Ensimmäinen ja kaikkein tärkein asia on hyvin oppia ne sanat, joihin perustuu kaste ja kaikki, mitä siitä on sanottava. Ne ovat Herran Kristuksen sanat Matteuksen evankeliumin viimeisessä luvussa: (Matt. 28:19)
"Menkää kaikkeen maailmaan, opettakaa kaikkia pakanoita ja kastakaa heitä Isän ja Pyhän Hengen nimeen." Samoin myös Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa: (Mark. 16:16) "Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Sinun on ensiksikin otettava huomioon se, että näihin sanoihin sisältyy Jumalan käsky ja asetus. Siksi ei ole mitään syytä epäillä, että kaste on Jumalasta lähtöisin. Ihmiset eivät ole sitä keksineet omasta päästään. Yhtä lailla kuin voin sanoa, ettei kukaan ihminen ole omista ajatuksistaan punonut kymmentä käskyä, uskontunnusta eikä Isä meidän -rukousta, vaan että itse Jumala on ne ilmoittanut ja antanut, yhtä lailla voin kerskata kasteesta: se ei ole ihmisten keksimä vaan Jumalan itsensä asettama. Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua. Ei pidä kuvitella, että kaste olisi yhdentekevä asia, kuten on esimerkiksi uuteen, punaiseen pukuun pukeutuminen.
Sillä aivan kaikki on sen varassa, pidetäänkö kastetta voimallisena, ihanana ja tärkeänä asiana. Juuri siitä me käymme useimmat kiistamme ja taistelumme, koska maailma on nyt täynnänsä lahkolaisia, jotka huutavat, että kaste on ulkonainen asia ja ettei ulkonaisesta ole mitään hyötyä. Mutta olkoon vain ulkonainen asia, miten ulkonainen tahansa, tässä on se Jumalan sana ja käsky, joka asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen. Mitä Jumala on asettanut ja käskenyt, ei voi olla tarpeetonta, vaan sen täytyy olla äärettömän kallisarvoista, vaikka näyttäisi oljenkorttakin vähäpätöisemmältä. Jos tähän mennessä on voitu pitää isossa arvossa aneita, jotka paavi on kirjeissään ja bullissaan jakanut, tai alttareita ja kirkkoja, jotka hän on samalla tavoin vahvistanut käyttöön - kaikki tämä arvonanto on kirjeen ja sinetin tähden - niin onhan meidän pidettävä kastetta paljon suurempana ja kallisarvoisempana, koska Jumala on sen käskenyt ja se kaiken lisäksi tapahtuu hänen nimeensä. Sillä näin sanat kuuluvat: "Menkää, kastakaa", mutta älkää omaan nimeenne, vaan "Jumalan nimeen".
Sillä kun kastetaan Jumalan nimeen, kastetta eivät suorita ihmiset, vaan Jumala itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko. Jokainen voi tämän perusteella itse päätellä, että se on paljon suuriarvoisempi teko kuin yksikään niistä, joita ihmiset ja pyhimykset ovat suorittaneet. Eihän mikään teko voi olla suurempi kuin Jumalan teko. Mutta nyt onkin Perkele käynyt töihin sokaistakseen meidät valheellisella ulkonaisella pyhyydellä ja johtaakseen meidät Jumalan teoista omiin tekoihimme. Niinpä kartusiaanimunkkien lukuisat ja vaikeat suoritukset näyttävät meistä paljon kallisarvoisemmilta kuin Jumalan teot. Kaikki me pidämme arvokkaampana sitä, minkä itse teemme ja ansaitsemme. Mutta Raamattu opettaa näin: vaikka munkkien kaikki teot koottaisiin yhdeksi, kallisarvoisuutta hohtavaksi kasaksi, niiden jalous ja hyvyys ei vetäisi vertoja edes sille, että Jumala nostaa maasta oljenkorren. Miksi näin? Siksi, että hänen persoonansa on jalompi ja parempi. Tässä asiassa ei saa arvioida tekijää tekojen mukaan, vaan teot on arvioitava tekijän mukaan, josta teot saavat aateluutensa. Mutta nyt puuttuukin peliin järkikulta väitteineen: koska Jumalan teko ei kimaltele niin kuin omat tekomme, se ei ole minkään arvoinen.
