Kirkolliset tavat, Sisällysluettelo

11. Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta

Toistaiseksi ei Augsburgin tunnustuksessa pysyvien teologien keskuudessa ole esiintynyt laajaa, julkista eikä pahennusta herättänyttä erimielisyyttä Jumalan lasten iankaikkisesta valitsemisesta. Muualla tästä opinkohdasta on kuitenkin käyty varsin kiivasta kiistaa, ja meidänkin joukossamme on nousemassa eripuraisuus. Jumaluusoppineiden kielenkäyttö on ollut horjuvaa.

Jumalan armon avulla torjuaksemme jälkipolvia uhkaavan erimielisyyden ja hajaannuksen jo etukäteen, sikäli kuin asia meistä riippuu, olemme tahtoneet myös tässä yhteydessä selvittää sanotun opinkohdan, jotta kaikki voisivat tuntea yksimielisen opetuksemme, uskomme ja tunnustuksemme tältäkin osin.

Jos tätä kohtaa opetetaan Jumalan sanan pohjalta ja sen esikuvaa noudattaen, tätä ei voi eikä saa pitää hyödyttömänä eikä tarpeettomana, saati sitten pahennusta herättävänä tai turmiollisena. Pyhät kirjoitukset eivät puhu asiasta ohimennen eikä vain yhdessä paikassa, vaan sitä käsitellään monessa paikassa ja perusteellisesti. Jumalan sanan sisältämää oppia ei saa jättää syrjään eikä torjua, vaikka jotkut käyttävätkin sitä väärin tai ymmärtävät sen väärin. Juuri väärinkäytösten ja virhetulkintojen torjumiseksi on oikea tulkinta saatava Raamatun perusteella selvitetyksi. Tämän opinkohdan pääsisältö käsittää seuraavat seikat:

Ensiksikin on tarkoin huomattava, että Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys (Vorsehung) ei ole sama asia kuin Jumalan lasten iankaikkinen valinta iankaikkiseen autuuteen. Jumalan edeltätietämys (Versehung) (praescientia vel praevisio) tarkoittaa sitä, että Jumala näkee ja tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu. Sen kohteena ovat kaikki luodut olennot, sekä hyvät että pahat. Jumala näkee ja tietää kaiken, sekä hyvän että pahan, mikä on olemassa tai tulee olemaan, kaiken mikä tapahtuu nyt ja vasta. Onhan sekä mennyt että tuleva Jumalalle avoinna ja läsnä. On kirjoitettu: "Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Ei yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta" (Matt. 10:29). "Sinun silmäsi näkivät minut idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut" Ps. 139:16. "Lähdit tai tulit, minä sen tiedän, niin kuin senkin, että sinä raivoat minua vastaan" Jes. 37:28.

Jumalan iankaikkinen valinta (praedestinatio) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Paavali sanoo siitä (Ef. 1:4 s.): Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja "määrännyt lapseuteen".

Ennaltatietämyksen piiriin kuuluu siis sekin, että Jumala ennalta tietää ja näkee myös kaiken pahan. Silti Jumala ei armossaan tahdo pahan toteutuvan; hän vain näkee ja tietää etukäteen, mitä Perkeleen ja ihmisten vääristynyt, paha tahto ottaa tehdäkseen ja panee toimeen. Tällainen Jumalan kaitselmus Vorsehung, (praescientia) pitää myös kaikenlaisen pahan tapahtuessa yllä tiettyä järjestystä, niin että pahalle, sille jota Jumala ei tahdo, pannaan raja ja määrä. Jumala ratkaisee, kuinka pitkälle paha saa mennä ja kuinka kauan se saa vaikuttaa; hän tietää myös, milloin ja kuinka hän on paneva sille esteen ja antava rangaistuksen. Kaikkea tätä Herra Jumala hallitsee niin, että sen on pakko koitua hänen jumalallisen nimensä kunniaksi ja hänen valittujensa pelastukseksi mutta jumalattomien häpeäksi.

Jumalan ennaltatietämys ei ole pahan alku eikä syy, sillä pahaa Jumala ei luo eikä vaikuta, ei auta eikä edistä. Paha on Perkeleen ja ihmisen ilkeän, vääristyneen tahdon tuotetta. Kirjoitettu on: "Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi" Hoos. 13:9; samoin: "Sinä et ole se Jumala, jolle jumalattomuus kelpaa" (Ps. 5:5).

Jumalan iankaikkinen valinta sitä vastoin ei tarkoita vain sitä, että Jumala ennalta näkee ja tietää valittujen pelastuksen, vaan valinta on pelastumisemme syy. Jumalan armollinen tahto ja suosio Kristuksessa Jeesuksessa luo ja vaikuttaa kaiken, auttaa ja edistää kaikkea, mikä kuuluu meidän pelastumiseemme. Valinta on siis autuutemme perustus, jolle helvetin portit eivät mahda mitään. On kirjoitettu: "Minun lampaitani ei kukaan ryöstä minun kädestäni." "Kaikki ne uskoivat, jotka oli säädetty iankaikkiseen elämään" (Matt. 16:18; Joh. 10:28; Ap.t. 13:48).

Tätä Jumalan valintaa ja iankaikkiseen elämään määräämistä ei siis pidä tarkastella yksinomaan Jumalan salaisen, tutkimattoman päätöksen kannalta. Siihen sisältyy ja kuuluu muutakin kuin se, että Jumala on ennalta nähnyt, kuinka monet ja ketkä ihmiset pelastuvat tai joutuvat kadotukseen. Ei pidä ajatella, että Jumala on ikään kuin pitänyt sotilaallisen katselmuksen ja määrännyt toiset kestäviksi ja pelastukseen, toiset luopioiksi ja kadotukseen.

Tuontapaisista pohdinnoista saavat monet kummallisia, vaarallisia ja turmiollisia ajatuksia, jotka aiheuttavat tai lisäävät heissä itsevarmuutta ja katumattomuutta tai myös arkamielisyyttä ja epätoivoa. Heissä herää hankalaa tuumailua: "Jumalahan on säätänyt valittunsa autuuteen, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu (Ef. 1:4). Jumalan edeltätietämys ei voi erehtyä eikä kukaan voi estää tai muuttaa Jumalan määräämien tapahtumien kulkua (Jes. 14:27; Room. 9:19). Jos minut siis on määrätty pelastumaan, en kärsi mitään vahinkoa, vaikka parannusta tekemättä jatkan kaikenlaisen häpeällisen synnin harjoittamista ja vaikken piittaa sanasta, sakramenteista, parannuksesta, uskosta, rukouksesta enkä hurskaudesta. Pakkohan minun on pelastua, sillä kaiken täytyy käydä niin kuin Jumala on edeltä nähnyt. Jos taas en kuulu valittuihin, ei siitä ole mitään hyötyä, vaikka kuinka otan vaarin sanasta, teen parannuksen ja elän uskossa. Eihän minusta ole estämään tai muuttamaan sen toteutumista, minkä Jumala on edeltä nähnyt."

