes vähän kaivata sitä, mitä Herrani on käskenyt minun tehdä." Tämä ehtoollisen vierastaminen paljastaa todellakin erittäin selvästi, millaisia kristittyjä me olemme paavin vallan alaisina olleet. Pelkästä pakosta olemme käyneet sitä nauttimaan. Kaikkia ajoi silloin ehtoolliselle ihmiskäskyn herättämä pelko, halua ei siihen ole ollut eikä rakkautta, ei myöskään mitään kunnioitusta Kristuksen käskyä kohtaan. Me taas emme pakota emmekä vaadi ketään. Meitä palvellakseen tai miellyttääkseen ei myöskään kukaan saa ehtoolliselle mennä. Vain sen on sinua kannustettava ja sisäisesti pakotettava, että Kristus sitä tahtoo ja että se on hänelle mieliksi. Kenenkään ihmisen älä salli pakottaa sinua uskoon äläkä mihinkään hyvään tekoon. Mekin ainoastaan opetamme ja kehotamme sinua tekemään sen, mitä sinun pitää tehdä itsesi tähden, ei meidän tähtemme. Kristus sinua kutsuu ja kannustaa. Jos halveksit sitä, itse myös siitä vastaat.
Tämä, mitä olen nyt ensiksi sanonut, on tarkoitettu erityisesti kylmille ja leväperäisille. Se kehottaa heitä tutkimaan itseään ja heräämään. Onhan näet aivan varmaa, että jokainen, joka tuolla tavoin välttää ehtoollista, tulee päivä päivältä kylmäkiskoisemmaksi eikä lopulta piittaa enää mistään. Olen tämän itse hyvin selvästi kokenut, ja jokainen kyllä löytää saman omasta itsestään. Jos kaipaamme muuta, meidän on todella kuunneltava sydäntämme ja omaatuntoamme. Meidän on käyttäydyttävä sellaisen ihmisen tavoin, joka mielellään haluaisi suhteensa Jumalaan olevan kunnossa. Mitä useammin näin tapahtuu, sitä palavammin sydän hehkuu eikä pääse kylmenemään.
Sanot ehkä näin: "Entä jos tunnen itseni kelvottomaksi? Tämä kysymys ahdistaa myös minua. Se nousee erityisesti siitä vanhasta, väärästä käytännöstä, jota harjoitimme paavin alaisuudessa. Mehän piinasimme itseämme tullaksemme täysin puhtaiksi, ettei Jumala voisi löytää meistä vähintäkään moitteen sijaa. Tästä me tulimme niin vauhkoiksi, että kuka tahansa saattoi äkkiä joutua suunniltaan ja sanoa: "Voi, voi, et sinä ole kelvollinen." Luonto ja järki alkoivat silloin verrata toisiinsa meidän arvottomuuttamme ja tuota suunnattoman kallisarvoista aarretta. Vertailussa näyttää sitten siltä kuin pimeä lyhty olisi asetettu kirkkaan auringon rinnalle tai lantakokkare jalokiven viereen. Kun järki havaitsee tämän, se alkaa panna esteitä ja ihminen jää odottamaan hetkeä, jolloin vihdoin olisi valmis ehtoolliselle. Näin kuluu viikko viikon perään, vuosi vaihtuu toiseen. Jos todella haluat pitää silmällä omaa hurskauttasi ja puhtauttasi sekä ponnistella tilaan, missä mikään ei sinua enää kiusaa, silloin et voi tulla ehtoolliselle koskaan.
Siksi tässä asiassa tulee osata tehdä ero ihmisten välillä. Röyhkeitä ja hillittömiä on kyllä käskettävä pysymään poissa ehtoolliselta, eiväthän he ole valmiita vastaanottamaan syntien anteeksiantamusta. He eivät sitä kaipaa eivätkä halua olla hurskaita. Mutta on myös niitä, jotka eivät ole noin välinpitämättömiä eivätkä kevytmielisiä, vaan mielellään olisivat hurskaita ihmisiä. Heidän ei tule välttää ehtoollista, vaikka ovatkin heikkoja ja puutteellisia. Näinhän opettaa myös pyhä Hilarius: "Ellei ihmisen synti ole niin paha, että hänet olisi sen perusteella erotettava seurakunnasta ja häntä olisi pidettävä pakanana, hän jääköön ehtoollisyhteyteen." 28 Muutoin hän riistäisi itse itseltään elämän. Kukaan ihminen ei näet pääse maan päällä niin pitkälle, ettei hänen lihansa ja verensä syyllistyisi joka päivä moniin rikkomuksiin.