Edellä sanotusta sinun on opittava käsittämään asia ja vastaamaan oikein, kun kysytään, mitä kaste on. Vastaa siis näin: Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan ja käskyyn sisältyvää ja sen pyhittämää vettä. Siksi se onkin jumalallista vettä, ei tosin sen vuoksi, että vesi sinänsä olisi muuta vettä jalompaa, vaan sen vuoksi, että vesi sinänsä olisi muuta vettä jalompaa, vaan sen vuoksi, että Jumalan sana ja käsky liittyvät siihen. Pelkkää konnankoukkuilua ja Perkeleen ilveilyä onkin nykyisten hurmahenkiemme tapa pilkata kastetta: he hylkäävät sitä koskevan Jumalan sanan ja asetuksen eivätkä pidä kastetta minään muuna kuin kaivosta nostettuna vetenä. Sitten he vielä jaarittelevat näin: "Miten kourallinen vettä muka sielua auttaisi?" Ystävä kallis, kenen sinä luulet pitävän vettä muuna kuin vetenä, jos kasteen kaksi osaa erotetaan toisistaan? Mutta miten sinä rohkenet tuolla tavoin käydä käsiksi Jumalan säädökseen ja repiä siitä irti sen parhaimman aarteen, jonka Jumala on siihen yhdistänyt ja sisällyttänyt ja jota hän ei anna siitä erottaa. Sillä veden varsinainen sisältö on Jumalan sana eli käsky ja Jumalan nimi. Tämä aarre on suurempi ja jalompi kuin taivas ja maa.
Ymmärrä siis, mikä ero tässä on. Kaste on aivan eri asia kuin muu vesi. Tämä ei johdu veden luonnollisesta olemuksesta, vaan siitä, että veteen tulee jotain jalompaa. Jumala itse luovuttaa siihen kunniansa ja panee siihen valtansa ja voimansa. Siksi se ei olekaan pelkkää luonnollista vettä, vaan jumalallista, taivaallista, pyhää ja pelastavaa vettä tai jotain vielä ylistettävämpää. Kaikki tämä johtuu sanasta, taivaallisesta ja pyhästä sanasta, jota kukaan ei pysty kyllin ylistämään. Tässä sanassa on kaikki, ja se voi kaiken, mitä Jumala on ja voi. Myös kasteen olemus eli se, että se on sakramentti, on juuri tästä peräisin. Pyhä Augustinuskin opettaa näin: Accedat verbum ad elementum et fit sacramentum, eli: "Kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti", mikä on pyhä, jumalallinen toimitus ja merkki.
