  Scientific publications
  Master's thesis

  Evolution
  Metsola
  Pseudoart

Joulun historia

	Kaikki Suomalaiset tunnistavat joulun ensisijaisesti perhejuhlana, mutta varsin suuri osa yhä pitää sitä kristillisenä juhlapäivänä. Tämä kristillinen merkitys on kuitenkin suhteellisen nuori ja keinotekoinen, ja kristilliset yhteisöt ovatkin yksi toisensa jälkeen lakanneet juhlimasta sitä, koska se ei periaatteessa ole heidän uskontonsa sallima.
Zagmuk	Muinaiset Mesopotamialaiset uskoivat jumalansa Mardukin luoneen maailman ja ihmisen muodottomasta tyhjyydestä. Tämän tehdäkseen hänen täytyi taistella kaaoksen hirviöitä vastaan (mm. kuvan lohikäärme), jotta järjestys voittaisi. Mutta järjestyksestä tuli vaikea, sillä se väheni aina sadonkorjuun jälkeen vuoden loppua kohden. Sitten Mardukin täytyi taas taistella kaaoksen hirviöitä vastaan, jotta luonnon kuolemasta ei tulisi lopullinen. Täten taistelemalla vuosi toisensa jälkeen, joka kerta lähes häviten, hän aina uudisti maailman kukoistukseen. Jokaisen ihmisen velvollisuutena oli auttaa tässä kykyjensä mukaan ja hän teki sen panostamalla jumalansa palvontaan Uuden Vuoden juhlassa. Uutena Vuotena ihmisen piti saada aikaiseksi kaksi asiaa: Puhdistaa itsensä menneen vuoden pahoista teoistaan Uudistaa voima, jonka mennyt vuosi oli häneltä vienyt Itsensä puhdistaminen pahoista teoista ei kuitenkaan ollut helppoa, vaan ihmisen piti löytää "korvike" itselleen, joka ottaisi vastuun kaikista hänen teoistaan. Tämä ongelma ratkaisiin "syntipukin" käyttämisellä. Kuninkaan, ja siis koko maan, synneistä vastasi tietysti kuninkaan syntipukki. Varsinainen kuningas luopui tuolloin kuninkuudestaan ja luovutti sen syntipukille. Päivän verran hän sai nauttia kaikista virkansa oikeuksista ja nautinnoista. Lopuksi tämä syntipukki sitten tapettiin, jotta hän voisi kuninkaana seurata Mardukia Manalaan taistellakseen hänen rinnallaan. Vanha kuningas vannoi jumalansa kuvan edessä ettei ollut tehnyt mitään jumalaansa vastaan ja lopulta sai takaisin kuninkuutensa pappien pyhityksellä. ^[Snodgrass]. Tätä kutsuttiin Zagmuk-juhlaksi. Persialaiset ja Babylonialaiset juhlivat vastaavaa Sacaea-juhlaa. ^[Snodgrass]. Se vastaa ajallisesti meidän nykyistä Jouluamme, joka sijoittuu talvipäivänseisauksen kohdalle, mutta ajatuksellisesti ehkä kuitenkin enemmän Kekriämme (1. Marraskuuta).