Hurskaille Jumala on armossaan antanut parannuksen, uskon ja hyvän aikomuksen. Silti he joskus ajattelevat sydämessään: "Jospa sinua ei olekaan iankaikkisuudessa määrätty autuuteen? Turhaa on silloin kaikki." Tällainen ajatus voi syntyä erityisesti silloin, kun ihminen havaitsee oman heikkoutensa ja huomaa, että jotkut eivät ole kestäneet loppuun asti, vaan ovat luopuneet.

Näiden petollisten ajatusten torjumiseksi meidän on asetuttava sanan selvälle, lujalle ja pettämättömälle perustukselle. Eihän mitään Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyttä kirjoitusta ole tarkoitettu aikaansaamaan itsevarmuutta ja katumattomuutta, vaan Raamattu on annettu nuhteeksi, kuritukseksi ja ojennukseksi (2 Tim. 3:16). Ei yhtään Jumalan sanaa ole annettu ajamaan meitä epätoivoon, vaan kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen on määrä antaa toivoa (Room. 15:4). Ei siis myöskään oppia iankaikkisesta ennaltatietämisestä mitenkään voida ymmärtää eikä käyttää oikein, jos sillä tuotetaan tai tuetaan katumattomuutta tai epätoivoa. Raamattukin esittää tätä oppia ainoastaan siinä mielessä, että meitä ohjataan Jumalan sanaan (Ef. 1:11 ss.; 1 Kor. 1:26 ss.), kehotetaan parannukseen (2 Kor. 3) ja neuvotaan hurskauteen (Ef. 1; Joh. 15). Tällä opilla vahvistetaan uskoamme ja osoitetaan meille, että pelastuksemme on varma (Ef. 1; Joh. 10; 2 Tess. 2).

Oppia iankaikkisesta valinnasta, predestinaatiosta ja Jumalan lasten määräämisestä iankaikkiseen elämään on siis ajatuksissa ja puheissa käsiteltävä oikein, niin että siitä koituu hyvää hedelmää. Jos näin on, meidän on kartettava Jumalan paljaan, salaisen, kätketyn, tutkimattoman ennaltatietämisen miettimistä. Meidän on sitä vastoin tutkittava, kuinka Jumalan sana ilmoittaa meille Jumalan suunnitelman, päätöksen ja säätämyksen Kristuksessa Jeesuksessa, hänessä joka on oikea ja tosi elämän kirja. Oppia Jumalan päätöksestä, suunnitelmasta, kutsumistamme, vanhurskauttamistamme ja pelastumistamme, on nimittäin tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena. Niin myös Paavali käsittelee ja selittää tätä opinkohtaa (Room. 8:28 ss., Ef. 1:4 ss.) sekä Kristus itse vertauksessaan Matt. 22:2-14.

Jumala on päättänyt, suunnitellut ja säätänyt seuraavan: 1. Ihmissuku on todella lunastettu ja sovitettu Jumalan kanssa, kun Kristus on viattomalla kuuliaisuudellaan, kärsimyksellään ja kuolemallaan ansainnut meille Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden sekä iankaikkisen elämän.

2. Kristuksen ansio ja lahjat tuodaan, ojennetaan ja jaetaan meille hänen sanassaan ja sakramenteissaan.

3. Jumalan ja hänen Pyhä Henkensä tahtovat väkevästi vaikuttaa meissä sanan kautta, kun sitä saarnataan, kuullaan ja tutkitaan. Näin meidän sydämemme käännetään tosi parannukseen ja meitä varjellaan oikeassa uskossa.

4. Hän tahtoo vanhurskauttaa ja ottaa armoon, lapsiksi ja iankaikkisen elämän perillisiksi kaikki ne, jotka tosi parannuksen tehden ottavat oikealla uskolla Kristuksen vastaan.

5. Näin vanhurskauttamansa hän tahtoo pyhittää rakkaudessa, kuten pyhä Paavali sanoo (Ef. 1:4 s.).

6. Koska he ovat hyvin heikkoja, hän tahtoo suojella heitä Perkeleeltä, maailmalta ja lihalta. Hän johdattaa ja ohjaa heitä kulkemaan hänen teitään ja auttaa heidät pystyyn, kun he kompastuvat. Ristin ja ahdistuksen painaessa hän lohduttaa ja tukee heitä.

7. Heissä hän tahtoo vahvistaa ja enentää alkamaansa hyvää työtä. Hän varjelee heitä loppuun asti, kun he pitävät kiinni hänen sanastaan, rukoilevat ahkerasti, pysyvät hänen hyvyydessään ja tunnollisesti käyttävät saamiaan lahjoja.

8. Hän tahtoo antaa iankaikkisen elämän, autuuden ja kirkkauden niille, jotka hän on valinnut, kutsunut ja vanhurskauttanut.

Näin suunnitellessaan, päättäessään ja säätäessään Jumala ei ole ainoastaan valmistanut autuutta yleensä, vaan hän on armossaan ottanut huomioon sekä valinnut ja säätänyt autuuteen myös ne ihmiset, jopa jokaisen erikseen, joiden on määrä pelastua Kristuksen kautta. Heidät hän tahtoo äsken kuvatulla tavalla armollaan, lahjoillaan ja vaikutuksellaan saattaa pelastukseen, heitä hän tahtoo auttaa, edistää, vahvistaa ja varjella.

Raamatun mukaan tämä kaikki sisältyy oppiin siitä, että Jumala on iankaikkisuudessa valinnut ihmisiä lapsikseen ja ikuisen autuuden omistajiksi. Tätä sillä opilla on ymmärrettävä, mitään tästä ei saa milloinkaan sulkea pois eikä laiminlyödä, kun puhutaan Jumalan päätöksestä, ennaltatietämisestä, valinnasta ja autuuteen määräämisestä. Jos nyt ajatuksemme tästä opinkohdasta oikaistaan tällä tavoin Raamatun mukaisiksi, voidaan opinkohtaan Jumalan armon avulla yksinkertaisesti syventyä.

Jos oppia ennaltamääräämisestä (Versehung) autuuteen tarkemmin selvitetään ja terveellisesti käytetään, kuuluu siihen myös seuraava kysymys: Kun kerran on niin, että ainoastaan valitus pelastuvat, ne "joiden nimet on kirjoitettu elämän kirjaan", (Fil. 4:3) kuinka voi tietää, mistä ja millä perusteella voi saada selville, (Ilm. 20:15) ketkä ovat niitä valittuja, jotka voivat ja joiden on määrä saada tästä opista lohdutusta?

Tätä kysymystä meidän ei pidä pohtia oman järkemme pohjalta, ei myöskään lain tai todennäköisyyden perusteella. Emme saa liioin ottaa tutkiaksemme jumalallisen ennaltatietämyksen salaista, meiltä kätkettyä syvyyttä. Meidän tulee tarkata sitä Jumalan tahtoa, jonka hän on meille ilmoittanut. Onhan hän ilmoittanut ja "meille tehnyt tiettäväksi tahtonsa salaisuuden" ja tuonut sen Kristuksen kautta julki, kaikille saarnattavaksi, (Ef. 1:10; 2 Tim. 1:9-11).