Me opetamme sen vuoksi aina, ettei sakramentteja eikä mitään muitakaan Jumalan säätämiä ja asettamia ulkonaisia asioita tule arvioida niiden karkean, näkyvän hahmon perusteella, aivan kuin pähkinästä nähdään pelkkä kuori. Niitä on arvioitava sen Jumalan sanan perusteella, joka niihin sisältyy. Samalla tavallahan me puhumme myös isän ja äidin asemasta sekä maallisesta esivallasta. Jos joku haluaa arvioida heitä sen mukaan, millaisia ovat heidän nenänsä, silmänsä, ihonsa, tukkansa, lihansa ja luunsa, käy ilmi, että he ovat samannäköisiä kuin turkkilaiset ja pakanat. Joku saattaisi jopa tulla sanomaan: "Miksi minun pitäisi arvostaa tätä enemmän kuin tuota toista?" Mutta koska tämän ulkoisen lisäksi tulee käsky: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi", minä näenkin edessäni toisen miehen, jonka verhona ja pukuna on Jumalan valta ja kunnia. Tuo käsky on kuin kultaketju hänen kaulallaan tai suorastaan kruunu hänen päässään. Se osoittaa, miten ja mitä varten juuri tätä lihaa ja verta on kunnioitettava. Tällä tavoin ja vielä paljon enemmän sinun on sanan tähden kunnioitettava ja ihasteltava kastetta, sillä Jumala itse on kunnioittanut sitä sekä sanoin että teoin, vieläpä vahvistanut sen taivaallisella ihmeellä. Et kai sentään pidä leikkinä sitä, että Kristusta kastettaessa taivas avautui, Pyhä Henki laskeutui alas kaikkien nähden ja tuon hetken täytti jumalallinen kunnia ja valta. Tämän vuoksi muistutan jälleen siitä, ettei näitä kahta, sanaa ja vettä, saa missään tapauksessa erottaa ja irrottaa toisistaan. Jos näet kasteesta otetaan pois sana, se ei enää mitenkään eroa siitä vedestä, jota palvelustyttö käyttää keittiössä, ja sitä voitaisiin hyvin nimittää vaikkapa kylvyksi. Mutta jos sana on siinä mukana Jumalan säätämällä tavalla, se on sakramentti ja sen nimi on Kristuksen kaste. Tämä ensimmäinen kohta käsitteli siis pyhän sakramentin olemusta ja arvoa.
Sen jälkeen kun olemme oppineet tietämään, mitä kaste on ja millaisessa arvossa sitä on pidettävä, meidän on toiseksi opittava, miksi se on asetettu ja mikä on sen tarkoitus. Kysymys on siis kasteen hyödystä, siitä, mitä se antaa ja saa aikaan. Se on kaikkein parhaiten ymmärrettävissä niiden Kristuksen sanojen perusteella, joihin edellä on viitattu: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." Ota tämä asia sen vuoksi mahdollisimman yksinkertaisesti eli näin: Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että se pelastaa. Eihän ketään sitä varten kasteta, että hänestä tulisi ruhtinas, vaan niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi. Pelastuminen taas, kuten hyvin tiedämme, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan. Tästä huomaat jälleen, miten kallisarvoisena kastetta on pidettävä, saammehan me siinä omaksemme sanoin kuvaamattoman suuren aarteen. Samoin tämä osoittaa hyvin, ettei kaste voi olla pelkkää tavallista vettä. Pelkkä vesi ei näet voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan sana ja se, että Jumalan nimi on läsnä vedessä, kuten edellä on jo sanottu. Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. Se saa näet sanasta voiman olla "uudestisyntymisen pesu". Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää Titukselle osoitetun kirjeen kolmannessa luvussa.
Nuo viisastelevat hurmahenkemme väittävät kuitenkin, että yksin usko pelastaa, teot ja ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen. Vastaamme tähän väitteeseen näin: On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin usko - tästä kuulemme kohta lisää. Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että uskolla tulee olla jokin kohde, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä, tästähän on jo kylliksi puhuttu, vaan sen vuoksi, että vesi on yhdistynyt Jumalan sanaan ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen. Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen.
Nuo hurmahenget ovat niin päästään sekaisin, että erottavat toisistaan uskon ja sen asian, mihin usko kohdistuu ja mihin se on sidottu, vaikka tuo asia onkin ulkonainen. Pitäähän sen pakostakin olla ulkonainen, jotta se voitaisiin aistein havaita ja käsittää sekä viedä niiden välityksellä sydämeen. Onhan näet koko evankeliumikin ulkonaista, suullista saarnaa. Sanalla sanoen: kaiken sen, minkä Jumala meissä tekee ja vaikuttaa, sen hän tahtoo vaikuttaa tällaista ulkonaista järjestystä käyttäen. Uskon on siis suunnattava katseensa sinne, missä ja mihin suuntaan Jumala puhuu, jopa siihen suuntaan, minkä välityksellä hän puhuu, ja tartuttava siihen sanaan. Meillä on siis tässä sanat: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." Mitä ne sitten tarkoittaisivat, elleivät ne puhuisi juuri kasteesta, siitä vedestä, joka sisältyy Jumalan asetukseen? Siksi tästä seuraa johtopäätös: joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.