Saturnalia	Sacaean juhlinta siirtyi myöhemmin Kreikkaan, jossa sitä juhlittiin vanhan ylijumala Kronoksen, Isä Ajan, kunniaksi. Kronoksen syrjäytti myöhemmin hänen oma lapsensa Zeus. Roomalaiset omaksuivat tämän mallin, samaistaen Kronoksen vanhaksi maanviljelyksen jumalakseen Saturnukseksi (lat. satus, siemennys, kuvassa planeetta Saturnus) ja Zeuksen pääjumala Jupiteriksi. Sacaeta vastasi nyt Saturnalia. Saturnuksen vaimo oli Ops, sadonkorjuun jumalatar, ja hänen tunnetuimmat lapsensa Jupiter, Ceres ja Juno. Hän loi legendaarisen Kultaisen Ajan, jonka muistoksi "myöhemmin" vietettiin Saturnalia-juhlaa joulukuun 17. päivänä. Saturnalia oli vuoden suurimpia tapahtumia. Se oli alunperin vain yhden päivän mittainen, mutta myöhemmin pidennettiin kolmen, viiden, ja lopulta seitsemän päivän mittaiseksi. Tämän juhlan ajaksi kaikki kaupankäynti ja käytännössä kaikki muukin työnteko keskeytettiin ja orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia herrojensa kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puilla. Sytytettiin kynttilöitä ja lamppuja, sillä pimeyden henget pelkäsivät valoa. Kokkoja sytytettiin korkeille paikoille vahvistamaan Aurinkoa. Meidän nykypäiväin "jouluhenkemme" on lähtöisin juuri näiltä ajoilta. Aluksi suoritettiin muodollinen uhri Saturnuksen temppelissä, mutta päinvastoin kuin normaaleissa Roomalaisissa riiteissä Kreikkalaiseen tyyliin paljain päin. Seuraavaksi oli vuorossa suuri juhlapäivällinen, johon pukeuduttiin kevyesti, käyttäen päähineenä pehmeää myssyä (pilei). Aterian päätteeksi kaikki huusivat "Hoo Saturnalia!" Taloudesta saatettiin valita Saturnalicius Princeps, Saturnalian Herra, jolle annettiin oikeus käskeä muita. Moraalisiin rajoituksiin suhtauduttiin avomielisemmin ja ihmiset vaihtoivat lahjoja keskenään, erityisesti viimeisenä päivänä. Tyypillisiä lahjoja olivat sigillariat, pienet savinuket, lapsille ja cerei, kynttilät, aikuisille. ^[Mythica] ^[Bruma] ^{[Snodgrass-3]}. Juhlastaan huolimatta Saturnuksesta itsestään ei tullut kovinkaan suosittua Roomassa.
Kalendit	Kuukauden ensimmäisiä päiviä kutsuttiin kalendeiksi (kalendae) ja tammikuun kalendit (kolme päivää) päättivät jouluajan. Tuonakin aikana paikat olivat vihreästi koristeltuja ja ihmiset antoivat lahjoja toisilleen. ^{[Snodgrass-3]}.
Poseidea	Muita, vähäisempiä, juhlia oli mm. kreikkalainen Poseidea, jota vietettiin 23. joulukuuta, tai kreikkalaisittain 8. poseideonia, Poseidonin kuuta. Huolimatta Poseidonin normaalista roolista merten valtiaana, hänen nimensä saattaa merkitä Maan Herraa (Doorien Poteidon, Potei Dan), joka olisi myös sopiva Saturnuksen rooliin Maan Jumalattaren Rhean puolisona. ^[Bruma]
Larentalia	Joulukuun 23. päivänä Acca Larentian (ehkä kreikan akko, naurettava nainen, tai sanskriitin akka, äiti) juhla. Täten Acca Larentia voisi olla Mater Larum, Suojelushenkien Äiti, muilta nimiltään Lara, Larunda, Larentina ja Mania. Rooman syntytarinan mukaan Larentia toimi Romuluksen ja Remuksen kasvattiäitinä, tai joidenkin lähteiden mukaan oli itse naarassusi. Tästä syystä häntä on juhlittu prostituoituna. Tässä juhlassa häntä kuitenkin juhlitaan jumalallisten lasten vanhempana, siten vanhempain-riittinä (Parentalia). ^{[Bruma, LSJ s.v. akko; SFR 210-2]}
