edellinen luku, Ensimmäinen Pietarin kirje


Kärsimys ja synnistä luopuminen

1 -- 2 Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten. Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on luopunut synnistä. 3 Aivan riittämiin te menneenä aikana elitte niin kuin pakanat tahtovat, ryvitte irstaudessa ja himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä ja juomingeissa ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin. 4 Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan samaan riettauden virtaan, ja syytävät herjauksiaan. 5 Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet. 6 Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset.

Jumalan lahjojen haltijat

7 Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. 8 Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä "rakkaus peittää paljotkin synnit". 9 Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne. 10 Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. 11 Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Iloitkaa kärsimyksistä

12 Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. 13 Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 14 Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki. 15 Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana. 16 Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa.

17 On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?

18 -- Jos hurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen!

19 Sen tähden ne, jotka joutuvat kärsimään, jos niin on Jumalan tahto, antakoot elämänsä uskollisen Luojan haltuun ja tehkööt edelleen sitä, mikä on hyvää.


seuraava luku
4:1
Room. 12:2+ | Room. 6:7,11; Hepr. 12:1
4:2
Room. 12:2+ | Room. 6:7,11; Hepr. 12:1
4:3
Room. 13:12,13; Ef. 4:20-24
4:5
Ap. t. 10:42; 2. Tim. 4:1
4:6
1. Piet. 3:19
4:7
Room. 13:12; Fil. 4:5
4:8
Sananl. 10:12; 1. Kor. 13:7; Jaak. 5:20
4:9
Room. 12:13; Hepr. 13:2
4:10
Matt. 25:14,15
4:11
Room. 12:6-8; 1. Kor. 10:31
4:12
1. Piet. 1:6,7
4:13
Room. 8:17; Fil. 3:10; Kol. 1:24
4:14
Matt. 5:11, 10:22
4:15
Ap. t. 5:41; Fil. 1:29
4:16
Ap. t. 5:41; Fil. 1:29
4:17
Jes. 10:12; Jer. 25:29; Hes. 9:6
4:18
Sananl. 11:31; Luuk. 23:31
4:19
Luuk. 23:46; Ap. t. 7:59