Kolmanneksi. Kun olemme vakuuttuneet kasteen suuresta hyödystä ja voimasta, voimme jatkaa eteenpäin ja katsoa, millainen ihminen ottaa vastaan kasteen hyödyn ja lahjan.
Myös tämä on lausuttu erittäin kauniisti ja selvästi äskeisissä sanoissa: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." Tämä tarkoittaa sitä, että yksin usko tekee ihmisen kelvolliseksi ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on hyötyä. Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla sanoilla, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme. Ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre. Siksi tämä yksi ainoa sana "joka uskoo" pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle kaikki mahdolliset teot, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen. Tämä asia näet on varma: mikä ei ole uskoa, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.
Mutta he sanovat varmastikin, kuten heillä on tapana: Eikö kastekin sentään ole teko, ja sinä itse väität, ettei teoista ole mihinkään, kun pitäisi pelastua? Mihin usko nyt sitten on hävinnyt? Vastaan tähän näin: On aivan varmaa, etteivät meidän omat tekomme mitenkään edistä pelastumistamme, mutta kaste ei olekaan meidän tekomme, vaan Jumalan teko. Tottahan sinun nyt sentään täytyy osata tehdä iso ero Kristuksen asettaman kasteen ja tavallisen kylvyn välillä. Tästä on jo ollut puhetta. Jumalan teot taas tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi. Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, 23 sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua. Vaikka antaisitkin kaataa vettä päällesi, ei se sitä merkitse, että olisit saanut kasteen, joka säilyy ja josta olisi sinulle jotain hyötyä. Mutta silloin kaste hyödyttää sinua, kun kasteelle käydessäsi tarkoituksenasi on noudattaa Jumalan käskyä ja asetusta ja kun se lisäksi tapahtuu Jumalan nimeen. Silloin saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu. Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava. Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, jonka Jumala ojentaa meille ja jonka me uskolla otamme vastaan. Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka sana ojentaa meille ja jonka me uskolla omistamme. Nuo hurmahenget tekevät siis meille vääryyttä, kun he huutavat meille päin naamaa, että me muka saarnaamme uskoa vastaan. Juuri uskoahan me yksinomaan vaadimme, ja lisäksi pidämme sitä aivan välttämättömänä. Ilman sitä ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.
Nämä kolme asiaa meidän on siis tiedettävä tästä sakramentista, erityisesti kuitenkin se, että se on Jumalan asetus, jota on pidettävä suuressa kunniassa. Tämä riittäisi jo sinänsä, vaikka se onkin aivan yhtä ulkonainen asia kuin esimerkiksi käsky: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi". Käsky koskee tosin pelkästään ruumiillista, lihaa ja verta olevia vanhempia, mutta se, mihin siinä on kiinnitettävä huomio, ei ole liha eikä veri, vaan Jumalan käsky. Liha ja veri sisältyvät tähän käskyyn, ja tämän käskyn tähden näitä ihmisiä kutsutaan isäksi ja äidiksi. Sama pätee tässäkin. Vaikka meillä ei mitään muuta olisi kuin sanat "menkää ja kastakaa", meidän olisi silti hyväksyttävä se Jumalan asetukseksi ja tehtävä sen mukaisesti. Mutta meillä ei ole vain Jumalan käskyä ja määräystä, vaan myös hänen lupauksensa. Siksi kaste on vielä paljon suurenmoisempi asia kuin mikään muu, mitä Jumala on käskenyt ja asettanut. Sanalla sanoen: se on täynnä lohtua ja armoa, etteivät taivas ja maa voi sitä käsittää. Tämän uskominen vaatii kuitenkin mestarin taidot, sillä vaikka aarretta ei puutu, vika on siinä, että ihmiset eivät osaa siihen tarttua eivätkä pitää siitä kiinni.
