4. Hyvät teot.

Toiset ovat sitä vastoin väittäneet,⁴⁴ että hyvät teot ovat tosin välttämättömiä, mutta eivät pelastumiseksi vaan muista syistä. Siksi ei kirkossa pidä sallia edellä mainittujen sanontojen eli propositioiden käyttämistä, koska ne eivät ole terveen opin ja puhetavan mukaisia ja koska paavilaiset jo kauan ovat käyttäneet niitä vastustaessaan meidän kristillistä uskonoppiamme, sitä tunnustustamme, että usko yksin vanhurskautta ja pelastaa. On varottava, ettei pelastajamme Kristuksen ansiota vähätellä ja ettei uskovilta riistetä lujaa ja varmaa pelastumisen lupausta.

Tässä kiistassa jotkut harvat ovat käyttäneet myös seuraavaa kiistanalaista puhetapaa:⁴⁵ "Hyvät teot ovat pelastumisen kannalta vahingollisia." Jotkut ovat niin ikään väittäneet, että hyvät teot eivät ole välttämättömiä vaan vapaaehtoisia; niitähän ei pakota tekemään pelko eikä lain määräämä rangaistus, vaan niiden pitää olla lähtöisin alttiista hengestä ja iloisesta sydämestä. Tätä vastaan ovat toiset väittäneet, että hyvät teot ovat välttämättömiä.

Alun perin kiista koski sanoja necessitas, 'välttämätön' ja libertas, 'vapaa'. Tarkoittaahan sana necessitas paitsi sitä ikuista, muuttumatonta järjestystä, joka velvoittaa kaikkia ihmisiä kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan, joskus myös sitä pakkoa, jolla laki ajaa ihmiset tekemään hyviä tekoja.

Myöhemmin ei kiistelty vain sanoista vaan ahdistettiin kiivaasti itse oppia ja väitettiin, ettei uudestisyntyneiden uusi kuuliaisuus mainitun jumalallisen järjestyksen mukaan ole välttämätön velvollisuus.

Selvittääksemme tämän erimielisyyden kristillisesti Jumalan sanan johdolla ja tehdäksemme siitä hänen armonsa avulla lopun me esitämme oppinamme, uskonamme ja tunnustuksenamme seuraavan.

Ensinnäkin on todettava, että seuraavista tämän opinkohdan kysymyksistä vallitsee keskuudessamme täysi yksimielisyys:
- Jumalan tahdon, järjestyksen ja käskyn mukaan uskovien on elettävä hyviä tekoja tehden.
- Oikeita hyviä tekoja eivät ole sellaiset, joita itse kukin hyvässäkin tarkoituksessa keksii tai joita tehdään ihmisten laatimien sääntöjen mukaisesti. Hyviä ovat ne teot, joita Jumala itse on sanassaan määrännyt ja käskenyt.
- Oikeita hyviä tekoja ei tehdä omin, luonnollisin voimin. Niitä syntyy vasta sitten, kun ihminen on uskossa päässyt sovintoon Jumalan kanssa ja kun Pyhä Henki on hänet uudistanut eli, Pyhän Paavalin sanoja lainataksemme, kun hänet on luotu uudestaan (Ef. 2:10) "Kristuksessa Jeesuksessa hyviä tekoja varten".

Siitäkään ei ole kiistaa, kuinka ja miksi uskovien teot kelpaavat Jumalalle ja miellyttävät häntä siitä huolimatta että ne tässä ruumiissa tehtyinä ovat epäpuhtaita ja epätäydellisiä. Ne kelpaavat Herran Kristuksen vuoksi, koska niiden tekijä on uskovana Jumalalle mieluinen. Sellaisia eivät ole ulkonaisen järjestyksen ylläpitämiseen kuuluvat teot, joita kääntymättömiltä epäuskoisiltakin vaaditaan ja joita he myös tekevät. Maailma kyllä kiittelee niitä ja Jumalakin palkitsee ne tässä elämässä nautittavilla lahjoillaan. Koska ne eivät kuitenkaan ole lähtöisin oikeasta uskosta, ne ovat Jumalan silmissä syntiä, synnin saastuttamia. Jumala pitää niitä syntinä, saastaisina, koska niiden tekijän luonto on turmeltunut eikä tekijä itse ole sovinnossa Jumalan kanssa. Eihän paha puu voi kantaa hyvää hedelmää. (Matt. 7:18) "Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä" (Room. 14:23). Ensin täytyy henkilön olla Jumalalle mieluinen - nimittäin yksin Kristuksen tähden - ennen kuin hänen tekonsa miellyttävät Jumalaa.

