edellinen luku, Toinen kirje Timoteukselle


Taistelua ja kärsimystä evankeliumin vuoksi

1 Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua, poikani! 2 Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita. 3 Kärsi sinäkin vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen kelpo sotilas. 4 Ei kukaan sotilaana palveleva sekaannu jokapäiväisen elämän toimiin, jos haluaa, että päällikkö on häneen tyytyväinen. 5 Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti. 6 Maamiehen, joka raskaan työn tekee, tulee ensimmäisenä saada osansa sadosta. 7 Mieti sanojani! Herra kyllä antaa sinulle ymmärrystä kaikkeen.

8 Muista, että Jeesus Kristus, Daavidin jälkeläinen, on herätetty kuolleista, niin kuin minä julistan. 9 Hänen vuokseen minä kärsin, olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen. Mutta Jumalan sana ei ole kahleissa. 10 Siksi kestän mitä tahansa Jumalan valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, jonka Kristus Jeesus on hankkinut, ja sen mukana ikuisen kirkkauden. 11 Tämä sana on varma:

-- Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen
kanssaan myös elää.
12 Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen
kanssaan.
Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät.
13 Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.

Totuuden sanan opettaja

14 Muistuta tästä kaikkia ja varoita heitä vakavasti Jumalan nimessä, etteivät he riitelisi. Sellaisesta ei ole mitään hyötyä, vaan se koituu kuulijoiden turmioksi. 15 Pyri kaikin voimin osoittautumaan Jumalan silmissä luotettavaksi työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka opettaa totuuden sanaa oikein. 16 Vältä epäpyhiä ja tyhjänpäiväisiä puheita, sillä niiden puhujat menevät jumalattomuudessa yhä pitemmälle 17 ja heidän oppinsa leviää kuin syöpä. Heitä ovat Hymenaios ja Filetos, 18 jotka ovat eksyneet pois totuudesta ja väittävät, että ylösnousemus on jo tapahtunut. Näin he saattavat joidenkin uskon luhistumaan. 19 Mutta Jumalan laskema perustus pysyy lujana, ja siinä on merkkinä nämä sanat: "Herra tuntee omansa" ja "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka lausuu Herran nimen".

20 Suuressa taloudessa ei ole vain kultaisia ja hopeisia astioita, vaan myös puusta ja savesta tehtyjä. Toiset on tarkoitettu arvokkaaseen, toiset arkiseen käyttöön. 21 Siitä, joka puhdistaa itsensä kaikesta tuollaisesta, tulee arvokkaaseen käyttöön sopiva astia, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen ja kaikkiin hyviin tarkoituksiin käyttökelpoinen.

22 Karta nuoruuden kiihkoa ja pyri tasapuolisuuteen, uskoon, rakkauteen ja rauhaan niiden kanssa, jotka vilpittömin sydämin pyytävät avukseen Herraa. 23 Pysy erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä; sinähän tiedät, että niistä syntyy riitoja. 24 Herran palvelija ei saa riidellä, vaan hänen on oltava ystävällinen kaikille, taitava opettamaan ja kärsivällinen, 25 niin että hän lempeästi ojentaa vastustelevia. Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden 26 ja selviävät Paholaisen ansasta, johon tämä on heidät vanginnut pakottaakseen heidät tahtoonsa.


seuraava luku
2:1
Ef. 6:10
2:2
Tit. 1:5
2:3
2. Tim. 1:8, 4:5
2:5
1. Kor. 9:25
2:6
1. Kor. 9:7
2:8
Room. 1:3; 1. Kor. 15:4
2:9
Fil. 1:12
2:10
Kol. 1:24
2:11
Room. 6:8; 2. Kor. 4:10; Fil. 3:10,11
2:12
Matt. 19:28 | Matt. 10:33
2:13
4 Moos. 23:19; 1. Sam. 15:29
2:14
1. Tim. 6:4; Tit. 3:9
2:15
1. Tim. 4:6,7; Tit. 2:7,8
2:16
1. Tim. 1:4
2:18
1. Kor. 15:12
2:19
Jes. 28:16,17; Joh. 10:14
2:20
Room. 9:21
2:21
2. Tim. 3:17
2:22
1. Tim. 6:11; Hepr. 12:14
2:23
2. Tim. 2:16
2:24
Tit. 1:8
2:25
Gal. 6:1; 2. Tim. 4:2