Kaste antaa sen vuoksi jokaiselle kristitylle koko elämän ajaksi riittämiin oppimista ja harjoittamista. Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa. Se antaa niin ylenpalttisen runsaasti, että heikko luonto sitä ajatellessaan alkaa väkisinkin epäillä, voiko tämä olla totta. Mietihän itse, mitä tapahtuisi, jos olisi olemassa niin taitava lääkäri, että hän pystyisi estämään ihmisiä kuolemasta, tai vaikka he kuolisivatkin, saisi heidät kuoleman jälkeen elämään ikuisesti? Hänelle sataisi maailmasta rahaa niin paksuin kinoksin, ettei rikkaiden tungokselta kukaan muu pääsisi hänen luokseen. Mutta kasteessa tuodaan ilmaiseksi jokaisen oven eteen aarre ja lääke, joka nielee kuoleman ja säilyttää elossa kaikki ihmiset. Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin: "Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän." Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumille on mahdollista. Ruumiimme ja sielumme eivät sen vuoksi voi omistaa tätä suurempaa aarretta. Sen vaikutuksesta me näet tulemme kokonaan pyhiksi ja autuaiksi. Tällaista ei muutoin ikinä voitaisi saavuttaa, ei minkäänlaisella elämänvaelluksella eikä millään teoilla.
Edellä sanottu saa riittää selitykseksi kasteen olemuksesta, hyödystä ja käytöstä, siinä on tarpeeksi tässä yhteydessä. Mutta me kohtaamme vielä yhden lapsikastetta koskevan kysymyksen: uskovatko lapsetkin, ovatko he oikein kastettuja? Tällä kysymyksellä Perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Sanomme tähän lyhyesti, että oppimattoman on syytä karistaa tämä kysymys mielestään ja jättää se oppineiden huoleksi. Mutta jos haluat siihen vastata, niin vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen. Vielä nykyisinkin tapaa monia, joiden opista ja elämästä huomaa, että heillä on Pyhä Henki. Onhan Jumala armossaan antanut meillekin lahjan selittää Raamattua ja tuntea Kristus. Tällaista ei voi tapahtua ilman Pyhää Henkeä.
Jos taas Jumala ei hyväksyisi lapsikastetta, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle Pyhää Henkeä, ei edes yhtä henkäystä siitä. Lyhyesti sanoen: enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Koska Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä, minkä huomaa selvästi muun muassa sellaisista isistä kuin pyhä Bernhard, Gerson ja Juhana Hus, 24 ja koska pyhä kristillinen kirkko säilyy tuhoutumatta maailman loppuun asti, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että lapsikaste kelpaa Jumalalle. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi. Tämä onkin oikeastaan kaikkein paras ja vahvin todiste, mikä voidaan esittää tavallisille, oppimattomille ihmisille. Sillä tätä uskonkohtaa: "Minä uskon pyhän, kristillisen kirkon, pyhien yhteyden", ei kukaan voi meiltä riistää eikä julistaa mitättömäksi.
Tähdennämme vielä sitä, että emme pane suurinta painoa kastettavan uskoon tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä ei epäusko tee kastetta vääräksi. Kaikki on näet Jumalan sanan ja käskyn varassa. Edellä sanottu vaikuttaa ehkä jossain määrin kärjistetyltä, mutta se nojaa täysin siihen, mitä olen opettanut. Kaste ei ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä. Toisin sanoen, kun veden kanssa on sana, kaste on oikea, vaikka siihen ei usko liittyisikään, sillä minun uskoni ei luo kastetta, vaan ottaa kasteen vastaan. Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, kastehan ei ole sidottu meidän uskoomme, vaan sanaan. Jos vaikka joku juutalainen tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi. Onhan siinä läsnä vesi ja Jumalan sana, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi. Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean sakramentin.