Usko on siis kaikkien niiden tekojen äiti ja lähde, jotka ovat todella hyviä ja Jumalalle mieluisia ja jotka Jumala palkitsee sekä tässä että myös tulevassa elämässä. (Gal. 5:22) Siksi pyhä Paavali sanoo niitä uskon ja Hengen oikeiksi (Ef. 5:9) hedelmiksi.

Luther kirjoittaa pyhän Paavalin Roomalaiskirjeen esipuheessa:⁴⁶ "Usko on Jumalan teko meissä. Se muuttaa meidät ja synnyttää uudestaan, Jumalan lapsiksi. Se surmaa vanhan Aadamin. Se tekee meistä aivan toisia ihmisiä, joilla on uusi sydän, luonne ja mieli ja aivan uudet kyvyt. Sen myötä saamme Pyhän Hengen. Usko on elävä, toimiva, aikaansaapa, väkevä - sen on pakko olla joka hetki tekemässä hyvää. Ei se kysele, pitäisikö tehdä hyviä tekoja; ennen kuin kukaan ehtii kysyä, usko on jo pannut toimeksi ja on yhä niitä tekemässä. Mutta jos joku ei sellaisia tekoja tee, hän on epäuskoinen ihminen, joka hapuillen etsiskelee uskoa ja hyviä tekoja ollenkaan tietämättä mitä ne ovat, kunhan vain puhua pulputtaa uskosta ja hyvistä teoista. Usko on elävä ja uskalias luottamus Jumalan armoon. Se on niin varma asiastaan, että se voisi tuhat kertaa kuolla sen puolesta. Sellainen luottamus ja sellainen vakaumus Jumalan armosta tekee ihmisen iloiseksi, uhmakkaaksi ja riemulliseksi Jumalan ja koko luomakunnan edessä. Uskossa oleva Pyhä Henki saa aikaan sen, että ihminen kenenkään pakottamatta riemullisen alttiisti tekee hyvää jokaiselle, palvelee kaikkia, kärsii mitä tahansa Jumalan mieliksi ja kunniaksi, kun kerran Jumala on ollut hänelle niin armollinen. Mahdotonta on siis saada tekoja pois uskosta, yhtä mahdotonta kuin erottaa tulesta sen kuumuutta ja loistetta."

Koska näistä asioista ei keskuudessamme ole erimielisyyttä, emme viivy niissä tämän pitempään, vaan rajoitumme lyhyesti ja selkeästi määrittelemään kantamme kiistanalaisiin kysymyksiin.

Ensiksi siis kysytään, ovatko hyvät teot välttämättömiä vai vapaaehtoisia. On aivan ilmeistä, että Augsburgin tunnustus ja sen Puolustus käyttävät toistuvasti tämäntapaisia sanontoja: Hyvät teot ovat välttämättömiä. On välttämätöntä tehdä hyviä tekoja. Hyvien tekojen on välttämättä seurattava uskoa ja sovitusta. Meidän tulee ja täytyy välttämättä tehdä niitä hyviä tekoja, joita Jumala on käskenyt meidän tehdä. Samoin Pyhä Raamattu itse käyttää sanoja "välttämätön", "välttämättä", "tulee" ja "täytyy" siitä, mitä olemme velvolliset Jumalan säätämyksen, käskyn ja tahdon mukaisesti tekemään: Room. 13:5 s., 9, 1 Kor. 9:9, Ap.t. 5:29, Joh. 15:12, 1 Joh. 4:11.