Meille se ilmoitetaan Paavalin Room. 8:29 mainitsemalla tavalla: Ne, jotka Jumala on ennalta tuntenut, valinnut ja määrännyt, ne hän on myös kutsunut. Mutta Jumala ei kutsu välittömästi, vaan sanallaan, onhan hän käskenyt saarnata kääntymystä ja syntien anteeksiantoa. Saman osoittaa myös pyhän Paavalin sana 2 Kor. 5:20: "Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." Ne vieraat, joiden kuningas haluaa tulevan poikansa häihin, hän kutsuu lähettämiensä palvelijoiden avulla (Matt. 22:2-14). Jotkut kutsutaan ensimmäisellä, toiset toisella, kolmannella, kuudennella, yhdeksännellä tai jopa yhdennellätoista hetkellä (Matt. 20:1-16).

Jos me siis haluamme hyödyllisellä tavalla tutkistella sitä, kuinka meidät on ikuisuudessa valittu pelastukseen, meidän on kerta kaikkiaan tyrmeästi ja lujasti pidettävä kiinni siitä, että niin kuin parannuksen vaatimus, niin on myös evankeliumin lupaus universali: se koskee kaikkia ihmisiä (Luuk. 24:47). Sen tähden Kristus on käskenyt nimessään saarnata parannusta ja syntien anteeksiantoa "kaikille kansoille". Onhan Jumala "rakastanut maailmaa" ja antanut sille Poikansa (Joh. 3:16). Kristus on kantanut maailman synnin (Joh. 1:29). Hän on antanut lihansa "maailman elämäksi" (Joh. 6:51). Hänen verensä on "koko maailman syntien" sovitus, (1 Joh. 1:7; 1 Joh. 2:2). Kristus sanoo: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt. 11:28). "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi" (Room. 11:32). "Herra ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen" (2 Piet. 3:9). "Yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat" (Room. 10:12; Room. 3:22). Vanhurskaus tulee "uskon kautta Kristukseen kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, jotka uskovat Kristukseen, on iankaikkinen elämä (Joh. 6:39 s.). Niin on myös Kristus käskenyt, että tämä evankeliumin lupaus on julistettava kaikille, joille parannustakin saarnataan (Luuk. 24:47; Mark. 16:15).

Tätä sananjulistuksen välittämää Jumalan kutsua emme saa pitää tuulenpieksentänä, vaan meidän on tiedettävä, että Jumala ilmoittaa tahtonsa siten. Niissä, jotka hän sillä tavalla kutsuu, hän tahtoo vaikuttaa sanalla sen, että he valaistuvat, kääntyvät ja pelastuvat. Juuri sananjulistus, joka meitä kutsuu, on se "Hengen virka", joka antaa Hengen eli jonka välityksellä Henki annetaan (2 Kor. 3:8). Se on "Jumalan voima pelastukseksi" (Room. 1:16). Koska Pyhä Henki tahtoo voimallisesti vaikuttaa sekä antaa voimaa ja kykyä nimenomaan sanan avulla, Jumala tahtoo, että me otamme sanan vastaan, uskomme sen ja noudatamme sitä.

Valittuja kuvataan sen vuoksi näin: "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän" (Joh. 10:27 s.). Ne jotka "aivoituksen mukaan" on määrätty saamaan perintöosa, ne kuulevat evankeliumin, uskovat Kristukseen, rukoilevat ja kiittävät; heidät pyhitetään rakkaudessa (Ef. 1:11, 13, 14 s.). Heillä on toivoa ja kärsivällisyyttä, he saavat ristiä kantaessaan lohtua (Room. 8:25). Vaikka tämä kaikki ilmeneekin heissä kovin heikosti, on heillä ainakin vanhurskauden nälkää ja janoa (Matt. 5:6).

Näin Jumalan Henki todistaa valituille, että he ovat Jumalan lapsia. Kun he eivät tiedä, kuinka heidän oikein tulisi rukoilla, Henki rukoilee heidän puolestaan "sanomattomilla huokauksilla" (Room. 8:16-26).

Niin ikään Pyhä Raamattu todistaa, että Jumala, joka on meidät kutsunut, on luotettava: kun hän kerran on "aloittanut meissä hyvän työn", hän on sitä myös jatkava ja vievä sen päätökseen, mikäli emme itse käänny hänestä pois vaan vakaasti säilytämme loppuun asti sen olemuksen, joka meissä on alullaan. Tähän Jumala on luvannut armollisen apunsa (1 Kor. 1:8; Fil. 1:6 ss.; 2 Piet. 3:9; Hepr. 3:14)

Tähän Jumalan ilmoitettuun tahtoon meidän tulee keskittyä, tätä meidän on noudatettava ja ahkerasti tutkittava, koskapa Pyhä Henki antaa siihen armon, voiman ja kyvyn juuri sen sanan välityksellä, jolla hän meidät kutsuu. Jumalan salaisen ennaltanäkemisen syvyyttä meidän ei pidä tutkia. Kun joku kysyi Kristukselta: "Herra, luuletko, että pelastuvia on vain vähän?", Kristus vastasi: "Kilvoitelkaa, jotta itse pääsisitte sisään ahtaasta portista" (Luuk. 13:23 s.). Myös Luther lausuu: "Etene Roomalaiskirjeen omassa järjestyksessä. Keskity ensin Kristukseen ja hänen evankeliumiinsa, niin että tunnet oman syntisi ja hänen armonsa sekä taistelet sitten syntiä vastaan, niin kuin Paavali opettaa luvuissa 1-8. Kun kahdeksannen luvun mukaisesti joudut ristin ja kärsimyksen alaiseksi ahdistukseen, se opettaa sinut löytämään luvuista 9-11, kuinka lohdullinen ennaltatietäminen (Versehung) on --"96

"Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut." (Matt. 22:14) Tätä ei pidä käsittää niin, että Jumala sanalla kutsuessaan tarkoittaisi jotakin seuraavantapaista: "Ulkonaisesti, sanalla, tosin kutsun valtakuntaani teidät kaikki, joille annan sanani, mutta sisimmässäni en tarkoita kaikkia, vaan ainoastaan harvoja. Tahdon näet, että suurin osa niistä, jotka kutsun sanalla, jäisivät valaisematta ja kääntymättä, pysyisivät tuomittuina kadotukseen, siitä huolimatta että sanani ja kutsuni lupaakin heille aivan muuta." Hoc enim esset Deo contradictorias voluntates affingere; yllä sanottu merkitsisi, että Jumala, iankaikkinen totuus, olisi itsensä kanssa ristiriidassa. Jumala kuitenkin nuhtelee ihmisissäkin sitä pahetta, että sanotaan toista mutta sydämessä ajatellaan toista (Ps. 5:10 s.; Ps. 12:3 s.). Tuollainen opetus riistäisi kaiken varmuuden uskon välttämättömältä ja lohdulliselta perustukselta. Meidänhän on määrä yksin Jumalan sanasta, jolla hän lähestyy ja kutsuu meitä, oppia ja päätellä, mikä hänen meitä koskeva tahtonsa on ja mitä hän meille lupaa, lujalla uskolla, ilman epäilyksiä vastaan otettavaksi. Siitähän meitä joka päivä muistutetaan, ja siihen meitä kehotetaan. Juuri siitä syystä Kristus on yleisen evankeliuminjulistuksen sinetiksi liittänyt mukaan sakramentit, vahvistamaan evankeliumin lupaukset jokaiselle uskovalle erikseen.