Näiden heikkojen ihmisten tulee käsittää tiedoista suurimmaksi se, ettei sakramentti ole meidän kelvollisuutemme varassa. Emmehän me sen vuoksi anna itseämme kastaa, että olemme kelvollisia ja pyhiä. Emme me myöskään sen vuoksi mene ripittäytymään, että olemme puhtaita ja synnittömiä. Päinvastoin, me teemme tämän kaiken juuri siksi, että olemme köyhiä, kurjia ja kelvottomia ihmisiä - olkoonkin että on myös niitä, jotka eivät kaipaa armoa eivätkä synninpäästöä ja joilla ei ole aikomustakaan parantaa tapojansa. Mutta sen, joka mielellään haluaisi osakseen armon ja lohdutuksen, tulee itse kiirehtää itseään ehtoolliselle. Hän ei saa säikähtää kenenkään pelottelua, vaan hänen pitää lausua näin: "Kovin mielelläni olisin kelvollinen. Ehtoolliselle en kuitenkaan tule kelvollisuuteni varassa, vaan sinun sanasi ja käskysi tähden, koska mielelläni olisin sinun opetuslapsesi. Kelvollisuuteni taas on mitä on." Vaikeata tämä tosin on, sillä aina vain nousee esteeksi tiellemme se, että meillä on taipumus tarkkailla enemmän omaa itseämme kuin niitä sanoja, jotka tulevat Kristuksen suusta. Meidän luontomme näet mielellään haluaisi toimia tukevasti omaan itseensä nojaten ja suorana seisten. Mihinkään muuhun se ei halua ryhtyä. Tämä saa riittää ensimmäisestä kohdasta.
Toiseksi. Ehtoollisen asetussanoihin liittyy käskyn lisäksi myös lupaus, josta olemme edellä jo kuulleet. Sen on määrä kannustaa ja vakuuttaa meitä enemmän kuin mikään muu. Se sisältää näet nämä ystävälliset, suloiset sanat: "Tämä on minun ruumiini, teidän edestänne annettu", sekä: "Tämä on minun vereni, teidän edestänne vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi." Kuten edellä sanoin, näitä sanoja ei ole julistettu kiville eikä kannoille, vaan minulle ja sinulle. Kristus olisi muutoin yhtä hyvin voinut pitää suunsa kiinni ja jättää kaikki sakramentit asettamatta. Meiti siis tätä lupausta ja sijoita teidän -sanaan myös itsesi, muutoin hän puhuu sinulle turhaan. Hän ojentaa näet siinä meille kaikille aarteen, jonka hän on tuonut taivaasta. Sanattoman ystävällisesti hän kutsuu meitä sen luokse myös muulloin esimerkiksi lausuessaan Matteuksen 11. luvussa näin: (Matt. 11:28) "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Näin hän kutsuu ja kehottaa meitä sydämellisesti ja uskollisesti, jotta me pääsisimme osallisiksi korkeimmasta ja parhaimmasta hyvästä. Siksi on todella synti ja häpeä, että me suhtaudumme ehtoolliseen torjuvasti. Annamme kaiken mennä menojaan, kunnes vihdoin olemme niin jäätyneet ja paatuneet, ettei meillä ole siihen minkäänlaista halua eikä rakkautta. Ehtoollista ei saa pitää vahingollisena asiana, jota on juostava karkuun, Päinvastoin sinun on ymmärrettävä, että se vasta onkin pelastavaa, lohdun tuovaa lääkettä, joka auttaa sinua antamalla elämän sekä sielulle että ruumiille. Sillä jos sielu on pelastettu, on ruumiskin saanut avun. Miksi me sitten suhtaudumme ehtoolliseen kuin myrkkyyn, jonka nauttiminen on kuolemaksi?
Pitää kyllä paikkansa, että ihmiset, jotka väheksyvät ehtoollista ja elävät epäkristillisesti, nauttivat tämän sakramentin omaksi vahingokseen ja tuomiokseen. Eihän heille ole mikään hyväksi eikä pelastukseksi. Heidän käy samoin kuin sairaan, joka ei piittaa lääkärin kielloista, vaan syö ja juo mielensä mukaan. Mutta toisin on niiden laita, jotka tuntevat heikkoutensa, mielivät siitä vapaaksi ja kaipaavat siihen apua. Heidän tulee pitää ehtoollista kallisarvoisena vastamyrkkynä, joka tuhoaa heissä itsessään olevan myrkyn. Tähän tarkoitukseen meidän on sitä käytettävä. Sinun on näet määrä saada tässä ehtoollisen sakramentissa Kristuksen suusta syntien anteeksiantamus. Se sisältää ja tuo mukanaan Jumalan armon ja Hengen kaikkine lahjoineen. Se antaa turvaavan suojan ja voiman kuolemaa, Perkelettä ja kaikkea onnettomuutta vastaan.
