edellinen luku, Kirje efesolaisille


1 Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. 2 Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle. 3 Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. 4 Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos. 5 Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija.

Eläkää valon lapsina!

6 Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. 7 Älkää siis olko sellaisten kanssa missään tekemisissä. 8 Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! 9 Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. 10 Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. 11 Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. 12 Mitä sellaiset ihmiset salassa tekevät, on häpeällistä sanoakin, 13 mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. 14 Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin:

-- Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva!

15 Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. 16 Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. 17 Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. 18 Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. 19 Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle 20 ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Vaimot ja aviomiehet

21 Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. 22 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, 23 sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. 24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.

25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta 26 pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla 27 voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. 28 Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 29 Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, 30 omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. 31 "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." 32 Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 33 Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.


seuraava luku
5:1
Matt. 5:48; 1. Piet. 1:15
5:2
Gal. 2:20; 1. Tess. 4:9; Hepr. 8:3; 1. Joh. 3:16
5:3
1. Kor. 6:15; Gal. 5:19
5:4
Ef. 4:29
5:5
1. Kor. 6:9,10; Kol. 3:5,6
5:6
Room. 1:18; Kol. 3:6
5:8
Luuk. 16:8; Joh. 12:36; 1. Tess. 5:5
5:9
Gal. 5:22
5:10
Room. 12:2
5:11
Matt. 18:15; Room. 13:12; 2. Kor. 6:14
5:13
Joh. 3:20,21
5:14
Room. 13:11; Kol. 3:1
5:15
Sananl. 14:8; Room. 16:19; Kol. 4:5
5:18
Sananl. 20:1; Jes. 5:11,12
5:19
Kol. 3:16,17, Ap. t. 16:25; 1. Kor. 14:26
5:20
Kol. 3:16,17, 1. Tess. 5:18; Hepr. 13:15
5:21
1. Piet. 5:5
5:22
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7, 1. Kor. 14:34
5:23
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7, 1. Kor. 11:3 | Ef. 1:22, 4:15; Kol. 1:18
5:24
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7
5:25
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7, Kol. 3:19 | Gal. 1:4
5:26
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7, Joh. 3:5; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21
5:27
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7, 2. Kor. 11:2; Kol. 1:28
5:28
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7
5:29
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7
5:30
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7
5:31
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7, 1. Moos. 2:24
5:32
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7, Ilm. 19:7
5:33
Kol. 3:18-4:1; 1. Piet. 2:13-3:7