Niinpä me Augsburgin tunnustuksen 11. uskonkohdan mukaisesti säilytämme yksityisen synninpäästön ja opetamme, että Jumala on käskenyt meidän uskoa päästösanan ja pitää varmana, että me pääsemme sovintoon Jumalan kanssa uskoessamme päästösanan yhtä todellisesti kuin jos olisimme kuulleet äänen taivaasta sen lausuvan; näinhän Puolustus97 selittää tätä uskonkohtaa. Tämän lohdutuksen me menettäisimme täysin, jos emme siitä kutsusta, joka sanan ja sakramenttien välityksellä kohtaa meidät, saisi päätellä, millainen on Jumalan meihin kohdistuva tahto.

Meiltä sortuisi myös se uskon perustus, että Pyhä Henki tahtoo olla läsnä sanassa, kun sitä saarnataan, kuunnellaan ja tutkitaan, ja että hän tahtoo sillä väkevästi vaikuttaa.

Täysin väärä on siis se yllä selostettu käsitys, jonka mukaan valittuihin kuuluisivat sellaisetkin, jotka halveksien torjuvat Jumalan sanan ja sitä pilkkaavat ja vainoavat, (Matt. 22:5 s.; Ap.t. 14:40 s., 46) jotka sanan kuullessaan paaduttavat sydämensä (Hepr. 4:2, 7), jotka vastustavat Pyhää Henkeä (Ap.t. 7:51) ja kääntymättä pysyvät synneissään (Luuk. 14:18), jotka eivät todella usko Kristukseen (Mark. 16:16), vaan harjoittavat vain ulkonaista, näennäistä hurskautta (Matt. 7:15 ja Matt. 22:12), tai jotka Kristuksesta välittämättä etsivät muita teitä vanhurskauteen ja autuuteen (Room. 9:31). Onhan Jumala päättänyt ja säätänyt, että Pyhä Henki on sanalla kutsuva, valaiseva ja käännyttävä ne, jotka on valittu; hän on myös vanhurskauttava ja pelastava kaikki ne, jotka oikealla uskolla ottavat Kristuksen vastaan. Samoin Jumala on päättänyt paaduttaa, hylätä ja tuomita kadotukseen ne, jotka sanalla kutsuttuina työntävät sanan luotaan ja pysyvästi vastustavat Pyhää Henkeä, kun hän tahtoo sanalla väkevästi vaikuttaa heissä. Tätä siis merkitsee se, että monet on kutsuttu mutta vain harvat valittu.

Vain harvat ottavat nimittäin sanan vastaan ja noudattavat sitä. Enemmistö halveksii sanaa eikä tahdo tulla häihin. (Matt. 22:5) Sanan halveksimisen syynä ei ole Jumalan ennaltamääräämys vaan ihmisen vääristynyt tahto, joka torjuu tai väärentää Pyhän Hengen työvälineen, kun Jumala sen hänelle kutsuessaan ojentaa. Sellainen ihminen vastustaa Pyhää Henkeä, sillä Henki tahtoo väkevästi vaikuttaa juuri sanalla. Tästä sanoo Kristus: "Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinut, mutta sinä et tahtonut" (Matt. 23:37).

Monet tosin ottavat sanan ilolla vastaan, mutta luopuvat sittemmin (Luuk. 8:13). Syynä ei ole se, että Jumala ei haluaisi suoda kestävyyden armolahjaa niille, joissa hän on "aloittanut hyvän työn" - tällainen ajatushan on vastoin pyhän Paavalin sanaa (Fil. 1:6). Syynä on se, että he ehdoin tahdoin luopuvat pyhästä käskystä, saavat Pyhän Hengen surulliseksi ja katkeraksi, sotkeutuvat uudelleen maailman saastaan ja kaunistavat jälleen sydämeensä majan Perkelettä varten. "Sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset." (Ef. 4:30 2 Piet. 2:10, 20; Luuk. 11:24; Hepr. 10:26).

Näin pitkälle Jumalan sana paljastaa mielle ennaltatietämyksen salaisuutta. Jos me jäämme tähän ja pidämme tästä opista kiinni, se on sangen hyödyllinen, lohdullinen ja pelastusta tuova oppi. Sehän vahvistaa väkevästi sen uskonkohdan, jonka mukaan me vanhurskaudumme ja pelastumme ilman mitään omaa työtä ja ansiota, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. (Ef. 1:4) Jo ennen kaikkia aikoja, ennen kuin meitä oli olemassa, jopa ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu, meidät on Jumalan päätöksellä armosta valittu pelastumaan Kristuksessa (Room. 9:11; 2 Tim. 1:9). Silloin emme olleet voineet tehdä mitään hyvää. Se oppi kumoaa siis mielipiteet ja harhaopit, jotka puhuvat meidän luonnollisen tahtomme kyvyistä. Onhan Jumala suunnitelmassaan ennen aikojen alkua harkinnut ja säätänyt, että hän on itse Pyhän Henkensä voimalla sanan kautta luova ja vaikuttava meissä kaiken, mikä kuuluu meidän kääntymykseemme.

Tästä opista saamme siis senkin ihanan lohdutuksen, että Jumala on pitänyt jokaisen kristityn kääntymystä, vanhurskautta ja pelastusta erittäin tärkeänä asiana ja on siitä uskollisesti huolehtinut. Onhan hän ennen maailman perustamista suunnitellut ja "oman aivoituksensa mukaan" päättänyt, kuinka tekee minut pelastuksesta osalliseksi ja varjelee sellaisena. Hän on tahtonut niin huolellisesti varmistaa pelastumiseni, koska meidän lihamme heikkous ja pahuus voisi helposti riistää pelastuksen käsistämme, Perkeleen ja maailman kavaluus ja väkivalta voisi sen meiltä ryöstää. Siksi hän on iankaikkisella, pettämättömällä ja kumoamattomalla aivoituksellaan säätänyt ja uskonut sen Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kaikkivoipiin käsiin, joista kukaan ei voi meitä temmata pois (Joh. 10:28). Myös Paavali sanoo Room. 8:28, 35: Koska meidät on Jumalan aivoituksen mukaisesti kutsuttu, "kuka voi meidät erottaa Jumalan rakkaudesta Kristuksessa?"

Myös ristin kantajille ja ahdistuksiin joutuneille tämä oppi antaa ihanaa lohtua. Jumala on ennen aikojen alkua nähnyt hyväksi ja päättänyt olla apunamme kaikessa hädässä, suoda meille kestävyyttä, antaa lohtua, herättää toivoa ja viedä ahdinkomme sellaiseen päätökseen, että se koituu meille pelastukseksi. Paavali puhuu tästä hyvin lohdullisesti Room. 8:28 ss. Oman aivoituksena mukaan Jumala on ennen aikojen alkua määrännyt, millaisen ristin ja kärsimyksen antamalla hän on tekevä itsekunkin valituistaan "Poikansa kuvan kaltaiseksi". Koska heidät on kutsuttu "hänen aivoituksensa mukaan", täytyy ristin "vaikuttaa heidän parhaakseen", millainen kunkin risti sitten onkin. Siitä Paavali tekee sen epäämättömän ja varman johtopäätöksen, ettei tuska eikä ahdistus, ei kuolema eikä elämä "voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa".