Näin on Jumala antanut sinulle molemmat, Kristuksen käskyn ja Kristuksen lupauksen. Mutta tarvitset ehtoolliselle menemistä varten vielä lisäkannustimen, joka on sinussa itsessäsi. Se on sinun oma, ahdistava hätätilasi. Sen tähden Jumala on antanut käskynsä, siksi hän kutsuu sinua lupauksellaan. Kristus itse näet sanoo näin: (Matt. 9:12) "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." Hän tarkoittaa niitä ihmisiä, joita synti, kuolemanpelko sekä lihan ja Perkeleen kiusaukset vaivaavat ja rasittavat. Jos siis mielesi on raskas ja tunnet heikkoutesi, mene luottavaisin mielin ehtoolliselle ja anna sen virvoittaa, lohduttaa ja vahvistaa itseäsi. Jos näet aikomuksesi on odottaa hetkeä, jolloin voisit kaikesta edellä mainitusta vapautuneena astua puhtaana ja kelvollisena ehtoolliselle, saat kyllä jäädä ikuisesti odottamaan, sillä Kristuksen tuomio sinusta on kuuluva: "Jos kerran olet puhdas ja sovelias, et tarvitse minun apuani, enkä minäkään puolestani kaipaa sinua." Kelvottomia ovat siis ainoastaan ne, jotka eivät tunne rikkomuksiaan eivätkä myönnä olevansa syntisiä.
Mutta sinä ehkä kysyt näin: "Mikä minulle sitten on avuksi, jos en pysty olemaan tuolla tavoin hädissäni enkä tuntemaan sitä nälkää ja janoa, jota ehtoollisella käyminen vaatii?" Paras neuvoni niille, joita heidän mielentilansa estää tuntemasta hätäänsä, on tämä: Pysähdyhän selvittämään itsellesi, mahdatko sinäkin ehkä olla lihaa ja verta. Jos päädyt tuohon tulokseen, niin tartu toki Paavalin Galatalaiskirjeeseen. Siitä saat kuulla, millaista hedelmää sinun lihasi kantaa. Paavali sanoo: (Gal. 5:19-21) "Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat aviorikos, haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateus, vihat, torat, kiistat, lahkot, kaunat, murhat, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset." Ellet ehkä pystykään tätä kaikkea tuntemaan, niin usko kuitenkin Raamatun sanaa. Se ei valehtele sinulle, vaan tuntee lihasi paremmin kuin itse sen tunnet. Paavali tekee Roomalaiskirjeen 7. luvussa jopa vielä pitemmälle menevän päätelmän: (Room. 7:18) "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää." Jos kerran Paavali saattaa sanoa omasta lihastaan tällaista, ei meidänkään pidä kuvitella olevamme yhtään parempia eikä pyhempiä. Asian tekee vain paljon pahemmaksi se, että emme hätäämme tunne. Se on näet osoitus siitä, että lihamme on kuin lepran turmelema. Kaikki tunto on siitä poissa, ja kuitenkin sairaus on levinnyt joka puolelle hävittäen ja syöden lihaamme. Mutta kuten sanottu, vaikka olisit jo aivan kuollutkin, usko silti Raamatun sanaa, joka sinut tuolla tavoin tuomitsee. Näin asia on: mitä heikommin tunnet syntisi ja rikkomuksesi, sitä vahvempi syy sinulla on mennä ehtoolliselle etsimään apua ja lääkitystä.
Toiseksi neuvon sinua katselemaan ympärillesi ja selvittämään, oletko vielä tässä maailmassa. Jos et itse pääse siitä perille, kysy asiaa naapureiltasi. Kun siis kerran olet maailmassa, älä kuvittele, että sinulta puuttuisi synti ja hätä. Tarkkaapa, miten käy heti kun ihmiset huomaavat sinusta, että haluat tulla hurskaaksi ja pysyä evankeliumissa. Etköhän vain saa kimppuusi vihamiehiä, jotka tuottavat sinulle tuskaa, tekevät sinulle vääryyttä ja väkivaltaa sekä antavat sinullekin aiheen tehdä syntiä ja pahaa. Jos et ole tätä itse kokenut, anna Raamatun opettaa se sinulle. Joka sivullaan se lausuu maailmasta näin loistavan todistuksen.