Syyttä siis muutamat moittivat tämäntapaisia sanontoja ja torjuvat ne, vaikka niitä käytetään niiden varsinaisessa, kristillisessä merkityksessä. Niitä on päinvastoin syytä käyttää nuhdeltaessa ja torjuttaessa epikurolaisen suruttomuuden harhaa. Moni luulee näet olevansa uskossa, vaikka onkin kuolleen uskon eli kuvitelman vallassa, parannusta ja hyviä tekoja tekemättä. Sellainen pitää mahdotonta mahdollisena, sitä nimittäin, että sydämessä asuu samalla kertaa sekä oikea usko että paha aikomus jatkaa synnin harjoittamista. Tai sitten hän luulee, että ihminen voi olla tosi uskossa, vanhurskas ja autuas ja pysyä sellaisena sekä olla samalla kertaa lahon, hedelmättömän puun kaltainen, uskosta kun ei kasva mitään hyviä hedelmiä. Ihminen voi luulla uskovansa, vaikka hän vastoin omaatuntoaan jatkaa synnin harjoittamista tai antautuu uudestaan ehdoin tahdoin sellaiseen syntiin. Kaikki tämä on kuitenkin valhetta ja petosta.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa siitä, että sanaa "välttämätön" ei käytetä ilmaisemaan pakkoa vaan Jumalan muuttumattoman tahdon säätämää järjestystä, jota me olemme velvollisia noudattamaa: necessitas ordinis mandati et voluntatis Christi ac debiti nostari, non autem necessitas coactionis. Samaa opettaa Jumalan käsky: luodun on oltava luojalleen kuuliainen. Muissa yhteyksissä "välttämättä" voi tarkoittaa sellaista, että ihminen väkisin pakotetaan toimimaan vastoin tahtoaan, niin että hänen on pakko tehdä jotakin ulkonaisesti tai näennäisesti, ilman ja vastoin omaa tahtoaan (2 Kor. 9:7, Filem. 14, 1 Piet. 5:2). Sellaista väkinäistä teeskentelyä Jumala ei halua. Uuden liiton kansan on määrä olla altis kansa (Ps. 110:3). Se uhraa alttiisti (Ps. 54:8), se ei tottele vastahakoisesti eikä pakosta (2 Kor. 9:7; Room. 6:17) vaan koko sydämestään, sillä "iloista antajaa Jumala rakastaa" (2 Kor. 9:7).

Tässä mielessä ja tarkoituksessa on aivan oikein sanoa ja opettaa, että Jumalan Pojan vapauttamien ihmisten tulee alttiisti eli vapaaehtoisesti tehdä oikeita hyviä tekoja. Näin ajatellen monet enimmäkseen ovatkin käyneet keskustelua hyvien tekojen vapaaehtoisuudesta.

Mutta tässä on jälleen kerran pantava merkille myös se ero, josta Paavali puhuu Room. 7:22s.: Olen altis ja "yhdyn sisällisen ihmisen puolesta ilolla Jumalan lakiin", mutta lihastani löydän "toisen lain", joka ei vain ole haluton ja iloton, vaan joka sotii "minun mieleni lakia vastaan." Vastahakoista, halutonta lihaa koskee Paavalin sana 1 Kor. 9:27: "Minä kuritan ruumistani ja masennan sitä" sekä Gal. 5:24 ja Room. 8:13: Ne jotka ovat Kristuksen omia, ristiinnaulitseva ja jopa kuolettavat lihaansa haluineen, himoineen ja tekoineen. Sitä vastoin on väärin ja moitittavaa, jos uskovien hyviä tekoja väitetään siinä mielessä vapaiksi, että on muka heidän vapaassa vallassaan, tekevätkö niitä vai jättävätkö tekemättä, tai jos opetetaan, että usko sekä Jumalan armo ja suosio voidaan säilyttää, vaikka toimitaan Jumalan tahtoa vastaan.

Toiseksi. Jos opetetaan, että hyvät teot ovat välttämättömiä, on samalla selitettävä, miksi, mistä syistä ne ovat välttämättömiä. Näitä syitä luetellaan Augsburgin tunnustuksessa ja Puolustuksessa.

Mutta tarkoin on varottava sijoittamasta ja sotkemasta tekoja vanhurskauttamisesta ja pelastuksesta puhuvaan opinkohtaan. Niinpä on syytä hylätä sellaiset sanonnat kuin: "Uskovien hyvät teot ovat pelastumiseen välttämättä tarpeellisia, niin että on mahdotonta pelastua ilman hyviä tekoja." Tämän kanssa ristiriidassa ovat particulae exclusivae in articulo iustificationis et salvationis, eli ne sanat, joilla pyhä Paavali tyystin sulkee meidän tekomme ja ansiomme vanhurskauttamisen ja pelastuksen opinkohdan ulkopuolelle ja julistaa kaiken tapahtuvaksi Jumalan armosta, Kristuksen ansion nojalla; siitähän olemme edellisessä opinkohdassa tehneet selkoa. Sellaiset sanonnat riistävät niin ikään murheellisilta ja ahdistetuilta ihmisiltä omantunnon lohdun, antavat aiheen epäillä evankeliumia, ovat monin tavoin vaarallisia, sekä vahvistavat pöyhkeää luottamusta omaan vanhurskauteen ja omiin tekoihin. Kaiken lisäksi paavilaisetkin hyväksyvät ne ja käyttävät niitä omaksi edukseen vastustaessaan puhdasta oppia siitä, että usko yksin pelastaa. Ne eivät siis ole terveen opin esikuvan mukaisia. Onhan kirjoitettu: "Autuus kuuluu vain sille ihmiselle, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja" (Room. 4:6). Myös Augsburgin tunnustuksen 6. uskonkohdassa sanotaan:⁴⁷ "... pelastuu ilman tekoja yksin uskosta." Myös tohtori Luther on hylännyt ja tuominnut puheena olevat väitteet monessa yhteydessä: 1. väärien profeettojen galatalaisten keskuudessa esittäminä, 2. tavan takaa paavilaisten esittäminä, 3. uudestikastajien suussa, kun he selittävät, ettei uskoa tosin saa perustaa hyvien tekojen ansiollisuuteen, mutta silti niitä tekoja on omistettava pelastumisen välttämättömänä edellytyksenä, 4. jopa joskus kannattajiensakin esittäminä, kun nämä selittivät lausumaa tähän tapaan: Vaikka vaadimmekin tekoja pelastumiseen välttämättöminä, emme silti opeta ihmisiä luottamaan tekoihin (Lutherin selitys 1. Moos 22:een).⁴⁸

