edellinen luku, Evankeliumi Luukkaan mukaan


Jeesus ja Sakkeus

1 Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. 2 Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. 3 Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. 4 Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. 5 Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi."

6 Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. 7 Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: "Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen." 8 Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." 9 Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. 10 Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan."

Palvelijoille uskotut rahat

11 Niille, jotka olivat tätä kuulemassa, Jeesus esitti vielä vertauksen, koska hän oli jo lähellä Jerusalemia ja monet luulivat Jumalan valtakunnan ilmestyvän aivan kohta.

12 Hän sanoi:

"Ylhäinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen siellä nimityksen kuninkaaksi ja palatakseen sitten takaisin. 13 [i] Hän kutsui luokseen kymmenen palvelijaansa, antoi heille kullekin kultarahan* ja sanoi: 'Käyttäkää näitä parhaanne mukaan, kunnes minä palaan.' 14 Hänen maanmiehensä kuitenkin vihasivat häntä ja lähettivät hänen peräänsä lähetystön sanomaan: 'Me emme tahdo sitä miestä kuninkaaksemme.'

15 "Mies palasi maahansa kuninkaana. Tultuaan hän kutsutti palvelijat luokseen kuullakseen, kuinka tuottavasti kukin oli saamaansa rahaa käyttänyt. 16 Ensimmäinen tuli hänen eteensä ja sanoi: 'Herra, antamasi kultaraha on tuottanut kymmenen lisää.' 17 Kuningas sanoi hänelle: 'Mainiota! Olet hyvä palvelija. Koska aivan vähässäkin olet ollut uskollinen, saat hallintaasi kymmenen kaupunkia.' 18 Toinen tuli ja sanoi: 'Herra, antamasi kultaraha on tuottanut viisi kultarahaa.' 19 Hänelle kuningas sanoi: 'Sinut minä panen hallitsemaan viittä kaupunkia.'

20 "Mutta kun seuraava palvelija tuli, tämä sanoi: 'Herra, tässä on antamasi kultaraha. Olen säilyttänyt sitä liinaan käärittynä. 21 Minä pelkäsin sinua, koska olet armoton mies. Sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.' 22 Kuningas sanoi hänelle: 'Omien sanojesi mukaan minä sinut tuomitsen. Sinä kelvoton palvelija! Sinä siis tiesit, että minä olen armoton mies, että otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt. 23 Mikset sitten vienyt minun rahaani pankkiin, niin että olisin palattuani voinut nostaa sen korkoineen?'

24 "Kuningas sanoi vieressään seisoville miehille: 'Ottakaa häneltä raha pois ja antakaa se sille, jolla on kymmenen kultarahaa.' 25 He sanoivat: 'Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa.' 26 Mutta hän jatkoi: 'Jokaiselle, jolla on, annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. 27 Mutta nuo viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen -- tuokaa heidät tänne ja teloittakaa heidät minun edessäni.'"

Jeesuksen toiminta Jerusalemissa 19:28--21:4

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin

28 Tämän sanottuaan Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. 29 Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan 30 ja sanoi: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. 31 Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä."

32 Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. 33 Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: "Miksi te viette varsan?" 34 He vastasivat: "Herra tarvitsee sitä." 35 He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. 36 Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.

37 Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. 38 He huusivat:

-- Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!

39 Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: "Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!" 40 Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."

Jeesus itkee Jerusalemin kohtaloa

41 Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden 42 ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. 43 Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. 44 He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi."

Temppelin puhdistaminen

45 Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. 46 Hän sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan."

47 Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. 48 He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.


seuraava luku
19:7
Luuk. 15:1,2
19:8
2. Moos. 21:37; 3. Moos. 5:20-24; 4. Moos. 5:5-7; Luuk. 3:13
19:9
Luuk. 13:16; Ap. t. 3:25
19:10
Luuk. 15:4
19:11
Matt. 25:14-30, Luuk. 17:20
19:12
Matt. 25:14-30, Mark. 13:34
19:13
Matt. 25:14-30
19:14
Matt. 25:14-30
19:15
Matt. 25:14-30
19:16
Matt. 25:14-30
19:17
Matt. 25:14-30, Luuk. 16:10
19:18
Matt. 25:14-30
19:19
Matt. 25:14-30
19:20
Matt. 25:14-30
19:21
Matt. 25:14-30
19:22
Matt. 25:14-30
19:23
Matt. 25:14-30
19:24
Matt. 25:14-30
19:25
Matt. 25:14-30
19:26
Matt. 25:14-30, Matt. 13:12
19:27
Matt. 25:14-30
19:28
Luuk. 9:51
19:29
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:30
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:31
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:32
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:33
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:34
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:35
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:36
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:37
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19
19:38
Matt. 21:1-11; Mark. 11:1-11; Joh. 12:12-19, Ps. 118:26 | Luuk. 2:14
19:39
Luuk. 5:17
19:40
Hab. 2:11
19:41
Luuk. 23:28
19:42
5. Moos. 32:29
19:43
Luuk. 21:20
19:44
Jes. 13:18 | Miika 3:12; Mark. 13:2 | 1. Piet. 2:12
19:45
Matt. 21:12-17; Mark. 11:15-19; Joh. 2:13-22
19:46
Matt. 21:12-17; Mark. 11:15-19; Joh. 2:13-22, Jes. 56:7; Jer. 7:11
19:47
Matt. 21:12-17; Mark. 11:15-19; Joh. 2:13-22, Luuk. 21:37,38, 22:53, 24:53; Ap. t. 2:46, 5:42
19:48
Matt. 21:12-17; Mark. 11:15-19; Joh. 2:13-22

19:13
Kyseinen raha, mina, oli arvoltaan 100 denaaria.