Olemme nyt käsitelleet loppuun sekä hengellisen että maallisen hallinnan, sekä Jumalan että isän esivalta-aseman ja niihin liittyvän kuuliaisuuden. Käymme nyt omasta kodistamme naapuriin oppiaksemme, miten meidän on elettävä keskenämme, kunkin omalta osaltaan lähimmäisensä kanssa. Sen vuoksi tämä käsky ei koske Jumalaa eikä esivaltaa, heiltä ei ole otettu pois valtaa tappamiseen. Jumala on nimittäin uskonut pahantekijöihin kohdistuvan rankaisuoikeutensa vanhempien asemesta esivallalle. Mooseksen kirjoista luemme, että vanhempien täytyi muinoin itse tuoda lapsensa oikeuden eteen ja tuomita heidät kuolemaan. Tämä käsky koskee sen vuoksi yksityisen ihmisen suhdetta toiseen eikä sido esivaltaa.
Tämä käsky on varsin helppotajuinen ja sitä käsitellään usein, koska joka vuosi saamme sen kuulla Matteuksen viidennen luvun evankeliumitekstistä. Kristus itse tulkitsee sitä siinä ja ilmaisee asian lyhyesti näin: tappaa ei saa käsillä, ajatuksilla, puheilla, merkeillä, eleillä eikä avustamalla tai neuvomalla. Tässä on siis kaikkia muita kielletty vihastumasta paitsi, kuten sanottu, niitä jotka toimivat Jumalan sijaisina eli vanhempina ja esivaltaa. Sillä Jumalan ja hänen valtuuksillaan toimivien asiana on vihastua, nuhdella ja rangaista niitä, jotka rikkovat tämän ja muut käskyt.
Tämän käskyn välttämättömyys taas perustuu siihen, että Jumala hyvin tietää, miten paha maailma on ja miten paljon elämään sisältyy onnettomuutta. Siksi hän on asettanut tämän ja muut käskyt hyvän ja pahan väliin. Ja kuten kaikkia käskyjä vastaan nousee monenlaisia kiusauksia, samoin myös tätä. Meidän on elettävä monien sellaisten ihmisten parissa, jotka tekevät meille pahaa ja antavat meille aiheen kantaa kaunaa heitä kohtaan. Kun naapurisi esimerkiksi huomaa, että olet saanut Jumalalta paremman kodin, enemmän omaisuutta ja onnea kuin hän, niin hän harmistuu, alkaa kadehtia sinua eikä puhu sinusta hyvää. Näin sinulle Perkeleen yllytyksestä kertyy paljon vihamiehiä, jotka eivät soisi sinulle mitään ruumiillista eikä hengellistä hyvää. Nähdessään heidänlaisiaan sydämemme raivostuu verisesti ja janoaa kostoa. Siitä alkaa sitten kirousten sinkoilu ja tappelu, mistä vihdoin seuraa surkeus ja murha. Mutta ennen kuin se tapahtuu, ehtii siihen Jumala niin kuin rakas isä, asettuu väliin haluten erottaa riitelevät toisistaan, jotta siitä ei syntyisi onnettomuutta eikä toinen vahingoittaisi toista. Näin hän siis tahtoo suojella jokaista, vapauttaa ja turvata hänet kaikkien röyhkeydeltä ja väkivallalta sekä rakentaa tämän käskyn lähimmäisen ympärysmuuriksi, linnoitukseksi ja turvapaikaksi, ettei hänelle aiheutuisi mitään mielipahaa eikä ruumiinvammaa.
Tämä käsky tähdentää siis sitä, ettei kenellekään saa tehdä mitään pahaa minkään ilkityön vuoksi, oli se sitten miten ansaittua tahansa, sillä tappamisen ollessa kiellettyä on kielletty myös kaikki tappamiseen mahdollisesti johtavat syyt. Sillä vaikka moni ei tapakaan, hän kuitenkin kiroilee ja toivottaa lähimmäisilleen sellaista mikä, jos se toteutuisi, lopettaisi lyhyeen hänen juoksunsa. Koska tällainen toiseen kohdistuva kärsimättömyys on piintynyt jokaisen luontoon ja on yleinen käytäntö, Jumala tahtoo raivata juuriaan myöten pois ne syyt, joiden vuoksi sydän katkeroituu lähimmäiseen. Jumala haluaa totuttaa meitä pitämään tätä käskyä koko ajan peilinä silmiemme edessä, ottamaan huomioon hänen tahtonsa sekä jättämään kärsimämme vääryyden hänen haltuunsa luottavaisin sydämin ja hänen nimeään avuksi huutaen. Raivotkoon toiset murhanhimoisessa vihassaan, tehkööt mitä tekevät. Ihmisen on näin opittava hillitsemään vihansa sekä pyytämään sydämeltään kärsivällisenä ja hyväntahtoisena erityisesti niitä kohtaan, jotka aiheuttavat hänessä suuttumusta, toisin sanoen vihamiehiään kohtaan.
Tehtävämme on nyt painaa mahdollisimman selvästi oppimattomien mieleen, mitä merkitsee käsky "älä tapa". Koko asian ydin on sen vuoksi ensiksi: Ketään ei saa vahingoittaa kätten teoin eikä myöskään käydä puhein yllyttämään tai neuvomaan sellaiseen. Ei saa myöskään käyttää eikä suvaita minkäänlaista menettelyä, joka loukkaa toista. Ja vihdoin, ketään kohtaan ei saa sydämessään kantaa vihaa eikä kenellekään toivottaa suuttumuksen tai kaunan vuoksi pahaa. Ei siis pidä syyllistyä kenenkään ruumiin tai sielun vahingoittamiseen. Erityisesti tämä käsky kieltää sinua vahingoittamasta sellaista, joka toivoo tai aiheuttaa sinulle pahaa. Onhan pahan tekeminen sellaiselle, joka suhtautuu sinuun hyvänsuovasti tai tekee sinulle hyvää, suorastaan perkeleellistä, ei enää inhimillistä.