Tämä opinkohta todistaa ihanasti, että Jumalan kirkko ei ole sortuva taistelussa "helvetin portteja" vastaan. Samalla se opettaa, mikä Jumalan oikea kirkko on, jottemme lankeaisi väärän kirkon nauttiman suuren arvonannon pettäminä (Room. 9:8 ss; 30 ss.).

Vielä on tästä opinkohdasta johdettavissa voimakkaita kehotuksia ja varoituksia. Luuk. 7:30: "He halveksivat Jumalan aivoitusta heitä kohtaan." Luuk. 14:24: "Minä sanoin teille, ettei yksikään niistä miehistä ole maistava minun illallisiani." Ja vielä: "Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut." "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon." (Matt. 22:14) "Katsokaa, miten kuulette." (Luuk. 8:8, 18) Tätä opinkohtaa voidaan siis opettaa niin, että se koituu hyödyksi, lohduksi ja pelastukseksi.

On kuitenkin sangen huolellisesti pidettävä erillään se, mitä tästä asiasta on Jumalan sanassa nimenomaan ilmoitettu, sellaisesta, mitä ei ole ilmoitettu. Sillä yllä sanotun ja Kristuksessa ilmoitetun lisäksi tähän salaisuuteen kuuluu paljon sellaista, mistä Jumala on vaiennut, minkä hän on salannut ja viisaudessaan pitänyt omana tietonaan. Sitä emme saa tutkia emmekä pohdiskella; siitä meidän ei ole lupa omia ajatuksiamme seuraten tehdä päätelmiä, vaan meidän on tyydyttävä pitämään kiinni sanasta, joka on ilmoitettu. Tämä varoitus on erittäin tarpeellinen, sillä uteliaisuuttamme me aina paljon mieluummin askartelemme sen kimpussa, mikä on salassa, kuin tutkimme sitä, mitä Jumala on asiasta meille sanassaan ilmoittanut. Emmehän me pääse johdonmukaiseen käsitykseen, mutta ei meiltä ole sitä vaadittukaan.

Epäilemättä Jumala on siis jo ennen aikojen alkua tarkoin ja lopullisesti nähnyt, ketkä kutsuttavista uskovat, ketkä eivät; hän tietää sen vielä nytkin. Hän tietää myös, ketkä kääntyneistä kestävät uskossaan, ketkä paatuvat. Aivan epäilemättä Jumala tietää ja tuntee, kuinka moni kutsutuista tulee kuulumaan kumpaankin joukkoon. Mutta hän on jättänyt sen oman viisautensa salaisuudeksi; meille hän ei ole sanassaan antanut siitä mitään ilmoitusta, saati sitten käskenyt meidän sitä omin päin tutkia. Koska Jumala päinvastoin on sellaisesta tutkimisesta vakavasti varoittanut (Room. 11:33 ss.), ei meidän pidä tehdä omien ajatustemme mukaisia johtopäätöksiä eikä jäädä asiaa pohdiskelemaan, vaan meidän on pysyttävä Jumalan ilmoituksessa, sanassa, johon hän meidät ohjaa.

Totta kai Jumala tietää myös sen ajan ja hetken, jolloin itsekukin saa kutsun ja kääntyy; Jumala on sen myös määrännyt. Mutta koska sitä ei ole ilmoitettu meille, meidän on käsketty alati käyttää sanaa, mutta jättää aika ja hetki Jumalan haltuun (Ap.t. 1:7).

Me havaitsemme niin ikään, että Jumala antaa sanansa jollekin paikkakunnalle, mutta ei jollekin toiselle, hän ottaa sen pois jostakin, mutta antaa sen yhä vaikuttaa toisaalla. Joku paadutetaan, sokaistaan ja jätetään (Room. 1:28) kelvottoman mielensä valtaan; toinen sitä vastoin pannaan kääntymään, vaikka hän on yhtä syyllinen. Tämäntapaisten ongelmien pohtimiselle Paavali asettaa tarkan rajan, jota emme saa ylittää; kadotukseen joutuvissa meidän tulee nähdä Jumalan tuomion toteutuvan, (Room. 9:14 ss.; Room. 11:22 ss.). On kysymys synnin ansaituista rangaistuksista silloin, kun Jumala rankaisee jotakin maata tai kansaa sanansa halveksimisesta niin, että rangaistus kohtaa myös jälkipolvia, kuten huomaamme juutalaisten kohtalosta. Joidenkin maiden ja henkilöiden kohdalla Jumala osoittaa omilleen ankaruutensa: tuollaisen kohtalon me kaikki olisimme täysin ansainneet, koska me suhtaudumme arvottomalla tavalla Jumalan sanaan ja useinkin raskaasti murehdutamme Pyhää Henkeä. Näin meitä kehotetaan elämään Jumalan pelossa sekä tajuamaan ja ylistämään Jumalan hyvyyttä meitä kohtaan, kun hän ilman meidän ansiotamme, jopa vastoin sitä, mitä olemme ansainneet, antaa meille sanansa ja jättää sen meidän keskellemme, meidän, joita hän ei paaduta eikä hylkää.

Koska synnin turmelema luontomme on syynalainen ja ansaitsee Jumalan vihan ja kadotustuomion, ei Jumala ole velvollinen antamaan meille sanaa, Henkeä eikä armoa. Kun hän kuitenkin ne laupeutensa tähden antaa, me torjumme usein hänen lahjansa ja teemme siten itsestämme kelvottomia iankaikkiseen elämään (Ap.t. 13:46). Niinpä hän antaa vanhurskaan, hyvin ansaitun tuomionsa ilmeisellä tavalla kohdata muutamia maita, kansoja ja yksilöitä, jotta me vertaisimme itseämme tuomittuihin ja toteaisimme olevamme heidän kaltaisiaan. Sitä ahkerammin meidän on opeteltava tuntemaan ja ylistämään Jumalan täysin ansaitsematonta (Room. 9:23;Room. 11:5) armoa, joka kohdistuu "laupeuden astioihin".

Ei niille tehdä vääryyttä, joita rangaistaan; heillehän maksetaan "synnin palkka". Kun Jumala sitä vastoin antaa sanansa kerran ja jatkuvasti kuulua toisaalla ja siten valaisee ja käännyttää ihmisiä sekä varjelee heitä uskossa, hän tekee sen ihmisten ansioita kysymättä, oman armonsa ja laupeutensa ylistykseksi.

Näin syvälle tähän uskonkohtaan tunkeutuessamme me pysymme vielä oikealla tiellä. Onhan kirjoitettu, Hoos. 13:9: "Israel, omasta syystäsi sinä joudut turmioon; saamasi apu on yksinomaan minun armoani." Jos taas pyritään edemmäksi tässä tutkistelussa, näiden rajojen yli, silloin meidän on Paavalin tavoin pantava sormi suulle muistaen hänen sanansa: (Room. 9:20) "Oi ihminen, mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan?"