Huomaat siis, etteivät noiden lahkohenkien vastaväitteet ole minkään arvoisia. Vaikka näet lapset, kuten on väitetty, eivät uskoisikaan, mikä väite äsken osoitettiin paikkansapitämättömäksi, olisi kaste silti oikea. Kukaan ei saa kastaa heitä uudelleen. Eihän ehtoollisestakaan murene mitään pois, vaikka joku menee vastaanottamaan sen kelvottomin aikein. Missään tapauksessa ei häntä saa päästää tuon tähden heti toistamiseen ehtoolliselle, ikään kuin hän äsken väärin menetellessään ei oliskaan todella saanut sakramenttia. Sellainenhan merkitsisi pahimmanlaatuista sakramentin pilkkaamista ja häpäisemistä. Kuinka voisimme edes ajatella, että Jumalan sana ja asetus tulisivat meidän väärinkäytöstemme tähden vääriksi ja tyhjän arvoisiksi? Tämän vuoksi kehotan sinua, ellet aiemmin ole uskonut, uskomaan kuitenkin nyt ja sanomaan näin: "Kasteeni on kyllä varmasti ollut oikea, mutta ikävä kyllä en ole ottanut sitä vastaan oikealla tavalla." Onhan näet minun itsenikin ja kaikkien niiden, jotka antavat kastaa itsensä, puhuteltava Jumalaa tällä tavalla: "Tässä tulen. Minä uskon itse, ja myös toisten usko ympäröi minut. En silti voi rakentaa uskoni varaan enkä siihen, että monet rukoilevat puolestani. Vain sen varaan rakennan, että sinä olet näin sanonut ja käskenyt." Ehtoollisellekaan minä en mene omaan uskooni, vaan Kristuksen sanaan luottaen. Jätän Jumalan ratkaistavaksi, olenko vahva vai heikko, mutta sen minä tiedän, että hän on käskenyt minun mennä syömään ja juomaan ja että hän siinä lahjoittaa minulle ruumiinsa ja verensä. Tämä käsky ei valehtele eikä petä minua. Näin menettelemme myös lapsia kastaessamme. Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta emme me tähän hänen kastettaan perusta, vaan yksinomaan siihen, että Jumala on käskenyt kastaa. Miksi näin? Koska me tiedämme, ettei Jumala valehtele. Minä saatan erehtyä ja pettää, samoin saattavat lähimmäiseni ja kaikki ihmiset. Mutta Jumalan sana ei voi erehtyä. Nuo hurmahenget ovat sen vuoksi todella röyhkeitä pässinpäitä sorvatessaan seuraavan päätelmän: jos usko ei ole oikea, niin myös kasteen on pakko olla väärä. Aivan samalla tavallahan minä voisin päätellä näin: jos en usko, niin Kristus ei ole yhtään mitään, tai näin: jos en usko, niin Kristus ei ole yhtään mitään, tai näin: jos en ole kuuliainen, niin isä, äitiä ja esivalta eivät ole yhtään mitään. Onko oikein päätellä, että jos joku ei tee sitä, mitä hänen kuuluu tehdä, myös tuo asia itsessään on arvoton eikä kelpaa mihinkään? Ystävä kallis, käännä toki järkeilysi ympäri ja päättele päinvastoin näin: juuri sen tähden, että kaste on otettu väärin vastaan, se todella on täysiarvoinen, oikea kaste. Sillä jos se ei olisi itsessään oikea kaste, sitä ei myöskään voitaisi väärinkäyttää eikä sitä vastaan rikkoa. Tunnetaanhan tällainen sanonta: Abusus non tollit, sed confirmat substantiam, "väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen". Pysyyhän kultakin kultana, vaikka sitä kantaisi synnin häpäisemä katutyttö.