Näin siis kirkoillamme on täysi syy jäädä sille kannalle, että edellä esitettyä puheentapaa ei käytetä opetuksessa, ei puolustella eikä kaunistella, vaan se torjutaan ja hylätään kirkkojemme piiristä valheellisena ja vääränä. Se on nimittäin vainon aikana - jolloin kipeimmin olisi tarvittu selvää, aitoa tunnustusta, kaikenlaisten vanhurskauttamisopin väärennösten torjumiseksi - Intermin tekstistä päässyt uudestaan käyttöön ja keskustelun alaiseksi.

Kolmanneksi. Siitäkin on keskusteltu, tarvitaanko hyviä tekoja autuuden säilyttämiseen eli ovatko ne välttämättömiä turvaamaan uskon, vanhurskauden ja pelastuksen pysymisen omanamme. Tämä kysymys onkin erittäin tärkeä, sillä "joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu" (Matt. 24:13). "Me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain säilytämme lujasti loppuun asti sen olemuksen, joka meissä nyt on alullaan" (Hepr. 3:14). On siis hyvin tarkoin selvitettävä, kuinka saamamme vanhurskaus ja autuus säilyvät omanamme niin ettemme niitä uudestaan menetä.

Ensiksi on ankarasti nuhdellen hylättävä epikurolainen harhakuvitelma. Muutamat näet kuvittelevat, että kerran saatua uskoa, vanhurskautta ja pelastusta ei voi menettää, ei edes ehdoin tahdoin pahassa aikomuksessa syntiä ja pahoja tekoja tekemällä. Vaikka kristitty julkeasti ja häpeämättä elää pahojen himojensa mukaan, vastustaa Pyhää Henkeä ja vastoin omaatuntoaan vakain tuumin antautuu synnin valtaan, hän heidän mielestään yhtä kaikki säilyttää uskon, Jumalan armon, vanhurskauden ja pelastuksen.

Tämän turmiollisen harhakuvitelman torjumiseksi on uskosta vanhurskautetuille kristityille ahkerasti ja vakavasti tähdennettävä muuttumattomasti totena pysyviä jumalallisia uhkauksia, vakavia nuhteita ja varoituksia. Nämä sanat on usein toistettava ja painettava mieleen: 1 Kor. 6:9 s.: "Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei aviorikkojat, ei ahneet jne. saa periä Jumalan valtakuntaa", vrt. Gal. 5:21. Ef. 5:5: "Ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa." Room. 8:13: "Jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman." Kol. 3:6: "Niiden tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomia."

Tältä pohjalta lähtien on kristittyjä kehotettava tekemään hyviä tekoja, mutta siten, ettei hämärretä oppia uskosta eikä vanhurskauttamisen opinkohtaa. Puolustus antaa 20. uskonkohdassa hyvän esimerkin siitä, milloin ja miten se on tehtävissä.⁴⁹ Tekstinä on 2 Piet. 1:10: "Pyrkikää tekemään kutsumisenne lujaksi." Puolustus selittää: "Pietari opettaa, mitä varten on tehtävä hyviä tekoja. Meidän on tehtävä kutsumisemme lujaksi: me emme saa langeta pois kutsumuksestamme rupeamalla uudestaan harjoittamaan syntiä. Tehkää hyvää, hän sanoo, pysyäksenne taivaallisessa kutsumuksessanne, niin että ette lankea jälleen ja menetä Henkeä ja Hengen lahjoja, jotka olette saaneet armosta, Kristuksen kautta, ette niiden seurauksena olleiden tekojen vuoksi. Ne säilytetään uskon kautta. Usko taas ei voi säilyä niissä, jotka viettävät syntistä elämää, kadottavat Pyhän Hengen ja työntävät luotaan parannuksen."