Suuri apostoli Paavali todistaa, että meidän on mahdotonta ja luvatonta tutkia ja selvittää tätä opinkohtaa pohjia myöten. Tuotuaan esiin runsaasti tätä opinkohtaa koskevaa Jumalan sanan ilmoitusta hän tukahduttaa ja keskeyttää keskustelun heti päästyään osoittamaan, minkä osan tätä salaisuutta Jumala on jättänyt kätketyn viisautensa asiaksi. Näin apostoli kirjoittaa: (Room. 11:33) "Oi sitä Jumalan viisauden ja tiedon rikkauden syvyyttä! Kuinka käsittämättömät ovat hänen tuomionsa ja tutkimattomat hänen tiensä! Kuka on tuntenut Herran mielen?" - nimittäin ohi ja yli sen, mitä hän on meille sanassaan ilmoittanut.

Jumalan iankaikkista valintaa on siis tarkasteltava "Kristuksessa", ei ohi Kristuksen eikä ilman Kristusta. Pyhä apostoli Paavali todistaa nimittäin, että meidät on valittu Kristuksessa, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Jumala on meitä rakastanut "siinä rakastetussa", niin kuin on kirjoitettuna, Ef. 1:4, 6. Saarnattu sana tuo taivaasta ilmoituksen tästä valinnasta, kun Isä lausuu: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; häntä kuulkaa", Luuk. 3:22. Ja Kristus sanoo: "Tulkaa minun tyköni, kaikki raskautetut, niin minä annan teille levon", Matt. 11:28. Pyhästä Hengestä Kristus sanoo: "Hän on minut kirkastava", Joh. 16:14; hän on muistuttava mieleen kaikkea, mitä Jeesus on sanonut. Näin ollen koko Pyhä Kolminaisuus, Isä Jumala, Poika ja Pyhä Henki, ohjaa kaikkia ihmisiä Kristuksen luokse; hän on se elämän kirja, josta heidän on tutkittava Isän iankaikkista valintaa. Jo iankaikkisuudessa Isä on päättänyt: kenet hän pelastaa, sen hän pelastaa Kristuksen kautta. Kristus itse sanoo: "Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani", Joh. 14:6; Joh. 1:18, ja vielä: "Minä olen ovi. Jos joku menee sisälle minun kauttani, hän pelastuu", Joh. 10:9. Tämä Kristus, "Jumalan ainokainen Poika, joka on Isän helmassa", on julistanut meille Isän tahdon ja siis myös sen, että meidät on iankaikkisuudessa valittu elämään, kun hän sanoo: "Kääntykää, ja uskokaa evankeliumi, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle", Mark. 1:15 Matt. 4:17. Näinkin hän sanoo: "Minun Isäni tahto on, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä", Joh. 6:40. Ja vielä: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut ...", Joh. 3:16.

Isä tahtoo, että kaikki ihmiset kuulevat tämän saarnan ja tulevat Kristuksen luokse. Tulijoita Kristus ei aja luotaan, sillä näin on kirjoitettu: "Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos" Joh. 6:37.

Sitä varten, että me pääsisimme Kristuksen luo, Pyhä Henki vaikuttaa sanan kuulemisen välityksellä tosi uskoa, sillä näin apostoli todistaa ja lausuu: "Usko tulee siis Jumalan sanan kuulemisesta", Room. 10:17, nimittäin kun sanaa kirkkaasti ja puhtaasti saarnataan.

Kun siis joku tahtoo tulla autuaaksi, hänen ei pidä vaivata ja piinata itseään pohtimalla, onko hänet Jumalan salaisessa suunnitelmassa valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään - ilkeä Saatana semmoisilla ajatuksilla ahdistaa ja hätyyttää hurskaita ihmisiä. Hänen on sen sijaan kuunneltava Kristusta; Kristus on elämän kirja, johon on kirjoitettu kaikkien Jumalan lasten iankaikkinen valinta iankaikkiseen elämään. Kristus todistaa (Matt. 11:28) erotuksetta kaikille ihmisille, että Jumala tahtoo kaikkien synnin kuorman painamien ja raskauttamien tulevan hänen luokseen, jotta hän antaisi heille levon ja autuuden.

Tämän opetuksen mukaan kaikkien synnin painamien on luovuttava synneistään, tehtävä parannus, uskottava Kristuksen lupaus ja kokonaan jättäydyttävä hänen varaansa. Koska me emme itsestämme, omin voimin tähän kykene, tahtoo Pyhä Henki synnyttää meissä sen parannuksen ja uskon sanalla ja sakramenteilla. Sitten meidän on anottava Jumalalta hänen armoonsa, jonka hän on meille pyhässä kasteessa luvannut, jotta voisimme viedä asian päätökseen ja pysyisimme kestävinä. Emme saa epäillä sitä, että hän on lupauksensa mukaan antava armon; näin hän on luvannut (Luuk. 11:11 ss.): "Kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat?"

Mutta Pyhä Henki, joka asuu uskoon tulleissa valituissa kuin ainakin omassa temppelissään, ei pysy heissä joutilaana, vaan taivuttaa Jumalan lapsia tottelemaan Jumalan käskyä. Siksi eivät uskovatkaan saa jäädä joutilaiksi, saati sitten vastustaa Jumalan Henkeä, vaan heidän tulee pyrkiä edistymään kaikissa kristillisissä hyveissä, joita ovat jumalisuus, vaatimattomuus, kohtuullisuus, kärsivällisyys ja veljellinen rakkaus. Näin heidän tulee pyrkiä (2 Piet. 1:10) "tekemään kutsumisensa ja valitsemisensa lujaksi"; sitä vähemmän heillä näet on aihetta epäillä kutsumistaan ja valitsemistaan, kuta enemmän he havaitsevat itsessään Hengen voimaa ja väkevyyttä. Jumalan Henki todistaa nimittäin valituille, että he "ovat Jumalan lapsia" (Room. 8:16). Mutta vaikka he joutuisivatkin niin syvään ahdistukseen, että he eivät enää tunne Jumalan Pyhän Hengen asuvan ja vaikuttavan heissä vaan joutuvan sanomaan Daavidin kanssa, (Ps. 31:23): "Minä sanoin hädässäni: minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä", heidän on yhtä kaikki tuntemuksistaan piittaamatta yhdyttävä myös siihen, mitä Daavid heti jatkossa sanoo: "Kuitenkin sinä kuulit minun rukousteni äänen, kun minä sinua huusin."