Olemme siis päätyneet siihen, että kaste on aina oikea ja sen olemus pysyy täysin muuttumattomana, vaikka vain yksi ihminen kastettaisiin eikä hänkään edes uskoisi oikein. Sillä Jumalan asetus ja sana eivät antaudu ihmisten paranneltaviksi eivätkä muutettaviksi. Mutta nuo hurmahenget ovat niin sokaistuneita, etteivät näe Jumalan sanaa eivätkä käskyä. Kastetta ja esivaltaa he eivätkä pidä sen isommassa arvossa kuin puron ja padan vettä tai tavallisia ihmisiä. Milloin eivät havaitse uskoa eivätkä kuuliaisuutta, nuo asiat eivät ole heidän mielestään itsessäänkään minkään arvoisia. Tähän ajatukseen on kätkeytynyt vallankumouksen Perkele, joka mielellään haluaisi riistää esivallalta kruunun ja polkea sen jalkoihinsa voidakseen sitten vääntää kieroon ja tuhota kaikki Jumalan teot ja asetukset. Meidän on sen vuoksi valvottava ja oltava varuillamme. Emme saa antaa kenenkään johtaa tai vetää meitä pois Jumalan sanasta, niin että antautuisimme pitämään kastetta pelkkänä merkkinä, joka ei vaikuta mitään. Tällaisestahan hurmahenget uneksuvat.
Meidän on lopuksi tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt siihen sakramenttiin, jossa meidät aluksi otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn. Kasteessa tehdään eli menetellään näin: meidät upotetaan veteen niin, että se peittää meidät kokonaan, ja sitten meidät nostetaan sieltä ylös.25 Nämä kaksi tilaa, veden alle uppoaminen ja sieltä ylösnouseminen, osoittavat, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä se vaikuttaa. Juuri siinä vanha ihminen surmataan ja sen jälkeen nousee ylös uusi ihminen. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. Sillä kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhaan ihmiseen, täytyy lakkaamatta perata pois, ja tilalle on saatava sitä, mikä kuuluu uuteen ihmiseen. Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa. Sen täyttävät kaikenlaiset paheet, eikä siinä ole luonnostaan mitään hyvää. Mutta kun olemme päässeet Kristuksen valtakuntaan, tuon kaiken pitää joka päivä vähentyä, niin että ajan mittaan tulemme yhä lempeämmiksi, kärsivällisimmiksi ja sovinnollisemmiksi sekä teemme ahneudesta, vihasta, kateudesta ja ylpeydestä yhä selvemmän pesäeron.
Näin kristityt käyttävät kastetta oikein, ja juuri tätä vedellä kastaminen merkitsee. Ellei näin tapahdu, vaan vanhan ihmisen ohjaukset päästetään löyhälle, niin että sen vauhti vain kiihtyy, silloin ei kaste ole käytössä, vaan ponnistellaan kastetta vastaan. Sillä ne, jotka elävät erossa Kristuksesta, eivät muuta voi kuin tulla päivä päivältä pahemmiksi. Sananlaskukin lausuu tämän totuuden: "Aina entistä pahempi, iän myötä ilkeämpi." Jos joku oli vuosi sitten ylpeä ja ahne, tänä vuonna hän on paljon ylpeämpi ja ahneempi. Näin kelvottomuus kasvaa ja edistyy ihmisessä nuoruudesta asti. Pikkulapsessa ei ole vielä mitään erityisiä paheita, mutta kun hän varttuu, hänessä ilmenee kurittomuutta ja siveettömyyttä. Kun hän tulee täysi-ikäiseksi mieheksi, esiin alkaa nousta yhä enemmän todellisia paheita. Jos siis kaste voimineen ei ole torjumassa ja tukahduttamassa vanhaa ihmistä, tämä seuraa luontoaan ja jatkaa hurjastelevaa elämää. Mutta siellä, missä ihmiset ovat tulleet kristityiksi, vanha ihminen heikkenee päivä päivältä, kunnes vihdoin häviää kokonaan. Tätä on oikea nöyrtyminen kasteeseen ja nouseminen siitä joka päivä jälleen ylös. Ulkonaista merkkiä ei siis ole asetettu vain vaikuttamaan voimakkaasti, vaan myös jotakin julistamaan. Milloin uskoa harjoitetaan niin, että se tuottaa hedelmää, kaste ei ole tyhjä vertauskuva, vaan siihen liittyy myös vaikutus. Mutta jos uskoa ei ole, se jää pelkästään hedelmättömäksi merkiksi.