Tämä ei merkitse sitä, että uskon tehtävänä olisi yksinomaan alussa tapahtuva vanhurskauden ja pelastuksen vastaanottaminen ja että se sitten saisi seuraajikseen teot. Teot siis huolehtisivat uskon sekä jo vastaanotetun vanhurskauden ja pelastuksen säilyttämisestä. Koska lupauksen vanhurskaudesta ja autuudesta täytyy olla luja ja varma ei ainoastaan silloin kuin se otetaan vastaan, vaan myös silloin kun siitä pidetään kiinni, Paavali sanoo uskon asiaksi sekä armoon pääsemisen että armossa pysymisen ja vielä sen, että "kerskaamme tulevasta kirkkaudesta" (Room. 5:2). Samaa todistavat muut kohdat: Room. 11:20: "Epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskon kautta." Kol. 1:22 s.: "Hän on asettava teidät pyhinä ja nuhteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa." 1 Piet. 1:5, 9: "Jumalan voimasta me varjellumme pelastukseen." "Te saavutatte uskonne päämäärän, sielujen pelastuksen."

Jumalan sanan perusteella on siis ilmeistä, että usko on varsinainen ja ainoa keino ottaa vastaan vanhurskaus ja pelastus; yksin uskon avulla Jumala ne myös ominamme säilyttää. On siis täydellä syyllä hylättävä sekä Trenton kirkolliskokouksen päätökset⁵⁰ että kaikki muutkin samanlaiset mielenilmaukset, joiden mukaan me säilytämme pelastuksen hyviä tekoja tekemällä tai ainakin osaksi säilytämme ja pidämme omanamme kerran saamamme uskonvanhurskauden tai uskon itsensä.

Tosin monetkin puhtaat opettajat ovat ennen tämän kiistan alkamista käyttäneet sentapaisia sanontoja selittäessään Pyhää Raamattua, mutta heidän tarkoituksenaan ei ole ollut tukea mainittua paavilaisten harhaa. Koska sellaisista ilmaisuista sittemmin on syntynyt kiista ja sen seurauksena paljon pahennusta, on turvallisinta pitää kiinni sekä puhtaasta opista että myös "terveiden sanojen esikuvasta", kuten pyhä Paavali kehottaa. Siten saadaan turhat riitelemiset loppumaan ja kirkko varjellaan paljolta pahennukselta.

Neljänneksi. Esitämme selvän kannan väitteeseen: "Hyvät teot ovat pelastumisen kannalta vahingollisia." Jos joku sotkee hyvät teot vanhurskauttamisoppiin, luulee pelastuvansa niiden varassa tai ansaitsevansa niillä Jumalan armon ja sillä pelastuvansa, hänelle vastaa Paavali, emme me. Kolmesti Paavali sanoo Fil. 3:7:ssa, että sellaiselle ihmiselle omat teot ovat turmiollisia, eivät ainoastaan hyödyttömiä ja haitallisia. Vika ei ole hyvien tekojen sinänsä, vaan sen väärän luottamuksen, joka nojaa näihin tekoihin vastoin Jumalan nimenomaista sanaa.

Tästä ei kuitenkaan missään tapauksessa pidä päätellä, että meidän olisi simpliciter, ilman lisämääreitä, sanottava: Hyvät teot ovat uskovalle pelastumisen kannalta turmiollisia. Päinvastoin, jos hyviä tekoja tehdään propter veras causas et ad veros fines eli sen takia, että Jumala vaatii niitä uudestisyntyneiltä, ne ovat uskovissa ihmisissä näkyvä pelastuksen merkki (Fil. 1:28). Jumalahan tahtoo ja käskee nimenomaan, että uskovien on tehtävä hyviä tekoja. Pyhä Henki saa niitä uskovissa aikaan. Kristuksen tähden Jumala hyväksyy ne ja lupaa ne runsaasti palkita sekä tässä että tulevassa elämässä.

Niinpä tuollainen väite tuomitaan ja hylätään meidän kirkkojemme piirissä, koska se sellaisenaan on väärä ja pahennusta herättävä, koska se turmelee tapoja ja kunniallista elämää ja on omiaan synnyttämään ja tukemaan raakaa, surutonta epikurolaista elämäntapaa. Onhan ihmisen toki tarkoin varottava kaikkea, mikä on hänen pelastumisensa kannalta vahingollista.

Koska kristittyjä ei saa estää tekemästä hyviä tekoja vaan heitä tule ahkerasti kehottaa ja innostaa, ei edellä lainattua iskulausetta ole lupa kirkossa suvaita, käyttää eikä puolustaa.