Meitä ei ole valittu iankaikkiseen elämään oman hurskautemme tai hyveellisyytemme perusteella, vaan valinta perustuu yksin Kristuksen ansioon ja hänen Isänsä armolliseen tahtoon. Isä ei voi kieltää itseänsä, koska hän on muuttumaton, niin myös hänen tahtonsa ja olemuksensa. Kun siis Jumalan lapset kompastuvat ja lankeavat tottelemattomuuteen, hän kutsuu heitä sananjulistuksen avulla uudestaan parannukseen, ja sanan kautta Pyhä Henki tahtoo vaikuttaa heissä kääntymystä. Jos he jälleen palaavat hänen luokseen vilpittömässä parannuksessa ja oikeassa uskossa, hän tahtoo yhäti osoittaa heille isällistä mieltään, siis kaikille niille, jotka kavahtavat hänen sanaansa ja sydämestään kääntyvät jälleen hänen puoleensa. On kirjoitettu, Jer. 3:1: "Jos mies lähettää pois vaimonsa ja tämä menee hänen luotansa ja joutuu toisen miehen vaimoksi, saako se mies enää tulla hänen luokseen? Eikö se maa tule saastutetuksi? Sinä olet kuitenkin harjoittanut haureutta monen ystävän kanssa, mutta tule silti takaisin minun luokseni, sanoo Herra."

Oikein ja tosi on sekin sana, ettei kukaan tule Kristuksen luo, ellei Isä häntä vedä. (Joh. 6:44) Mutta Isä ei vedä ilman välineitä, vaan hän on normaaleiksi välineiksi siihen tarkoitukseen päättänyt ottaa käyttöön sanansa ja sakramentit. Ei siis tahdo Isä eikä tahdo Poika, että ihminen jättäisi Jumalan sanan saarnan kuulematta tai halveksisi sitä ja jäisi odottamaan, että Isä vetäisi häntä puoleensa ilman sanaa ja sakramentteja. Kyllä Isä vetää Pyhän Henkensä voimalla, mutta hänen yleisen säätämyksensä mukaan se tapahtuu hänen pyhää, jumalallista sanaansa kuunneltaessa. Sana on kuin nuotta, jolla valitut kiskotaan Perkeleen kidasta. Siksi on jokaisen kurjan syntisen hakeuduttava sanan luokse, kuunneltava sitä ahkerasti ja oltava varma siitä, että Isä vetää häntä. Pyhä Henki tahtoo nimittäin olla koko voimassaan läsnä sanassa ja vaikuttaa sen kautta. Juuri siten Isä vetää.

Syynä siihen, että jotkut sanan kuulijat eivät usko vaan joutuvat sitäkin syvemmälle kadotukseen, ei ole Jumalan haluttomuus pelastaa heidät. Itse he ovat syypäitä, kun eivät ole kuunnelleet sanaa oppiakseen vaan halveksiakseen, rienatakseen ja häpäistäkseen sitä. He ovat vastustaneet Pyhää Henkeä, joka tahtoi vaikuttaa heissä sanalla. Esimerkkinä tästä ovat Jeesuksen ajan fariseukset ja heidän joukkokuntansa.

Niinpä apostoli erottaa tarkoin toisistaan Jumalan työn, jonka tuloksena on yksinomaan "astioita" jaloa käyttöä varten", ja sen mitä tekee Perkele ja ihminen itse; ei Jumalan vaan Perkeleen vaikutuksesta ihminen tekee itsestään "astian halpaa käyttöä varten". Room. 9:22 s.:n mukaan Jumala on "suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihansa astioita, jotka ovat valmiit kadotukseen, että hän saattaisi kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut pelastukseen." Apostoli sanoo selvästi, että Jumala on "suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihansa astioita", mutta hän ei sano, että Jumala olisi tehnyt niistä vihansa astioita. Jos Jumala olisi tahtonut heidän olevan vihan astioita, ei hänen olisi tarvinnut olla kärsivällinen heitä kohtaan. Siihen, että he ovat "valmiit kadotukseen", ei kuitenkaan ole syyllinen Jumala vaan Perkele ja ihmiset itse.

Kadotukseen valmistaa ihmistä yksinomaan Perkele sekä ihminen itse, synnin avulla; Jumala ei sitä ikinä tee. Eihän Jumala tahdo, että kukaan joutuu kadotukseen. Ja miten hän voisikaan tehdä ihmisestä kadotukseen valmiin? Jumala ei ole synnin eikä siis myöskään rangaistuksen - kadotuksen - syy, vaan kadotuksen ainoa syy on synti: "Synnin palkka on kuolema", (Room. 6:23). Koska Jumala ei tahdo syntiä eikä ole syntiin mieltynyt, ei hän siis myöskään tahdo syntisen kuolemaa, (Hes. 33:11), eikä halua syntisen joutuvan kadotukseen. Eihän Jumala tahdo, "että kukaan hukkuu, vaan että kaikki kääntyvät ja tekevät parannuksen", 2 Piet. 3:9. Kirjoitettu on: "Ei minulle ole mieleen kuolevan kuolema; sillä niin totta kuin minä elän, en minä tahdo syntisen kuolemaa, vaan että hän kääntyy ja elää", Hes. 18:23;Hes. 33:11. Pyhä Paavali todistaa selkein sanoin, että Jumala voi voimallaan tehdä saastaisista astioista astioita jaloa käyttöä varten, 2 Tim. 2:21: "Jos nyt joku sellaisista ihmisistä puhdistaa itsensä, hänestä tulee astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälle käyttökelpoinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis." Jos kerran jonkun on määrä puhdistautua, hänen täytyy sitä ennen olla saastainen ja siis "astia halpaa käyttöä varten", Laupeuden astioista apostoli sanoo selvästi, että Herra itse on ne "valmistanut kirkkauteen", mutta kadotettuja hän ei sano Jumalan valmistamiksi, vaan he ovat itse valmistaneet itsensä kadotuksen astioiksi.

Jumala kuitenkin myös rankaisee syntiä synnillä: kääntynyttä ihmistä hän rankaisee suruttomuudesta, katumattomuudesta ja ehdoin tahdoin tehdyistä synneistä paatumuksella ja sokeudella. On tarkoin varottava tulkitsemasta tätä tosiasiaa siten, että Jumala ei koskaan todella olisikaan tahtonut, että ne ihmiset tulevat totuuden tuntoon ja pelastuvat. Sillä Jumalan tahdoksi on ilmoitettu nämä molemmat: Ensiksi, Jumala tahtoo ottaa armoihin kaikki, jotka tekevät parannuksen ja uskovat Kristukseen. Toiseksi, Jumala tahtoo rangaista niitä, jotka ehdoin tahdoin "kääntyvät pois pyhästä käskystä ja taas kietoutuvat maailman saastaisuuksiin" (2 Piet. 2:20), kaunistavat sydämensä Saatanaa varten (Luuk. 11:25 s.), ja pilkkaavat Pyhää Henkeä (Hepr. 10:29). Kun he pysyvät tässä synnissä, hän tahtoo heidän paatuvan, sokeutuvan ja joutuvan iankaikkiseen kadotukseen.