Bruma	Talvipäivänseisaus on nykykalenterissa 21.-23. joulukuuta, mutta vanhassa Roomalaisessa kalenterissa se oli vasta 25. päivä. Tätä päivää kutsuttiin nimellä Bruma, lyhin päivä. Se oli Sol Invictuksen, Voittamattoman Auringon, kultin juhlapäivä, jona Aurinko osoitti olevansa yhä voittamaton. Tämä kultti oli melko läheinen samoihin aikoihin vallinneen Mithra-uskonnon kanssa, joka saapui Persiasta Syyrian kautta vasta kolmannella vuosisadalla Keisari Aurelianuksen tuomana. Se oli hyvin suosittu Roomassa, erityisesti sotilaiden keskuudessa, kunnes kristinusko lopulta syrjäytti sen. ^{[Bruma, OCD s.v. Sol; SFR 212]}
Jule	Pohjois-Euroopan Kelttiläisillä ja Skandinaavisissa alueilla vuoden katsottiin muodostavan kahdeksankapulaisen "pyörän". Uusivuosi ajoitettiin useimmiten Kekriin, nykyiseen kristilliseen pyhäinmiestenpäivään. 21.-23. päivä Joulukuuta oli kuitenkin talvipäivänseisaus, jota vietettiin hyvin samankaltaisesti kuin muinaisessa Roomassa. Norjalaiset kutsuivat tätä nimellä Jule (engl. Yule, ruots. Jul), joka tarkoitti pyörää, ja jota vietettiin joulukuun 25. päivästä tammikuun 6. asti, siis kuten me nykyään vietämme Jouluamme. Germaanit, Gallit ja Britonit viettivät Roomalaiseen tapaan Brumaliaa 25. päivänä. Sitä kutsuttiin monilla nimillä, kuten Jiuleis ja Guili. Suurin osa perinteestä oli siis tullut Roomalaisten tuomana heidän valloittaessaan Länsi-Euroopan n. 70eaa-300jaa. Sen voidaan katsoa olleen Thorin (kuva oikealla), Skandinaavisen pääjumalan, juhla. Toisaalta sitä juhlittiin Thorin isän, viisaan Odinin (kuva alla) juhlana, joka on taas samaistettavissa Saturnukseen Jupiterin isänä. Jupiter ja Thor olivat hyvin samanlaisia - molemmat olivat jumalista vahvimmat ja molempien symbolina oli salama. Odin on yhdistettävissä myös Germaaniseen Wotan-viisaudenjumalaan sekä myös Suomalaiseen Väinämöiseen. He kaikki olivat hyvin samankaltaisia viisaita miehiä kristillisten tietäjien, Roomalaisen Merkuriuksen, Kreikkalaisen Hermeksen ja Egyptiläisen Thothin tapaan. Kolminaisuus viisas isä - jumalatar - valon poika tuntuisi siis olevan havaittavissa hyvin monessa vanhassa uskonnossa. Joulupölkyn polttaminen on vanha Germaanisten ja Kelttiläisten tapa. Tavallaan se siis vastasi meidän joulukuustamme, paitsi että koko puu poltettiin Jouluaattona ja vieläpä Joulupäivänäkin. Pölkyn äärellä tehtiin ennustuksia ja sen katsottiin olevan suojauksena pahoja henkiä vastaan. Se oli tavallaan sisätilaversio kokosta, sillä talven kylmyydessä ei juhlintaa haluttu pitää ulkosalla. Puusta aina säästettiin oksa, jolla voitiin seuraavana vuonna sytyttää taas seuraava puu. Muutenkin tämän puun jäänteillä uskottiin olevan maagisia voimia. Joulupölkky oli yleensä tehty punatammesta, mutta myös orjanlaakerin, mistelin, männyn, kuusen ja katajan ikivihreät oksat olivat erityisen arvostettuja, sillä kun lehtipuut lakastuivat Auringon hiivuttua, ikivihreissä puissa se edelleen eli. Siten niitä saatettiin käyttää Auringon voiman symboleina pimeyden henkien torjumisessa. ^[Harmon] Jouluateriaan kuuluu Pohjoismaissa erottamattomana osana Joulukinkku, joka alunperin oli luultavimmin Odinin porsas, joka syötiin hänen kuolleille sankareille järjestämissään pidoissa. Odinin pyhän juoman, siman, juominen on nykyään tavallista ainoastaan Vappuna, mutta ruotsalaisperäinen glögi kyllä korvaa sen talven kylmyydessä hyvin.