Toiseksi: Tätä käskyä ei riko ainoastaan se, joka tekee pahaa, vaan myös se, joka ei tee lähimmäiselleen hyvää, ei estä eikä torju häntä kohtaavaa pahaa, ei suojele eikä pelasta häntä kärsimyksistä ja vammoista, vaikka voisi niin tehdä. Jos päästät jonkun menemään alastomana, vaikka voisit hänet vaatettaa, olet päästänyt hänet paleltumaan kuoliaaksi. Jos näet jonkun kärsivän nälkää etkä ruoki häntä, jätät hänet kuolemaan nälkään. Samoin jos huomaat, että joku on tuomittu kuolemaan tai on siihen verrattavassa ahdingossa, etkä pelasta häntä, vaikka tietäisit, millä keinoin se kävisi päinsä, olet tappanut hänet. Sinua eivät auta verukkeesi, ettet muka ole avustanut, neuvonut tai teollasi siihen osallistunut, sillä olet kieltänyt häneltä rakkautesi ja evännyt sen hyvän teon, mikä olisi pitänyt hänet hengissä.
Siksi Jumala syystä kutsuu murhaajiksi kaikkia niitä, jotka eivät olet hädässä ja hengenvaarassa lähimmäistä neuvoneet tai auttaneet. Hän antaa viimeisenä päivänä hirveän tuomion langeta heidän ylitseen, kuten Kristus itse julistaa. Hän on lausuva: "Minun oli nälkä, ettekä te antaneet minulle syödä; minun oli jano, ettekä te antaneet minulle juoda; minä olin outo, ettekä te ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ettekä te vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ettekä te käyneet minua katsomassa." Te olisitte toisin sanoen jättäneet minut ja minun omani kuolemaan nälkään, janoon ja kylmään, petojen raadeltaviksi, menehtymään vankeuteen ja tuhoutumaan hätään. Merkitseekö tämä mitään muuta kuin saada murhaajan ja verikoiran nimi? Sillä vaikka et olisikaan syyllistynyt tuohon tekemällä jotakin, olet kuitenkin antanut onnettomuuden kohdata ja tuhota hänet, mikäli asia on sinusta riippunut. Tämä on aivan sama asia kuin jos näkisin jonkun kamppailemassa hengestään purjehtiessaan syvillä vesillä tai putoamassa liekkeihin, enkä ojentaisi kättäni temmatakseni hänet turvaan ja pelastaakseni, vaikka voisinkin sen tehdä. Eikö silloin koko maailma pitäisi minua murhaajana ja roistona?
Jumala tarkoittaa siis varsinaisesti, ettemme saa sallia pahaa tapahtuvan yhdellekään ihmiselle, vaan että meidän on kaikin tavoin osoitettava hyvyyttä ja rakkautta, minkä on, sanottakoon se vielä kerran, kohdistuttava erityisesti vihollisiimme. Hyvän tekeminen ystävälle on näet pelkkä pakanallinen hyve, kuten Kristus sanoo Matteuksen viidennessä luvussa.
Meillä on siis tässä taas Jumalan sana. Hän haluaa sillä houkutella ja opettaa meitä aitoihin, jaloihin ja suuriin tekoihin, joita ovat lempeys, kärsivällisyys ja kaiken summana vihollisiimme kohdistuva rakkaus ja hyvyys. Hän tahtoo jatkuvasti muistuttaa meitä pitämään mielessämme ensimmäisen käskyn, sen, että hän on Jumalamme ja tahtoo siis auttaa, tukea ja varjella meitä. Hän tekee näin tukahduttaakseen kostonhalumme. Jos tätä oikein päähän päntättäisiin, saisimme kädet täyteen tilaisuuksia hyviin tekoihin. Tällainen saarna ei kuitenkaan olisi munkkien mieleen, sillä se haittaisi liiaksi hengellistä säätyä ja astuisi kartusiaanien 13 pyhyyden varpaille. Sitähän kutsuttaisiin hyvien tekojen kieltämiseksi ja luostareiden tyhjentämiseksi. Sillä näin tulisi tavallinen kristittynä eläminen aivan saman arvoiseksi, jopa vielä paljon arvokkaammaksikin, ja jokainen huomaisi, että nuo pitävät maailmaa pilkkanaan väärällä, ulkokultaisella pyhyydellään ja johtavat sitä harhaan. Ovathan he viskanneet tämän ja muut käskyt tuleen ja pitäneet niitä tarpeettomina, aivan kuin ne olisivat vain hyviä neuvoja eivätkä käskyjä. 17 Lisäksi he ovat häpeämättömästi kehuneet ja kuuluttaneet nimikristillisyyttään ja ulkokultaisia tekojaan kaikkein täydellisimmäksi elämäksi, voidakseen sitten viettää hyvää, makoisaa elämää ilman ristiä ja vaivaa. Hehän ovat paenneet luostareihin siksi, ettei heidän tarvitsisi kärsiä mitään kenenkään vuoksi eikä tehdä kenellekään hyvää. Mutta pidä sinä mielessäsi: tässä tarkoitetaan aitoja, pyhiä ja jumalallisia tekoja, joista Jumala enkeleineen iloitsee. Kaikki ihmispyhyys sen sijaan on löyhkäävää saastaa, eikä siksi ansaitse palkakseen muuta kuin vihan ja kadotuksen.