Faraosta on kirjoitettu:"Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa (2 Moos. 9:16) voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken (Room. 9:17) maan päällä." Ei hän kuitenkaan siitä syystä joutunut turmioon, ettei Jumala olisi suonut hänelle autuutta tai että hänen hukkaan ja kadotukseen joutumisensa olisi tuottanut Jumalalle mielihyvää. Eihän Jumala tahdo "että kukaan hukkuu", (2 Piet. 3:9) ei Jumala halua "jumalattoman kuolemaa, vaan että tämä kääntyy (Hes. 33:11) ja elää". Jumala kyllä kovetti faraon sydämen: farao jatkoi aina vain synnin tekemistä; kuta enemmän häntä varoitettiin, sitä paatuneempi hänestä tuli. Se kaikki oli rangaistusta hänen aikaisemmista synneistään, siitä julmasta sorrosta, jolla hän monin eri tavoin, ihmisyyttä loukaten ja omantunnon syytökset tukahduttaen oli rääkännyt israelilaisia. Kun sitten Jumala antoi saarnata hänelle sanaansa ja julistaa tahtonsa, farao ehdoin tahdoin torjui kaikki kehotukset ja varoitukset. Silloin Jumala veti kätensä pois, faraon sydän sai kovettua ja paatua ja Jumala antoi tuomionsa julkisesti toteutua hänessä. Olihan farao aivan ilmeisesti (Matt. 5:22) ansainnut "helvetin tulen". Pyhä apostolikin käyttää faraota esimerkkinä juuri Jumalan vanhurskauden osoittamiseen, nimittäin sen vanhurskauden, jonka Jumala tuo ilmi rangaistessaan katumattomia, hänen sanansa halveksijoita. Paavali ei missään tapauksessa ole ymmärtänyt asiaa niin, että Jumala ei soisi faraon tai yleensä jonkun ihmisen pelastuvan vaan olisi tehnyt salaisen päätöksen ja säätänyt, että farao on joutuva iankaikkiseen kadotukseen, niin ettei faraolla olisi ollut mitään mahdollisuutta tulla autuaaksi.

Kun Jumalan valittujen lasten iankaikkista valintaa autuuteen opetetaan ja selitetään tähän tapaan, annetaan Jumalalle vähentämättömänä sen kunnia joka hänelle kuuluu: edellyttämättä meiltä mitään ansiota tai hyvää tekoa hän tekee meidät sulasta laupeudestaan Kristuksessa autuaiksi, oman tahtonsa "aivoituksen mukaan", kuten on kirjoitettu Ef. 1:5 s.: "Hän on määrännyt meidät omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen kautta, oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen kirkkautensa ja armonsa kiitokseksi, jonka kautta hän on meidät siinä rakkaassa otollisiksi tehnyt."

Väärä ja valheellista on siis kaikki sellainen opetus, että Jumalan valinta ei perustuisi yksin hänen laupeuteensa ja Kristuksen pyhään ansioon vain meistäkin löytyisi jokin peruste sille, että Jumala on valinnut meidät iankaikkiseen elämään.

Onhan Jumala valinnut meidät Kristuksessa ennen kuin olimme tehneet mitään hyvää, ennen kuin olimme edes syntyneet, jopa "ennen maailman perustamista". "Jotta Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden, sanottiin äidille: 'Vanhempi on palveleva nuorempaa', niinkuin kirjoitettu on: 'Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin'" (Room. 9:11 ss.; 1 Moos. 25:23; Mal. 1:2 s.).

Tämä oppi ei siis anna kenellekään aihetta sen paremmin masennukseen kuin ylimielisyyteen ja hillittömyyteenkään. Ihmisiä opetetaan tutkimaan iankaikkista valintaa Kristuksesta ja hänen pyhästä evankeliumistaan. Siinä meillä on elämän kirja; se ei sulje yhtään katuvaa syntistä ulkopuolelle, vaan houkuttelee ja kutsuu kaikkia köyhiä, taakan painamia ja murheellisia syntisiä tekemään parannuksen, tuntemaan syntinsä ja uskomaan Kristukseen. Se lupaa Pyhän Hengen puhdistamaan ja uudistamaan heitä ja antaa siis murheellisille, ahdistetuille ihmisille mahdollisimman kestävän lohdun: se ilmoittaa, että heidän pelastumisensa ei ole heidän omassa kädessään. Jos olisi, he menettäisivät autuutensa paljon helpommin kuin Aadam ja Eeva paratiisissa, jopa hetki hetkeltä, yhä uudestaan. Mutta pelastuksemme perustuu Jumalan armolliseen valintaan, jonka hän on meille ilmoittanut Kristuksessa. Ja Kristuksen kädestä meitä ei voi kukaan riistää (Joh. 10:28; 2 Tim. 2:19).

Jos siis joku esittää oppia Jumalan armollisesta valinnasta sillä tavalla, että murheelliset kristityt eivät saa siitä lohtua vaan joutuvat epätoivoon, katumattomat taas vahvistuvat suruttomuudessaan, silloin on epäämättömän varmaa ja totta, että tätä oppia ei opeteta Jumalan sanan ja tahdon mukaisesti vaan järjen mukaan ja ilkeän Perkeleen yllytyksestä.

Todistaahan apostoli Room. 15:4: "Kaikki, mikä on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo." Jos siis Raamattua käytetään heikentämään sitä lohtua ja toivoa tai jopa riistämään se meiltä, on selvää, että Raamattua ymmärretään ja tulkitaan vastoin Pyhän Hengen tahtoa ja tarkoitusta.

Me pysymme tässä yksinkertaisessa, oikeassa ja hyödyllisessä selityksessä, joka vankasti perustuu Jumalan ilmoitettuun tahtoon. Me kartamme ja pakenemme kaikkia liian pitkälle meneviä ja teräviä kysymyksiä ja väittelyitä. Me hylkäämme ja tuomitsemme kaiken, mikä sotii tätä totuudenmukaista, yksinkertaista ja hyödyllistä selvitystä vastaan.

Tähän asti in käsitelty kiistanalaisia opinkohtia, joista Augsburgin tunnustuksessa pysyvät jumaluusoppineet ovat vuosikausia väitelleet. Muutamat ovat joutuneet harhapoluille ja ankaria kontroversseja eli uskonasioita koskevia riitoja on syntynyt. Mutta tästä meidän selvityksestämme huomaavat ilman muuta kaikki, niin ystävät kuin vihamiehetkin, että me emme ole ajallisen rauhan ja ykseyden saavuttamiseksi tinkineet mitään Jumalan iankaikkisesta, muuttumattomasta totuudesta. Turha sitä olisi yrittääkään, sillä ei sellainen rauha ja ykseys kestäisi pitkään, joka saataisiin aikaan totuuden vastustamiseksi ja pimittämiseksi. Sitäkin vähemmän on meillä ollut halua kaunistella tai vaikenemalla sivuuttaa puhtaan opin väärennöksiä ja julkisia, kirottuja harhoja. Sen sijaan olemme sydämestä tunteneet halua ja rakkautta sellaiseen ykseyteen, joka varjelee Jumalan kunnian loukkaamattomana, mitään pyhän evankeliumin totuudesta tinkimättä ja vähimmällekään harhalle tilaa antamatta. Sitä ykseyttä olemme koko sydämestä ja kaikin voimin tahtoneet edistää. Näin autetaan kurjat syntiset oikeaan, tosi parannukseen, masentuneet rohkaistaan uskomaan ja uskovia lujitetaan uudessa kuuliaisuudessa. Näin tulevat syntiset vanhurskaiksi ja ikuisesti autuaiksi yksin ja ainoastaan Kristuksen ansion perusteella.


Muut joukkiot ja lahkot, Sisällysluettelo