Kaiken tämän lisäksi vielä Perkele häärää ympärilläsi. Häntä sinä et pysty kokonaan nujertamaan, eihän itse Herra Kristuskaan voinut hänen kiusojaan välttää. Millainen Perkele sitten on? Hän on valehtelija ja murhaaja, juuri sellainen, miksi Raamattu hänet kuvaa. (Joh. 8:44) Valehtelija hän on vietelläkseen sydämesi eroon Jumalan sanasta ja sokaistakseen sinut niin, ettet tuntisi hätääsi etkä pääsisi Kristuksen luo. Murhaaja hän on, yhtään elämän hetkeä hän ei tahtosi suoda sinulle. Jos vain näkisit, miten monta miekkaa, keihästä ja nuolta sojottaa joka hetki sinua kohti, niin sinä kyllä riemastuisit jokaisesta tilaisuudesta päästä nauttimaan ehtoollista. Mutta me vain kuljemme kulkuamme huolettomina ja varomattomasti. Ei tämä muusta johdu kuin siitä, että me emme ajattele emmekä usko olevamme lihassa ja pahassa maailmassa eli Perkeleen valtakunnassa.
Tutki sen vuoksi tätä asiaa hyvin, paneudu siihen kunnolla. Sinun ei tarvitse muuta tehdä kuin mennä itseesi, katsella hiukan ympärillesi ja pitää kiinni Raamatun sanasta. Mikäli et sen jälkeenkään mitään tunne, sinulla on todella suuri tarve valittaa hätääsi niin Jumalan kuin veljesikin edessä. Suostu silloin ottamaan vastaan neuvoja ja anna toisten rukoilla puolestasi äläkä lopeta ennen kuin kivi kirpoaa sydämeltäsi. Silloin saat kyllä tuntea hätäsi todellisen laadun. Huomaat vajonneesi kaksin verroin syvemmälle kuin kaikista syntisistä kurjin. Ymmärrät, että tarvitset ehtoollista kaikkein eniten juuri niiden syntien vastustamiseksi, joita et valitettavasti pysty huomaamaan. Jumala antaa sinulle siinä armon tuntea syntisi yhä paremmin ja samalla yhä ankaramman nälän käydä ehtoollisella. Tarvitset sinä erityisesti sen vuoksi, että Perkele on kovin kiivaana kimpussasi. Hän virittelee herkeämättä ansojaan siepatakseen sinut ja tuhotakseen sielusi ja ruumiisi. Hetkeksikään et pääse häneltä rauhaan. Äkkiä hän saa sinut parkumaan, juuri kun kaikkein vähiten osaat sitä odottaa.
Kaiken edellä sanotun tulee kehottaa meidän vanhojen ja täysikasvuisten lisäksi myös nuorison, onhan heidät kasvatettava ymmärtämään kristillistä oppia. Tämä katekismus helpottaa näet suuresti nuorison perehdyttämistä kymmeneen käskyyn, uskontunnustukseen ja Isä meidän -rukoukseen. Tämän avulla he voivat omaksua ne halukkaasti ja vakavasti sekä tottua nuoruudesta asti niitä harjoittamaan. Sillä tämä on aivan varmaa: kaikki tuo häviäisi aikuisten mukana, niin ettei siitä eikä mistään muustakaan jäisi jäljelle yhtään mitään, ellei kasvatettaisi niitä ihmisiä, joiden on määrä seurata meitä ja astua jälkeemme hoitamaan virkaamme ja töitämme. Heidän on sitten puolestaan menestyksellä kasvatettava omia lapsiaan, jotta Jumalan sana ja kristikunta voisivat säilyä. Tästä syystä on jokaisen perheenisän tiedettävä, että Jumalan käsky velvoittaa hänet opettamaan lapsilleen sen, mikä heidän on määrä osata. Hän voi myös antaa heidät muiden opetettaviksi. Sillä koska heidät on kastettu ja otettu kristikunnan yhteyteen, heidät on myös päästettävä nauttimaan ehtoollisyhteydestä, jotta he voisivat palvella meitä ja olla hyödyksi. Me tarvitsemme näet heidät kaikki avuksemme, jotta voisimme uskoa, rakastaa, rukoilla ja taistella Perkelettä vastaan.