Edellisestä huomaat, että kasteen vaikutus ja merkitys sisältävät myös kolmannen sakramentin, josta on käytetty nimitystä katumus, mutta joka oikeastaan ei ole muuta kuin kaste. Mitä muuta näet katumus on kuin ankaraa hyökkäämistä vanhan ihmisen kimppuun ja astumista uuteen elämään? Eläessäsi katumuksessa sinä siis harjoitat kastetta, joka ei ainoastaan julista uutta elämää, vaan myös vaikuttaa sen. Kaste aloittaa sen ja edistää sitä. Kasteessa näet annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan. Siksi kaste pysyy aina voimassa. Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, meillä on kuitenkin aina avoin tie siihen takaisin, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi. Mutta vedellä meitä ei enää tarvitse valella. Sillä vaikka joku antaisi upottaa itsensä veteen sata kertaa, kaste on silti vain yksi. Kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti. Katumus ei siis ole mitään muuta kuin paluuta takaisin kasteeseen, jotta siinä ja alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi.
Olen puhunut tästä sen vuoksi, ettei kukaan vain päätyisi siihen käsitykseen, että kaste on ollutta ja mennyttä, siitä ei muka ole meille uudelleen syntiin langettuamme enää mitään hyötyä. Tästä käsityksestä seuraa, ettei kasteessa nähdä muuta kuin ohimennyt tapahtuma. Tämä on kauan ollut käsityksemme ja olemme siihen tottuneet. Juurensa se varmasti juontaa siitä pyhän Hieronymuksen kirjoituksesta, jossa sanotaan: "Katumus on toinen lankku, jonka varassa uiden meidän on pelastauduttava rannalle, kun laiva on haaksirikkoutunut", nimittäin se laiva, johon me kristikuntaan liittyessämme astumme purjehtiaksemme sillä toiselle rannalle. 26 Tällainen käsitys on kuitenkin riistänyt kasteelta käytön, niin ettei se voi meitä auttaa. Siksi on väärin ilmaista asia tuolla tavalla: eihän laiva voi hajota, koska se on Jumalan säädös eikä meidän tekomme. Niin voi kyllä käydä, että me liukastumme ja putoamme laivasta. Mutta jos joku putoaa, varautukoon uimaan laivan luo ja tarrautumaan siihen kiinni, kunnes pääsee sinne takaisin. Siinä hän voi sitten jatkaa aiemmin aloitettua matkaa.
Nyt siis käsitämme, miten äärettömän suurenmoinen asia kaste on. Se tempaa meidät Perkeleen kidasta, omistaa meidät Jumalalle, kukistaa synnin ja ottaa sen pois. Joka päivä se sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämä elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen. Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä. Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi. Jos joku lankeaa siitä pois, hänen on palattava siihen takaisin. Kristus, armoistuin, ei järky siitä, että teemme syntiä, eikä hän estä meitä palaamasta takaisin luokseen. Samoin pysyvät myös kaikki hänen aarteensa ja lahjansa. Niin myös se syntien anteeksiantamus, jonka olemme kerran kasteessa saaneet, pysyy yhäti voimassa joka päivä koko tämän elämämme, jonka aikana vanha ihminen riippuu meissä kiinni.