Kristusmessu	Me tunnemme Joulun parhaiten sen kristillisen perinteen kautta. Ensimmäisillä vuosisadoilla juhlittiin lähinnä Jeesuksen kuolemaa ja jälleensyntymää. Olihan Pääsiäinen myös Juutalaisten suurin juhlapäivä. Hänen syntymänsä juhliminen alkoi vasta neljännellä vuosisadalla, oikeastaan hänen äitinsä kautta. Aikaisemmin kun Mariaa oli pidetty vain maallisena välittäjänä, muuttui tämä Taivaan Kuningattaren palvonnaksi. Tämän kultin juuret ovat mitä luultavimmin alunperin Egyptiläisessä mytologiassa, jossa Isis (kts. kuva) synnytti suuresti kunnioitetun jumalan Osiriksen pojan Horuksen. Tuolta ajalta (n. 3000eaa-400jaa) on lukuisia patsaita, joissa Isis imettää Horus-lasta. Tämä kultti oli hyvin yleinen melko pitkään Kreikkalais-Roomalaisilla alueilla Välimeren seudulla ja hyvin "salaperäisesti" Isiksen temppelit muuttuivat Neitsyt Marian luostareiksi. Katolisen kirkon valinta Jeesuksen syntymäpäiväksi oli vähintään yhtä tuulesta temmattu kuin hänen syntymävuotensakin, jonka historiallisten lähteiden mukaan oli pakko ajoittua vuosille 4-8 "ekr" ollakseen edes jotenkin yhdenpitävä Raamatun kanssa. Yleensä Jeesuksen syntymäpäiväksi arvioidaan loppukesä tai syksy. Pääsyynä joulukuun 25. päivän valitsemiselle oli kuitenkin vanhojen pakanallisten juhlien korvaaminen "oikeaoppisella" juhlalla. Katolinen kirkko käytti samaa menetelmää lukuisien muidenkin juhlapäivien kohdalla (Pääsiäinen, Kynttiläpäivä, Kekri, jne.). Tämä menetelmä havaittiin tehokkaaksi käännytettäessä pakanoita kristinuskoon. Vanhoja temppeleitä ja perinteitä ei yleensä tuhottu, vaan niiden merkitys vain muutettiin. Kristilliset siis muokkasivat vanhasta valon jumalan jälleensyntymäjuhlasta oman valon jumalansa syntymäjuhlan. Tämä pakanallinen toiminta ei kuitenkaan jäänyt kirkonkaan piirissä huomioitta. 1500-luvulla Calvin, Roomalais-Katolisen kirkon pappi, yritti suorittaa uskonpuhdistuksen kristillisten juhlapäivien suhteen, sillä erityisesti vanha testamentti varoittaa omaksumasta pakanallisia tapoja (5. Moos 12:30, Jer. 10:2) ^[Reed]. Ilmeisimmin nämäkin määräykset on katolisen kirkon toimesta kumottu perustellen tätä uuden testamentin anteeksiannon sanomalla.
Meidän Joulumme	Eri kansoilla siis oli monia Auringon syntymäpäiviä, tai "uudenvuodenpäiviä". Ajan myötä vähitellen kaikki alkoivat luultavimmin viettää toistensa juhlapäiviä hieman eri nimillä ja merkityksillä ja näin saimme varsin monta hyvin samankaltaista ja -merkityksistä juhlapäivää: Kekrin, Joulun, Uudenvuoden ja Pääsiäisen. Vaikka kuvaukset näistä vanhoista Joulun ja Uudenvuoden eri versioista tuntuvat päällisinpuolin olevan hyvin uskonnollispohjaisia, ei tämä välttämättä ole kovinkaan oikea kuva. Esimerkiksi Roomalaisilla oli Saturnalian vietossa vain suhteellisen lyhyt alkuosa, joka oli hieman enemmän uskonnollinen. Loppu oli perhejuhlaa ja iloista ja rauhallista joulunviettoa kuten meilläkin.